Searching for "bujoilu"

Matka bujoilun maailmaan

Muistikirja ja kynät saatu Kaupallisessa yhteistyössä

Olen jo hetken saanut tutustua bullet journalin, eli bujon maailmaan Teippitarhalta saadun Archer&Olive muistikirjan kanssa. Pyörittelin erilaisia ideoita perinteisestä bujosta kalenterikäytössä lähtien, mutta eniten inspiroi ajatus hyvinvointi-bujosta ja sitä olen nyt rakennellut.

Työstän isoa elämäntaparemonttia, ja siihen bujoilu tuntui kivalta työkalulta. Bujoilu on käsitteenä hyvin laaja, ja jokaiselle löytyy varmasti oma tyyli. Voi piirtää, käyttää tarroja, maalata.. Parhainta onkin ehkä se kokeileminen ja uusien tekniikoiden testaaminen.

Itsellä oli alusta asti hyvin vahvasti mielessä se, että haluan tehdä tähän muistikirjaan mahdollisimman monipuolisesti eri tekniikoilla sisältöä. Olen tähän mennessä testannut tusseja, olen piirtänyt sekä maalannut vesiväreillä. Parasta tässä A&O- muistikirjassa on ehdottomasti sen paksut sivut, mitkä kestävät kyllä lähestulkoon kaiken. Ainostaan alkoholipohjainen tussi meni kevyesti läpi, mutta se ei oikeastaan ollut yllätys. Laadukas paperi antaa kyllä hyvän pohjan jos tykkää käyttää erilaisia tekniikoita.

Tähän mennessä olen tehnyt liikuntamääriin ja herkuttomiin päiviin liittyviä trackereita, sekä ottanut painolle ja mitoille seurantaa ja aloitellut fiilispäiväkirjaa. Suunnitelmissa on tehdä vielä itsetutkiskelulle osiota ja kirjata haaveita ylös, mitkä liittyvät henkiseen hyvinvointiin.

Tälläiseen käyttöön bujoilu sopii minulle hyvin, ja olenkin ollut hyvilläni, että olen tämän avulla saanut kokeilla erilaisia kivoja juttuja mitä olen muiden bujoissa nähnyt. Silloin tällöin mielessä käy ajatus perinteisestä bujosta, mutta tälläiselle ihmiselle kenellä on tuhat projektia kesken, tämän tyylinen bujoilu sopii hyvin. Ja työkaluna elämäntaparemontissa tästä on muodostunut kyllä hyvä. Trackereiden täyttäminen motivoi ja tavoitteiden työstäminen on muistikirjan avulla helpompaa.

-Laura

Bujoilua Emman silmin

Olen ollut pienestä pitäen taiteellinen ja kiinnostunut askartelusta. Taide ja käsillä tekeminen, ylipäätään paperille luominen tuo minulle mielen virkeyttä ja on tapa purkaa tunteita. Se on minulle myös välttämätön osa elämääni ja tärkeää myös mielenterveyteni kannalta. Se on tapa millä merkata tunteiden ja kipuilujen vaihtelu ja näin ollen iso osa hoitojani. Tärkeä ja rakas harrastus siis kyseessä. 

Olen kirjoittanut päiväkirjaa, johon olen enemmän ja vähemmän liimaillut tarroja ja piirrellyt jo ala-asteikäisestä asti. Joten tietenkin näin aikuisena yhdeksi suureksi harrastukseksi ja henkireiäksi on muodostunut bujoilu. Olenkin hyödyttänyt taiteellisuuttani bullet journalissa, ja tavoitteenani olisi tulevaisuudessa tehdä yhä enemmän asioita itse bujoon ja muihin kalentereihin. Ehkä jopa tehdä itse tarroja! 

Koitan vähentää siis radikaalisti tarroja, washeja ja sun muuta bujoilussa. Tämä tuleekin olemaan minulle hulluna tarra- ja washi-ihmisenä vaikeaa, mutta yritys on kova! Olen haastanutkin itseni tarrattomaan ja washittomaan toukokuuhun. Saan ainoastaan käyttää kyniä, mustetta ja vesivärejä toukokuussa bujossani.

Oletko valmis? Minä olen, enkä malta odottaa että pääsen hommiin ja luomaan ideani bujoni kansien väliin! 

-Emma