Luovuuden eri muodot

Luovuuteni on päässyt esiin elämässäni monella eri tavalla. Lapsena rakastin askartelua ja keräilin tarroja Barbie-tarravihkooni. Tarroja vaihdeltiin luokkatoverien kanssa paljon ja tarravihkoni oli täynnä tarroja perhosista muumeihin ja hevosista Harry Potter-tarroihin. Ensimmäisen Demi-Kalenterini sain äidiltäni ja rakastin täytellä stabiloilla erilaisia täytettäviä sivuja, tottakai liimailin sivuille myös tarroja. Harrastuksenani lapsena oli myös musiikki, instrumentteinani toimivat alttosaksofoni ja oboe, kunnes lukio veikin kaiken aikani ja lopetin musiikkiharrastuksen. Nuorempana innostuin tietenkin myös kirjoittamaan päiväkirjaa. Päiväkirjan kirjoittamisen aloitin vuonna 2004, ja minulla onkin laatikoideni kätköissä useita vihkoja ja muistikirjoja täynnä rakkaita – ja vähemmän rakkaita muistoja, joista en luopuisi mistään hinnasta.

image

Palatakseni asiaan, olen ollut lähestulkoon aina jokseenkin kranttu mitä tulee kalentereihin. Demi-kalentereita kertyi minulle vuosien varrella useampia, kunnes into niihin lopahti. Sisällöt olivat kovin samankaltaisia vuodesta toiseen ja kaipasinkin silloin jo jotain ”aikuisempaa” kalenteria. Sivujen piti olla tietynlaiset, eikä kalenteri yksinkertaisesti voinut olla minun käytössäni kovin mini. Mieluiten mukana kulkevan kokoinen, muttei pikkiriikkinen.

image

Tarpeisiini kuului, että koko viikko näkyy samalla aukeamalla, en oikeastaan lainkaan lämmennyt niille, joissa jokaiselle päivälle oli oma sivu. Päiväsarakkeiden oli oltava pystyssä ja niissä oli silloin oltava viivat. Kannen piti olla samalla kaunis ja ajaton, mutta myös itselleni hyvin miellyttävä. Hinnankin piti olla siedettävä, sillä nuorena ei ollut kovin montaa euroa käytettävissä kalenteriin. Aikani etsin ja ihastuin Nalle Puh-kalentereihin. Niitä onkin kertynyt vuosien varrella todella monta – ainakin minun mittakaavassani.

Keväällä -16 bongasin Kalenterimania -ryhmän, johon liityin heti. Ensin koin olevani ihan tuuliajolla – en ymmärtänyt mistä lähteä liikkeelle ja ihailin muiden kauniita kalentereita – tahtoen itsekin pystyä koristelemaan kalenterini yhtä kauniiksi. Ystäväni Mira J. vei minut shoppailemaan Turun keskustaan, ja niin ostoskasseihin eksyi teippejä, tarroja ja paperia. Tigerista hamusin teippejä, papereita ja tarroja, Suomalaisesta kirjakaupasta löysin ihanan vihreän muistikirjan, joka sattui olemaan hyvässä alennuksessa. Totesin, että tyhjästä muistikirjasta onkin hyvä lähteä harjoittelemaan DIY-kalenterin tekoa. Salaisesti himoitsin silti kovasti Happy Planneria.

image

DIY-kalenterin myötä opin käyttämään Washi-teippejä, tarroja ja erilaisia papereita sekä listoja – kunnes sorruin kimppatilaukseen Kalenterimania -ryhmässä. Päätin toteuttaa himoni ja muutaman viikon päästä hain postista uudenkarhean ja kauniin Happy Plannerin. Avasin kalenterin ja ihastelin sivuja, kuitenkin kokien samalla pientä pakokauhumaista tunnetta jossain pääkoppani perällä. Mitä tälle uskaltaa tehdä?! Entä jos pilaankin sen? Jos en olekaan tyytyväinen tuunauksiini? Apua!

image

Apuun riensi jälleen rakas kaimani, ja lähdin tavaroineni hänen luokseen. Sain vaihdettua kalenteriini isommat renkaat ja vihdoin henkinen lukkoni avautui. Uskalsin aloittaa HP:n tuunaamisen. Pari lasillista valkoviiniä ja hyvä seura rentouttivat mielettömästi, ja tuunaus oli äärimmäisen mielekästä. Koin silti Happy Plannerin olevan kovin iso ja näin ollen koin hankalaksi kuljettaa sitä mukanani käsilaukussa. Selailin rohkeasti muita kalenterivalmistajien kalentereita ja ihastuin Heidi Swapp Memory Planneriin katsottuani siitä esittelyvideon. Näin minulle kotiutui myös personal-kokoinen Heidi Swapp Memory Planner.

