Searching for "goodie bag"

Kalenterimanian ystäväkirja – Aino

Nimi, ikä, paikkakunta
– Aino, reilusti kolmenkympin paremmalla puolella ja aivan Helsingin ytimestä.

Kauanko olet ollut Kalenterimaniassa?
– Apua, en muista! Tosi kauan! Kyllä se tieto varmaan jostain löytyisi mutta siis kauan, vuosia.

Oletko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluatko joskus osallistua?
– Oi, toivon, että joku päivä pääsisin ihan paikan päällekin mutta tähän asti ollaan toisen yritykseni eli Ainoan kanssa oltu mukana lähinnä erilaisin arvontapalkinnoin, yllärein ja goodie bagien täyttein. Ja seurattu tietysti tiiviisti somen välityksellä kaikkien miittien tunnelmia.

Mikä oli sun eka kalenteri?
– Hmm, olen aina ollut vihkohamsteri ja kalenterityyppi, ensimmäiset on varmaan jotain teinikalentereita vuodelta nakki. Ihka ensimmäisen oma kirjan (tai no, vihko se varmaan lähinnä oli mutta kirjaksi mä sitä painokkaasti kutsuin) muistan tehneeni viisivuotiaana, varsinaisiksi kalentereiksi hommat muodostuivat varmaan jossain ala-asteen paikkeilla. Soda-kalenteri on ainakin ollut ja sitten niitä muita vihkoja ja kansioita. Olen ehkä enemmän kallellaan kuitenkin sellaiseen “muuhun” tekemiseen kuin ihan perinteiseen kalenteriin vaikka niitäkin on matkan varrella mahtunut. Siis bujot, vihkot, art journalit, päiväkirjat, kollaasit, kirjoitusvihkot, luonnosvihkot ja niin edelleen. Olen tehnyt vihkoja myös itse, niin harrastuksena kuin sittemmin ihan työksenikin.

Millainen on sun unelmien kalenteri?
– Yllä jo vähän sivusinkin tätä aihetta mutta jos pureudutaan tähän vähän tarkemmin niin bujo on ollut luottotyökalu jo monta vuotta. Rakastan sitä, että voin tehdä mitä huvittaa (koska sääntöjä ei ole) ja lisätä sekaan juuri sitä sisältöä, mikä kulloinkin puhuttelee. Jos viikkoaukeamia ei synny niin sitten ei synny tai jos tekee mieli kirjoittaa päiväkirjaa, annan surutta palaa juuri siihen kohtaan missä se vihko on menossa. Omia unelmien bujoja olen päässyt miettimään muutenkin aika tarkkaan, koska ne kuuluvat Ainoan valikoimaan ja ovat siis alusta loppuun allekirjoittaneen suunnittelemia. Näihin vihkoihin olen ympännyt kaiken, mitä nyt bujolta itse vaan toivon ja toivottavasti ne ihastuttavat samalla muitakin käyttäjiä. Unelmien bujo tarkoittaa minulle sekä ihanan tuntuisia materiaaleja, visuaalista silmää kutkuttavia väri- ja sävyvalintoja, jotain tavallisuudesta poikkeavaa sekä tietenkin tärkeimpänä tuota yllä mainittua eli vapautta tehdä ja luoda juuri sen näköistä vihkoa kuin itse haluaa. Käytännössä käytän itse suunnittelemiani tuotteita ja teen bujoa siis hyvin vapaasti. Minulla on käytössä supersimppeli metodi, jossa vasemmanpuolimmaisella sivulla on päivät, päivämäärät, uudet ja täysikuut jos osuu sekä kellonaikaan sidotut menot + deadlinet. Oikeanpuolimmaisella sivulla on sitten Get shit done -lista (tai You’re brilliant -lista tai jokin muu vastaava mutta koskaan se ei ole “vain” to do -lista), jossa juoksevat sen viikon tehtävät ja muistettavat asiat. Täytyy kyllä myöntää, että kahden firman ja muun hullunmyllyn hallinnointiin meillä on kyllä myös sähköinen kalenteri sekä projektinhallintaohjelmisto käytössä mutta yllä mainittu on kyllä sekä vuosien hionnan tulos että aidosti oma unelmieni kalenteri(metodi). Seuraavaksi ajattelin kyllä testata tämä koko homman siirtämistä Aura Monochromesta ihan blankkoon vihkoon ihan vain vaihtelun vuoksi. Ja aika lähelle unelmakalenteria on tänä vuonna päässyt myös ihan uusi tuttavuus eli Astral Planner, josta löytyy kalenteriasioiden lisäksi myös vähän enemmän ja tarkemmin taivaankappaleiden liikkeitä ja muuta tärkeää. Ja siis pakko on lisäksi mainita vielä aamusivut vaikka eivät varsinainen kalenteri olekaan. Tämä on kaikista koskaan kokeilemistani metodeista ehdottomasti yksi kiinnostavimmista ja inspiroivimmista ja kulkee siis elämässä heti sen bujon jälkeen seuraavaksi tärkeimpänä mukana!

