Searching for "hitit ja hudit"

Hitit ja hudit – Inka

Helou helou helou! Tällä hetkellä pyörivässä torstai-postauksien haasteessa kirjoitellaan omista hiteistä ja hudeista. Harrastukseen liittyvistä sellaisista nimittäin. Mietin alkuun pitkään että mitkä olisivat erilaisista tuunaustarvikkeista ja koristeista itselleni selkeitä hittejä ja huteja, mutta en tullut yhtään fiksummaksi vaikka kuinka pohdin. Lopulta päätin luovuttaa ja siirtää vastuun miehelleni. Pyysin siis avopuolisoani valitsemaan tämän vuoden kalenteristani (A5 -kokoisesta Personal Planneristani siis) hänen mielestään kivoimman aukeaman, sekä yhden ei niin lempparin.

En osannut oikeastaan yhtään aavistaa, että mitä hän tulisi valitsemaan, ja oli hauskaa nähdä millaiset tuunaukset toisen puoliskon silmissä olisivat kivoimpia. Aiemmin olen saanut haastettua miehen jopa kerran tuunaamaan kalenteriini yhden aukeaman, mutta sen pidemmälle ei olla yhteiseksi harrastukseksi kalenterin tuunailua saatu kehitettyä, hah! Yllä olevan kuvan aukeama valikoitui lemppariksi, ja alla näkyy sivut, joiden koristukset päätyivät huti-valinnaksi. Itse kyllä tykkään tästä hudistakin, mutta luulen etten saa valinnasta loukkaantua, kun kerran itse lähdin moista kyselemään…

Sen tarkempia perusteluja en valinnoille saanut, joten sovitaan että kyseessä oli jonkin sortin intuitiolla tehty päätös. Selkeästikään värikkyys ei ollut tae ”voitolle” tässä karsinnassa. Hauskaa oli kyllä katsoa, kun toinen sivuja selasi, täytyy ehkä joskus pitää uudestaankin gallupia toisen suosikeista!

-Inka

Hitit ja hudit – Piia

Tällä kertaa ylläpidon haastepostauksessa keskitytään hitteihin ja huteihin, joten sen pidemmittä puheitta mennään suoraan asiaan.

Ehdoton oma hittini on Ajaston Timex -kannet. Olen aina ajatellut, että A5-kokoinen kalenteri on minulle se ihanteellisin koko. Ostin Timex-kannet ihan vahingossa, suunnittelematta hankintaa sen tarkemmin. Syynä hankintaa oli se, että halusin kokeilla käyttää pienempää kokoa. Hieman yllättäen Timex olikin todella toimiva ja kyseinen rengasplanner on kulkenut mukana matkassani tavalla tai toisella siitä lähtien. Kysyin puolisoltani, minkä hän kokee kuvaavan minua ja kalenteriharrastustani kaikkein parhaiten. Hetkeäkään miettimättä myös hän vastasi Ajaston Timexin. Voin vaan todeta, että joskus satunnaiseen hankintaan saattaa olla jokin tiedostamaton syy.

Hudiksi valikoituivat kynät. Olen kynäaddikti ja metsästän koko ajan sitä täydellistä kynää, jolla on paras mahdollinen kirjoitustuntuma mihin tahansa paperiin. Erilaisia kyniä onkin tullut hankittua todella paljon. Kalenterissani käytän värikoodeja kuvaamaan eri asioita. Esimerkiksi kirjoitan tapahtumat vihreällä ja tärkeimmät asiat punaisella värillä. Tästä syystä tarvitsen joukon eri värisiä kyniä. Missään nimessä en voi vaan satunnaisesti valita varastoistani parhaita värisävyjä, vaan kynien on oltava samaa sarjaa. Päätinkin tätä postausta kirjoittaessani ottaa kuvassa näkyvistä kynistä muutamat uudelleen säännölliseen käyttöön, jos vaikka sittenkin ne suosikkikynät löytyisivät jo olemassa olevista varastoistani.

-Piia