Kuitenkin Heidi Swapp osoittautui kaikessa ihanuudessaan siltikin vääränlaiseksi minun tarpeisiini. Alunperin katselin Kalenterimaniaan liittyessäni Color Crush -kalenteria ja totesin sen olevan ehkä hieman liian hintava minun makuuni. Olisi pitänyt kuunnella sisäistä ääntäni, sillä päädyin tilaamaan Color Crushin A5-kokoisen Natural-värisen kalenterin. HP on ja pysyy päiväkirjana ja nyt Color Crush toimittaa organisointi-ihmeen virkaa ja nyt pysyy kasassa elämä työn, ystävien, perheen ja kodin sekamelskassa.

 

Nyt olen päässyt rytmiin kalentereideni kanssa, joka sunnuntai olen tuunannut seuraavan viikon aukeaman, kuun lopussa kuukausiaukeaman. Tuunaus antaa ihanaa vaihtelua työlleni: Tällä hetkellä luovuuteni pääsee valloilleen myös siinä, kun neulon tilauksesta neuleita yrittäjänä toiminimellä MadRan Neule. Viimeisimpiä töitäni oli Kalenterimanian ryhmän arvontapalkinto:

image

Kalenterimanian myötä olen saanut tehokkaammin asioita aikaan, viikkoni ovat jäsennellympiä ja elämä pysyy mukavasti hallinnassa kalenterin avulla. Kalenterin, jonka avaa erittäin mielellään päivittäin.

image

 

Kalenterimania Youtube | Plan With Me

Käsittämätöntä, että nyt on jo heinäkuu! Kuinka nopeasti kesä meneekään eteenpäin. Huh huh! Heinäkuun alun kunniaksi Kalenterimanian Youtube-kanavalla on julkaistu nyt uusi video. Ensimmäinen Plan With Me-video.

Plan With Me-video?
Eli Suunnittele Kanssani-video, jos suoraan tuon suomentaa. Tarkoituksena on tehdä ja julkaista video, jossa näytetään miten voi koristella esimerkiksi viikkoaukeaman. Usein nämä videot ovat nopeatempoisia, joissa on musiikkia tai päälle nauhoitettua puhetta (kerrotaan mitä tehdään).

Meidän ensimmäinen video on musiikilla ”koristeltu” Plan With Me-video.

Alla näkyy tarkemmin kuvia siitä, mitä videolla teen. Tämän postauksen lopusta löydät kyseisen videon.
Tämän tyyppisiä videoita olisi tarkoitus tehdä enemmänkin Kalenterimanian Youtube kanavalle. Jos haluat nähdä ne ensimmäisten joukossa, niin muistathan tilata kanavan!

DSC_0059 DSC_0060

Kalenterini on Color Crush, Personal -kokoisena. Värinä on Light Teal (tummempi minttu). Kalenterin ostin Heidin Korttipajalta. Mukana tuli yllätyksenä myös videolla käytetyt musta-kultaiset tarrat. Tarrat ovat pahvisia ja niiden takana on todella hyvä ja pitävä liimapinta. Yhdestä tarrasta tein kirjanmerkin, jonka kiinnityksessä käytin pikaliimaa. Lisäksi käytin Personal -kokoisen Color Crushin mukana tulleita pieniä tarroja.

DSC_0061

Kalenterin koristelussa käytän myös aina washiteippejä. Videolla käytin kahta erilaista kapeaa teippiä, sekä kahta leveämpää. Värimaailma oli sama, ja näin viikkosivusta tulikin musta-kultainen, jossa oli pieni twisti hopeaa, metallinhohtoista sinistä ja ripaus punaista. Videolla käytetyt neljä teippiä ovat Teippitarhalta.

DSC_0062 DSC_0063

Tarrojen ja teippien lisäksi käytin koristelussa Post It Note -tarrallisia muistilappuja, sekä washiteipistä ja paperista tehtyjä palloja. Videolla näytän pikaisesti kuinka kolmesta erilaisesta washiteipistä ja valkoisesta paperista saa kuviorei’ittäjän avulla kivoja koristeita, joihin voi jopa kirjoittaa jotain mitä pitää muistaa. Itse kirjoitin palloihin ruokakauppamuistutuksen ja toiseen ystäväni syntymäpäivät.

Videolla näytän myös kuinka tylsistä Post It-muistilapuista saa erikokoisia ja muotoisia kuviorei’ittimen avulla. Nämä ovat kivoja, kun ne ottavat tarramaisesti paperiin kiinni, mutta ovat myös siirrettävissä tai jopa kokonan poistettavissa. Jos haluatte nähdä erillisen videon näistä kahdesta DIY-koristelusta niin mainitkaa kommentoimalla.

Videon alussa näkyy myös minulle tärkeä osa kalenteri koristeluhetkeä. Kahvimuki! Upean termo kahvimukin voitin Chic Companyn Instagram kilpailusta. Tämä on parempi muki mitä normaali kahvikuppi on, koska muki on termo: Juoma pysyy kuumana kauemmin. Lisäksi, kun muki on kiinni ja jos se vaikka kaatuu pöydällä se ei turmele hienoa kalenteriani. Loisto juttu!

Kalentermania suosittelee:
Teippitarha
Heidin Korttipaja
Chic Company

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Krista