Kolme lempparitarviketta, joita ilman et tule toimeen?
– Uuuuh, tosi paha! Olen yleensä aika sellanen rönsytyyppi ja hyödynnän materiaaleina ja tarvikkeina kaikkea, mitä nyt eteen sattuu (tai on kaappiin sattunut kertymään). Jos olisi ihan pakko valita niin Mujin klassikko eli 0.38 (mustana tietysti!) + Mujin sivellintussi sekä musta teippi olisivat varmaan ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat. Piirrän ja kirjoitan tosi paljon ja yleensä bujoilukin perustuu pääosin mustiin tusseihin ja sekalaiseen arjesta löytyvään muistolippuseen ja lappuseen, höyheniin, pääsylippuihin, lehtileikkeisiin yms. Noilla mainituilla kynillä pääsee jo tosi pitkälle ja sillä mustalla teipillä voi sitten kiinnittää ne kaikki sinne bujon väliin.

Team vaakapäivät vai pystypäivät?
– Olen ehkä hieman huono vastaamaan tähän, kun en käytä varsinaisesti mitään päivälaatikoita vaan viikkonäkymäni on lähinnä muutama rivi. Ehkä se nyt kuitenkin on sitten lähempänä vaakapäiviä jos oikein tarkkoja ollaan.

Paras muistosi Kalenterimaniaan liittyen?
– Ylipäätään koko yhteisöllisyys ja meininki, mikä Kalenterimaniassa vallitsee. En oikein osaa nimetä mitään yksittäistä muistoa. On ollut ihan superihanaa olla miiteissä tuotteiden kanssa mukana, saada kysyä ja kuunnella mielipiteitä mahdollisista uusista ja vanhoista tuotteista, keskustella innostuneiden ja inspiroivien ihmisen kanssa ja löytää oma heimo, joka puhuu samaa (paperitavara- ja kalenterimaanikon) kieltä.

Onko joku kalenterimanialainen jäänyt sulle erityisesti mieleen?
– Kuten sanottu, koko ryhmä on ihana, inspiroiva, tsemppaava ja persoonallinen. Koko ylläpidon poppoolle nostan ihan hurjasti hattua ja jos nyt yksi pitäisi nostaa niin hei Mira, sä oot jotenkin vaan ihan käsittämättömän siisti tyyppi! Mut niin oot kyllä säkin, joka tätä just nyt luet. ;)<3

Onko sulla lemppari kivijalkaliikettä tai missä kivijalkaliikkeessä haluaisit päästä käymään?
– Ei taida varsinaisesti olla vain yhtä lempparia. Ratsaan mieluusti KAIKKI paperitavarakaupat aina kun sellainen eteen sattuu niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ja tietysti seuraan valikoimia ja menoa jo ihan työn puolestakin. Olen joskus harkinnut omaakin kivijalkaa mutta nämä meidän verkkokaupat ja asiakastyöt pitävät meidät kyllä sen verran kiireisinä, että se ei liene ainakaan ihan lähitulevaisuudessa toteutuva asia.

Oletko joskus suunnitellut retkeä sen perusteella, että pääset johonkin kauppaan?
– Joo, useinkin! Tykkään päämäärättömästä haahuilusta ja hyvistä seikkailuista mutta jos tiedän, että sopiva putiikki osuu matkan varrelle, käyn takuulla pyörähtämässä!

