Searching for "Kamu (Ajasto) "

Esittelyssä- Doodle (Ajasto)

Kalenterimania toimii yhteistyössä Ajaston kanssa ja meille lähetettiin uusia lukuvuosikalentereita tutustuttavaksi ja testiin. Minulle saapui graafisen ulkoasun omaava Doodle 18/19.

Doodle lukuvuosikalenteri alkaa heinäkuusta 2018 ja jatkuu vuoden 2019 heinä-elokuun vaihteeseen. Elokuusta -19 löytyy vielä kuukausiaukeama ja muutama ensimmäinen päivä elokuusta on mahtunut viimeiselle viikkosivulle mukaan. Kalenterin lopussa on myös vuoden 2020 tammi- ja heinäkuun päivät kahdella sivulla, joten pieniä muistiinpanoja voi tehdä sinnekin asti. Kalenterista löytyy myös suomalaiset nimi- ja juhlapäivät. Lopusta löytyy luettelomuotoisena myös nimipäivät listattuna, jolloin nimipäivää voi hakea nopeasti. Liputuspäivät on listattu myös vuodelle 2019. Nimipäivät on ehdottomasti sellainen mitä olen kaivannut päiväämättömissä kalentereissa.

Doodlen kansi on paksua pahvia ja omaa rouhean ulkonäön. Punainen sidos piristää muutoin neutraalia ulkoasua ja jonkun aikaa kalenteria katseltua, alan lämmetä sen graafiselle ilmeelle. Kantta olisi myös helppo koristella, jos haluaisi personoida ulkonäköä. Minulla on kalentereissa yleensä kierteet, koska tykkään taittaa kalenterin ja koen, että kierteillä olevat pysyy paremmin auki. Tässä sidos on kuitenkin onnistunut, kalenteri pysyy auki hyvin.

Doodlessa on joka kuukauden alussa kuukausiaukeama sekä viikkosivut. Viikkosivulla päivät on jaettu kolmeen lokeroon: aamu, iltapäivä ja ilta. Jos tätä jaottelua ei tarvitse, saa nämä helposti esimerkiksi washiteipillä piiloon. Viikkoaukeaman alareunasta löytyy muistiinpanotilaa sekä pieni kuukausinäkymä. Kuukausiboksi on erittäin kiva lisä, siitä näkee koko kuukauden heti tarvitsematta selata sivuja edestakaisin.

Kalenterin koko on 14,8cm x 21cm. Näppärän kokoinen, kulkee pienemmässäkin tilassa mutta viikkoaukeamalle mahtuu kirjoittamaan ja tuunaamaan erittäin hyvin. Lopusta löytyy runsaasti muistiinpanotilaa: on viivoitettuja, ruudullisia ja blancoja sivuja. Tästä iso peukku, koska koskaan ei voi olla liikaa muistiinpanotilaa!

Sivuille testasin erilaisia kyniä. Mujin ja stabilon ohuet kynät eivät juurikaan tulleet läpi, kun taas tombow, lidlin geelikynä sekä tigerin kynät tulivat melko iloisesti läpi useamman sivun läpi. Alleviivauskynät ghostasivat myös, mutta eivät häiritsevästi. Paperi ei ole siis kovin paksua, vaikka tuntuma siinä on mukava. Parhaiten toimivat ohuemmat kynät sekä perinteinen kuulakärkikynä. Jos käyttää minun tapaan paljon boksitarroja ja niihin kirjoittelua, ei ghostaaminen tietystikään ole ongelma.

Positiivinen tuttavuus ja innolla odotan heinäkuuta, että kalenterin saan käyttöön. Suunnitelmaa on jo olemassa, ehkä siitä vielä myöhemmin lisää! Kiitos ajasto!

-Laura

Ps. Käy kurkkaamassa muut esittelyt

Campus

Kamu

Teinari

Maker

Kompagnon

Esittelyssä – Campus opiskelijakalenteri (Ajasto)

Opiskelijakalentereiden metsästysaika ei ole vielä edes alkanut, mutta minulla on jo saalis käsissäni. Ajastolta yhteistyönä minulle arvioitavaksi tullut Campus opiskelijakalenteri ei aluksi täysin vakuuttanut minua, mutta pikkuhiljaa olen alkanut lämmetä sille. Eniten minua vaivasi kannen hyvin maskuliininen tunnelma. Kalenteria kuvatessani kuitenkin huomasin, että kalenterituunaustavaroideni ympäröimänä se on kuin kotonaan. Tein myös Kalenterimanian facebook-ryhmään kalenterista live-videon, jossa pohdin, että kansi voisi olla helppo vaihtaa. Päätinkin lopulta toteuttaa tämän idean ja voitte ihastella lopputulosta täällä blogissa parin viikon kuluttua!

