Searching for "tuunaa tyhjästä"

Tuunaa tyhjästä – penaali jämälangoista

Jos olet sukusi ”sukittaja” ja/ tai sinulla on akuutti ”neuloosi” niin erilaiset ja -pituiset jämälangat ovat sinulle hyvin tuttu juttu. Pieniä ja välillä vähän suurempiakin lankakeriä tuntuu löytyvän milloin mistäkin käsityökassista ja -korista. Neulontakauteni tämän talven osalta alkaa olla laantumaan päin, joten päädyin virkkaamaan pienen penaalin kotoa löytyvistä jämälangoista. Tuunaa tyhjästä on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita tavallisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Aiemmat kierrätysaskartelupostaukseni löydät täältä.

Aloitin penaalin virkkaamalla neljäkymmentäyksi (41) ketjusilmukkaa, jonka jälkeen jatkoin virkkaamista tasossa kiinteillä silmukoilla kerros kerrallaan. Käytin ensimmäisenä jämälankana valmiiksi väriä vaihtavaa villalankaa, koska hahmottelin sen jäävän penaalin näkyvimmällle puolelle. Edellisen langan loppusenteillä tein vain umpisolmun lankojen päillä ja jatkoin virkkaamista. Tässä vaiheessa päätin kummalle puolelle kaikki solmut tulevat, koska siitä tulisi penaalin sisäpuoli, joka jää piiloon. Seuraavaksi virkattavat langat valitsin ensimmäisen värikkään villalangan värijärjestystä hieman mukaillen.

Penaali alkoi saavuttaa toivomani korkeuden. Laskeskelin noin kolmenkymmenen kerroksen riittävän tähän 13cm kokoiseen palaan. Halusin tehdä pienen penaalin, joka kulkee helposti esimerkiksi kalenterin mukana ja siihen mahtuu muutama kynä. Virkkaamista voi jatkaa ihan kuinka paljon itse haluaa penaalin koon olevan. Seuraavaksi oli napinläven vuoro. Virkkasin kerroksen puoleen väliin ja tein neljä ketjusilmukkaa, jotka kiinnitin neljän silmukan päähän, että tähän syntyi lenkki. Virkkasin kerroksen loppuun ja vielä toisen kerroksen, että napinlävestä tuli sopivan jämäkkä. Penaalin kiinnitys voi olla melkein mikä tahansa tarranauhasta, vetoketjuun tai neppareihin. Päädyin nappiin helpouden, mutta myös pienen koristeen saamiseksi penaaliin.

Sitten olikin jo penaalin kokoamisen aika. Päätin, etten katkaise oranssia villalankaa vaan virkkaan sen mahdollisimman yhtenäisesti puolelta toiselle, tällä tavalla muodostaen tasaisen reunan koko penaalin ympäri. Jatkoin siitä kulmasta, johon olin jäänyt napinläven vahvistuskerroksen jälkeen. Virkkasin reunaa pitkin penaalin ”pohjaan” asti, jossa käännyin ja virkkasin sivun kiinni. Jatkoin penaalin etureunaa pitkin virkaten vielä auki olevaan sivuun. Tein samalla tavalla kuin edellä; ensin reunaa pitkin ”pohjalle” saakka, jonka jälkeen penaalin sivun virkaten yhdistämällä. Virkkasin reunan ylös asti ja päättelin katkaisemalla langan lyhyemmäksi ja vetämällä sen silmukasta.

Käänsin penaalin ympäri, että virkatut sivusaumat jäivät sisäpuolelle. Löysin nappipurkistani vihreän napinläpeen riittävän suuren muovinapin, jonka kiinnitin villalangalla muutamalla pistolla penaalin keskikohtaan. Löysin nauhapussistani sopivan mittaisen kuminauhanpätkän, jonka pujotin neulan avulla penaalin sisäpuolelta taakse ja takaisin sisäpuolelle, jonka solmin lenkiksi. Kuminauhan avulla penaalin voi pujottaa esimerkiksi muistikirjan ympärille, että se kulkee mukavasti matkassa mukana.

Olen iloinen jämälangoista tekemääni värikkääseen penaaliin. Villalankoja jäi käyttämättä vielä toisenkin penaalin virkkaamiseen verran. Pieni penaali tuli valmiiksi yllättävän nopeasti, kun se virkattiin tasona. Jälkiviisautena ja jatkojalostusajatuksena kolmekymmentäyksi aloitusketjusilmukkaa olisi todennäköisesti riittänyt pisimmälle kynälle, mutta ainakin nyt penaalin pituus riittää myös esim. viivoittimelle.