Tuunaatko mökillä tai muuten lomaillessa?
– Kyllä ja ei. Tuunaan ja askartelen tosi paljon ja pyrin tekemään sitä aina silloin kun huvittaa, sijainnista ja muusta viis. Tavallaan elän ja hengitän kaikkea sitä luovaa tekemistä, näpertelyä, kokeilua ja ideointia mutta toisaalta joskus tekee tosi hyvää pitää myös taukoa. Taukoja kaipaan etenkin silloin, kun töissäkin on menossa kausi, johon kuuluu paljon luovuutta ja luovaa tekemistä, silloin saattaa tulla hetkellisesti myös mitta täyteen ja vapaa-ajan askartelut jäävät vähemmälle. Aika harvoin niin kuitenkaan käy. Oikeastaan kyse on enemmän siitä mitä tekee kuin missä tekee eli jos bujoilu ei inspiroi, saatan tarttua vaikka päiväkirjaan, tehdä kollaaseja tai testata vesivärimaalausta. Tai jos tekee mieli täyttää kalenteria niin sitten teen sitä. Eli siis vaihtelu virkistää ja olen hyvin kaikkiruokainen, mökillä ja lomallakin.

Kesäterveiset muille maanikoille:
-Muista, että sä olet ihan mahtava ja että se, mitä sä teet on ihanaa, huikeaa, inspiroivaa ja tärkeää. Ja että niitä sääntöjä ei todellakaan ole, sä voit tehdä just sitä mitä haluat.

Tuunaus kolmella tuotteella

Postauksessa näkyvä muistikirja on ostettu alekoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Olen jo pitkään ollut ehkä hieman kaavoihin kangistunut omassa kalenterituunauksessani. Käytän pääasiassa tarroja ja washeja, joskus myös leimoja ja musteita. Tähän keskiviikkopostaukseen halusinkin hieman haastaa itseäni ja otin tämän mahdollisuutena kokeilla jotain itselleni erilaista.

Päädyin käyttämään tässä postauksessa vain kolmea tuotetta: saksia, liimaa ja lehteä. Tiedän monien käyttävän erilaisia lehtiä kalenterituunauksessa, mutta itse en ole koskaan juurikaan sitä tehnyt, joten tämä oli oiva paikka kokeilla. Lehtenä käytin Kalenterimanian kesämiitin goodie bagin mukana tullutta Ihana-askartelulehteä ja liimana Suomen Taidetarvikkeelta ostamaani Zigin liimakynää. Toteutin aukeaman päiväkirjakäytössä olevaan Leuchtturm 1917 -muistikirjaan.

Aloitin homman ihan vain selailemalla lehteä. Kyseessä on kevään numero, joten aukeamat pursuilivat erilaisia kauniita värejä ja inspiroivia askarteluideoita. Päädyin hyödyntämään lehden välissä olleita kuvitettuja paperisivuja, jotka on varmasti tarkoitettu juurikin tällaiseen.

Leikkasin kuvioiduista sivuista erilaisia muotoja vapaalla kädellä. Päädyin leikkaamaan valkotaustaisesta paperista sydämiä. Sydämet näyttävät juurikin siltä, että ne on leikattu vapaalla kädellä, mutta se ei minua haitannut. Lisäksi hyödynsin vastaavalla tavalla kuvitettua, mutta turkoositaustaista paperia ja leikkasin siitä pari muotoa ajatuksenani käyttää niitä sivujen reunoilla. Lopuksi leikkasin vielä muutaman linnun ja perhosen niillä kuvioidusta paperista.

Aloin asetella kuvioita ja muotoja aukeamalle sen kummempia miettimättä. Se on yleisestikin minun filosofiani kalenterin koristelussa, en mieti liikoja ja katson mitä syntyy. Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva. Koska kyseessä tosiaan oli askartelulehden kevään numero, on aukeamakin todella keväinen. Vaikka ollaankin vielä tammikuun alussa, niin kevättä kohti mennään kovaa vauhtia, joten tämä sopi mielestäni tähän hetkeen oikein hyvin. Tulin hyvälle tuulelle katsellessani aukeamaa ja piristyin pakostikin miettiessäni, että kyllä se kevät sieltä kohta tulee. Kirjoitustilaakin jäi aukeamalle vielä mukavasti.

Tämä oli minulle hyödyllinen kokeilu, sillä oivalsin, että voisin aivan hyvin jatkossakin hyödyntää enemmän erilaisia kotoa löytyviä materiaaleja tuunauksessa. Aina ei tarvita isoa tarravarastoa tai kasaa erilaisia washiteippejä, vaan liikkeelle voi lähteä hyvinkin yksinkertaisista asioista.

-Carita