Searching for "syysmiitti"

Ajatuksia inspiraatiosta

Viime vuonna tuunailin Happy Planneria. Loppuvuoteen mentäessä tuunaaminen oli rutinoitunutta ja jotenkin tasapaksua. En ehkä saanut planneroinnista niin isoa iloa, mitä olisin toivonut. En suoraan kokenut, ettei olisi inspistä, mutta homma oli tasaista puurtamista.

Samaan aikaan ryhmässä jylläsi isolla vaihteella traveler´s notebook -villitys. Yhtäkkiä se oli kaikkea sitä mitä tarvitsin. Syysmiitissä joku oli tuonut vaihtopöytään paketissa olevan Priman traveler´s notebookin ja jännittyneenä nappasin sen. Kotimatkalla katselin useamman kerran pakettia. Tunsin inspiraation kasvavan!

Kotona aloitin armottoman netin selaamisen. Katsoin yötä myöten videoita sisällöistä, ideoista ja diy-ohjeista. Ja päivät toteutin niitä. Tulostin kuumana tulostin kuvia, laminointikone paukkuen tein välilehtiä ja taskuja. Piirsin ja maalasin, tuunasin jotain päivittäin. Elin aivan kuin olisin ollut jossain tuunauskuplassa.

Sitten koitti marraskuu ja kouluhommien vuoksi jouduin laskemaan tn:n käsistäni. Jotenkin tuntui kaamealta katkaista hyvässä vauhdissa ollut tuunaaminen, mutta oli pakko hoitaa viimeinen näyttöarviointi valmiiksi. Valmistuin joulukuussa, mutta onkin ollut erittäin vaikea tarttua plannerointiin uudestaan. Tekemättömät viikot kummittelivat mielessä, jouluvalmistelut houkuttelivat enemmän ja lomalla olikin kaikkea muuta touhua. Tajusin olevani kuluneesta vuodesta myös todella väsynyt ja annoinkin sitten luvan kanssa planneroinnin olla.

Nyt vuoden vaihduttua, tn taas palailee mieleen. Se on ehdottomasti minulle hyvä kokonaisuus. Saan tehdä paljon itse, mutta tarvittaessa sekaan saa valmiimpaakin materiaalia. Yksiin kansiin mahtuu monta vihkoa ja niihin erilaista sisältöä. Opin nyt, ettei inspiraatio ole koko ajan samanlainen tila tai tunne. Se vaihtelee ja muuttuu, hakee paikkaansa ja elää mukana. Innolla odotan millainen tästä vuodesta tuunauksen parissa syntyy.

-Laura

Kalenterimaanikon vuosi tiivistettynä

On vuoden viimeinen maanantai ja hyvä aika katsoa kulunutta vuotta taaksepäin. On aika sanoa hyvästi vuodelle 2019 ja ottaa pian uusi vuosikymmen avosylin vastaan.

Vuosi 2019 on ollut yhtä kalentereiden kanssa suhaamista. Tammikuussa otin ensiaskeleeni Happy Planner Classicin kanssa, joka tuntuikin pitkään omalta ja viihdyin kalenterin parissa. Samoihin aikoihin ihastuin suunnattomasti Mambin tarravihkoihin joita vuoden mittaan on kertynyt yksi jos toinenkin. Tarravihkot ovat siitä monipuolisia, että ne käyvät muissakin kalentereissa, kun vain Happy Plannerissa. Kesällä kokeilin hetken bullet journalia mutta tuo innostus sammui yhtä nopeasti, kuin oli syttynytkin. Samoihin aikoihin ostin classicin rinnalle Happy Planner Minin, jonka kanssa rakkaus kesti marraskuuhun saakka. Happy Planner – kaksikkoni ja minun yhteisen matkan kuului olla katkeamaton, jatkua ensivuoteen. Marraskuun pimeydessä päälleni laskeutui kuitenkin synkkä varjo, eikä kummankaan kalenterin koristelu tuonut enää toivottua tyydytystä. Puolivälissä joulukuuta hylkäsin kummatkit kalenterit hyllyyn pölyttymään ja olin valmis hautaamaan koko harrastuksen.

Onneksi on olemassa Kalenterimanian facebook-ryhmä josta löytyy apu joka tilanteeseen ja Kalenterimanian kirppis, josta löysin itselleni kaksi uutta kalenteria joiden kanssa on hyvä siirtyä ensi vuoteen. Standard -kokoinen traveler’s notebook ja personal kokoinen rengasplanner ovat saaneet kadoksissa olleen innostukset harrastukseen syttymään uudelleen. Joskus tarvitsee pysähtyä ja luovuttaa, että voi löytää uudestaan hyvää.

Vaikka kalentereiden osalta vuosi ei ollutkaan paras mahdollinen, oli siinä hyvääkin. Ryhmässä pyörinyt art journal-haaste sai minut kokeilemaan maalaamista sekä leikekuvilla ja liimalla leikkimistä. Kun muu tuunaaminen ei innostanut, mixed media-vihkon kanssa leikkimisessä oli kuitenkin jotain terapeuttista.

Vuodesta parhaiten mieleen kuitenkin ovat jääneet kohtaamiset ryhmäläisen kanssa kaupan kassalla, kahvi ja kalenterit lempikahvilassa ja Kalenterimanian Syysmiitti aurinkoisessa Ruissalossa. Jos kulunutta kalenterointivuotta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla niin se olisi maniaperhe.

Vuodelta 2020 odotan viimeinkin sitä kalenterirauhaa ja tahtoa pysytellä samojen kalentereiden kanssa koko vuosi.

Hyvää uutta vuotta, xoxo Nanna