Jääkö sinulle jämälankoja neulomis- ja virkkausprojekteistasi? Oletko käyttänyt jämälankoja tuunauksissasi? Olisi kiva lukea kokemuksistasi ja keskustella aiheesta ryhmän puolella. Myös ehdotuksia toukokuun tuunattavasta materiaalista otan enemmän kuin mielelläni vastaan.

Terkuin Aliisa

Tuunaa tyhjästä – Aliisan kierrätysaskartelut

Pahvisia pakkauksia löydät kaapeistasi hyvinkin eri kokoisina, värisinä ja paksuisina. Mitä enemmän kiinnität niihin huomiota, sitä enemmän saatat innostua hyödyntämään asioiden pakkauksia erilaisissa projekteissasi. Tuunaa tyhjästä – Aliisan kierrätysaskartelut on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita tavallisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista.

Maaliskuun tuunattavaksi materiaaliksi valikoituikin pahviset teepakkaukset. Nimittäin olen ”sekakäyttäjä”, juon sekä kahvia että teetä. Yleensä aamuisin juon ison mukillisen teetä, päivällä kupin tai kaksi kahvia ja illalla taas teetä. Pahvista pakkausmateriaalia syntyy kotonani lähes itsestään. Nämä teepakkaukset ovat pienehköjä pinta-alaltaan suhteessa esimerkiksi muropakettiin, mutta käytettävää materiaalia riittää vaikka ja mihin.

Aluksi leikkasin auki avaamistani pakkauksista ylimääräiset pahviulokkeet pois. Jäljelle jäi lähes suorakulmion muotoinen kansiksi kaksin kerroin taitettava pala. Vahvistin maalarinteipillä kansien sisäpuolen keskitaitosta. Lyhyen käsittelemisen jälkeen huomasin, että kansipahvi alkoi jo murtumaan, eikä se olisi kestänyt sivujen ompelemalla kiinnittämistä.

Vihkojen sivuiksi valitsin keltaisen kopiopaperin ja ruutupaperin. Mittasin ja leikkasin sivut muutaman millimetrin kansia pienemmiksi, etteivät ne pilkottaisi kansien välistä. Pyöristin myös keltaisten sivujen kulmat. Mittasin erikseen kansien ja sivujen keskikohdat ja määritin mielestäni sopivan etäisyyden rei’ille. Keltasivuisen vihkon ompeleet ovat 4 cm ja ruutuvihkon 5 cm välillä.

Tein merkitsemiini kohtiin etukäteen reiät neulalla. Tällä tavalla koen helpommaksi ommella sivut kiinni kanteen seuraamalla vain valmiina olevia reikiä. Jos sivujen ja kannen paikoillaan pitäminen tuntuu hankalalta apuna voi käyttää klipseja, klemmareita tai pyykkipoikia. Vihkoissani oli vain viisi sivua kaksin kerroin taitettuna, joten en tällä kertaa käyttänyt apuvälineitä.

Lopuksi kiristin langat mahdollisimman tiukalle ja sidoin umpisolmun lankojen liitoskohtaan. Vihkoihin saa kivaa vaihtelua, kun solmukohtaa vaihtelee kansien sisä- ja ulkopuolella tai aloittaa ompelemisen esimerkiksi ylimmästä reiästä. Nämä vihkot tarvitsee laittaa vielä hetkeksi painon alle, koska teepakkauksien taitteet nostavat hieman kansia.

Olen aika tyytyväinen pahvisista teepakkauksista tekemiini vihkoihin. Aina ei tarvitse isoa muistikirjaa pienen projektin tai muiston dokumentoimiseen. Joskus on kiva tehdä pieni ja kevyt vihko kesälomareissulle tai ohut inspiraatiovihko tietylle aiheelle/ ajatukselle. Vihkojen tekeminen on mukavaa ja edullista tekemistä, koska pystyt käyttämään niihin kaikenlaista kotoa löytyvää.

Edellisistä kierrätysaskarteluistani pääset lukemaan täältä ja täältä. Olisi kiva kuulla kierrätyskokemuksistasi ryhmän puolella ja saada mahdollisia ehdotuksia huhtikuun tuunattavasta materiaalista.

Terkuin Aliisa