Searching for "Skräppäys"

Yhden manialaisen päiväreissu Tampereen seudulle

Isäntä ehdotti viimeviikolla, että voitaisiin lomalla käydä Tampereella, kun olin jutellut yhdestä kivasta kaupasta missä haluaisin käydä. Päiväksi valikoitui torstai 23.2.

Aamu alkoi taas aikasin, kuin ihanainen karvapallero halusi ulos jo 5,30 (ei ymmärrä, että lomalla kuuluu nukkua pidempään). No kissa ulos ja samantien pääsi syvä huokaus. Keskiviikkonen lumimyräkkä oli tuiskannut pihalle n. 15cm kerroksen lunta. Reippaasti vaatteet ylle ja lumitöihin, muuten ei päästä matkaan. Tunti tässä souvissa meni. Nopeesti suihkuun ja herättämään perhe. Just ennen lähtöä iski vielä nälkäkin, joten söin puolikkaan illalla leipomistani sämpylöistä. Vihdoin päästiin matkaan ja ihan aikataulussa. Kello näytti 8,02.

Ensimmäinen etappi oli Sastamalassa Decorette. Kiva valoisa liike Puistokadulla. Mukaan tarttui pari washia, CrafteMotionsin sulkaleimat, Mambin tarroja, Marianne desing paperikko sekä hauska metallinen Ruler book mark. Samalla kauppakäytävällä oli myös euronkauppa. Kuten arvata saattaa siellä oli kaikenlaista krääsää, mutta löytyi yksi aivan ihana päiväämätön Alphonse Mucha ”Art Nuveau” kalenteri. Ostin myös pari pakettia pieniä sticknoutseja, vihkosen kauppalistaksi sekä paketin die-cutseja.Sitten auton nokka kohti Ikaalista ja Nannan Paperi&Helmi liikettä.

Decoretten ostokset.

Hämeenkyrössä alkoi matkaseuralaisten vatsat kurista siihen malliin, että aamupalaa pitää saada. Ristamäentieltä löytyi Moision kotipakarin leipomo ja kahvila. Vitriini oli täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä leivonnaisia. Söin varmaankin elämäni parasta voileipäkakkua. Meidän kolmen aamiainen vain 10,90 euroa. Mukaan otettiin pari pitsaa a 3,50 ja ruisleipää. (Oli kyllä mahtavat tuoksut autossa).

Euronkaupan aarteet.

Matkan jatkuessa kohti Ikaalista yht äkkiä tienvieressä oli kyltti MANNANMÄKI. Pikainen googletus ja Mannanmäeltä löytyy Arne Thulen suunnittelema jykevä näkötorni sekä muistomerkki vuoden 1918 Tapahtumille. Ehkä kesällä tutustumisen arvoinen paikka, mutta ainakin yhdellä suloisella manialaisella on ”oma” näkötorni.

Nannan liike on yllättävästi autoliikkeen yläkerrassa.(näppärä paikka voi jättää miehet alakertaan tarvittaessa tai ostaa kuljetusvälineen mikäli lähti ostokset lapasesta).
Mutta voi, mikä paikka! Tilaa on vaikka kuinka ja tuotteet on hienosti järjestelty omiin osastoihinsa. Ja niin iloinen ja avulias kauppias. Täällä olis saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka kauan. Ihan huippua oli iso pöytä, jonka ympärille mahtuu ainankin 15 askartelijaa ja tuunaajaa. Luvalla sain ottaa videota, Nanna ei itse halunnut mukaan kuviin (perhe siellä kylläkin vilahtaa), vaan pakeni aina kameran edestä. (Enkä tietenkään voinut olla hiljaa).

Nannan Paperi&Helmi.

Neiti osti itselleen hieman helmiä ja korujen osia. Itselleni ostin ensimmäisen plannerini. Päiväämättömän Kaiserkrafin 22×23,3cm kokoisen harmaan kaunottaren. Tykkäsin sivujen koosta ja siitä, että joka päivälle on riittävästi kirjoitustilaa. Hintaa tällä oli alessa hieman alle 30 euroa. Ostin myös muutaman 12×12 planneroitiin sopivan paperin, parit rub onisit, Mambin pocket pages setin, Fancy pantsin ja Carpe diemin  die cutseja. (Diecutsit on vaan niin mun juttu). Sekä yhden leima-stanssisetin Art-c:tä. Täällä olisin voinut todellakin olla vaikka kuinka kauan, mutta pakko jatkaa matkaa. Mutta Nannan liike on EHDOTTOMASTI käymisen arvoinen paikka.

Se Hämeenpuiston Vihkokauppa.

Ikaalisista lähdimme sitten Tampereelle ja Hämeenpuiston vihkokauppaan. Ihania vihkoja Sandylla olikin, mutta kun TN ei ole ainakaan vielä mun juttu, niin vihot jäi nyt välin. MUTTA siellä SE oli YLÄHYLLYLLÄ! Ihana, uniikki yksilö. Paperchasen  A5 lila planneri kukkapakotuksin. Sandy oli tämän tuonut hiljattain Lontoosta. Viimevuoden malli, mutta ei haittaa sillä tästä teen Nannan tyyliin tehty puutarha-aiheisen skräppäys/planneri/muistelu jutun.
Tää on niin IHANA ja hintaa oli vain 20 euroa. Neiti halus tuon yksisarvis penaalin ja yhteiseksi ostettiin 2 kpl OOH DEER:n  paperikkoa, ei niin hyvin päivien varalle.

Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta löytyi tämä ihanuus!

Kotiin lähtiessä tehtiin mutka Ideaparkin kautta. Marikan luonakin olis ollut kiva käydä, mutta tälläkertaa ei aikataulu antanut myöden. Läpi tuulen ja tuiskun päästiin kuin päästiinkin ehjänä kotiin. Kiva päivä. Ihania putiikkeja kaikki. Väsynyt, rahallisesti köyhtynyt, mutta onnellinen.
Suosittelen vaikka yhdeksi kesälomapäivän reissuksi.

Anneli

Esittelyssä Paperikeiju

Paperikeiju on vuonna 2007 perustettu paperiaskarteluun erikoistunut verkkokauppa, josta löytyy tarvikkeet niin skräppäys-, kortti-, kuin kalenteriaskarteluunkin. Valikoimista löytyy paljon erilaisia ja ihania paperilehtiöitä, tarroja, siirtokuvia, leimasimia ja muita tarvikkeita. Paperikeijun suosituimpiin tuotteisiin lukeutuvat niin rullaleimasimet kuin October Afternoon Summertime -kit. Setti sisältää 30,5×30,5cm kokoista kaksipuolista skräppipaperia, aakkostarra-arkin, sekä kolme muuta tarra-arkkia.

Kuva: Paperikeiju, October Summertime Kit
Kuva: Paperikeiju,                                October Summertime Kit

Jaana Pakarinen on nainen yrityksen takana ja hän on julkaissut kirjan Skräppäys. Iloa, ideoita ja inspiraatiota askarteluun. Kirjan voi tilata sivuilta www.paperikeiju.com

Kuva: Paperikeiju
Kuva: Paperikeiju

 

Kipin kapin ostoksille Paperikeijuun!