Ennen varsinaisia kalenterisivuja Campuksesta löytyvät Suomen liputuspäivät vuosille 2018 ja 2019, henkilötietosivu, sivu koulu- ja loma-ajoille, sivu syntymäpäiville, suomen- ja ruotsinkieliset nimipäivät sekä vuoden 2019 vuosinäkymä. Kalenterisivuja on elokuusta 2018 heinäkuulle 2019 ja ne alkavat kuukausinäkymällä, jossa pyhäpäivien päivämäärien väri on pinkki ja muiden musta. Viikkoja on näkyvillä kuukausinäkymässä yhteensä kuusi ja edeltävään ja seuraavaan kuukauteen kuuluvat päivät on merkitty haaleammalla värillä. Vasemmalle on merkitty myös viikkonumerot ja jätetty pieni haalealla sinisellä pohjalla oleva viivoitettu muistiinpanotila, jollainen on myös oikean sivun yläreunassa. Kuukausinäkymää seuraa aukeama, jonka vasemmalla puolella on muistiinpanosivu ja oikealla to do -lista. Näihin on kätevä merkitä kunkin kuukauden tärkeimpiä muistettavia asioita.

Viikkonäkymä on horisontaalinen, ja viikonlopulle on jaettu yksi laatikko puoliksi, siinä missä arkipäivillä on jokaisella omansa. Päivät on, viikonloppua lukuunottamatta, viivoitettu ja yläotsikoitu seuraavasti: klo, mitä, missä ja muuta. Niihin voi helposti merkitä ylös esimerkiksi oppitunnit tai luennot, miksei myös kokoukset. Päivämäärät on sijoitettu kunkin päivän kohdalle oikeaan yläkulmaan ja ne dominoivat aukeamaa vahvasti. Värimaailma on miellyttävä ja raikas, mutta pienestä pinkistä lisästä huolimatta yllättävän maskuliininen. Viikkoaukeama haaleine sinisine yksityiskohtineen saa myös kalenterin puhtaanvalkoisen paperin näyttämään hieman sinertävältä.

Kalenterin ulkomitat ovat 16,5 x 22 cm ja sivujen koko on 15 x 21 cm. A5-kokoinen Campus onkin juuri sopivan kokoinen laukkuun ja siinä on riittävästi tilaa merkitä menonsa. Campus on suunnattu lukio-opiskelijoille, mutta mielestäni se sopii täydellisesti myös yliopisto-opiskelijoille ja miksei kenelle tahansa muullekin. Kalenterin hyviin puoliin kuuluvat ehdottomasti takana olevat sivut, joiden joukossa on seitsemän kappaletta lukujärjestyksiä, 20 sivua muistiinpanotilaa sekä erilaisia opiskelun seurantaa helpottavia sivuja, kuten kurssit, arvosanat, hankittavat kirjat, tavoiteseuranta ja työhistoria. Sivujen joukossa on muutama, joita ei varmaankaan tulisi käytettyä. Onneksi ongelma on kuitenkin helppo ratkaista peittämällä otsikko vaikkapa palalla washiteippiä, jolloin aukeamaa voi käyttää mihin haluaa.

Kalenterin mukana tulee kätevä viivotin, jonka ylälaidassa lukee today. Viivotin toimii samalla loistavana kirjanmerkkinä, jonka voi siirtää haluamansa viikon kohdalle. Kalenteri sisältää myös kaksi siirrettävää muovitaskua, joihin voi kerätä vaikkapa suosikkitarrojaan mukana kannettavaksi tai kuvia perheenjäsenistä ja kavereista piristämään päivää.

Kalenterin kannet ovat tukevaa läpinäkyvää muovia ja musta kiinnityskuminauha tuntuu hyvin jämäkältä. Kierresidonta on tukeva ja oletan sen kestävän hyvin normaalia käyttöä. Tiedoksenne, että yritin taivutella kierteitä eri suuntiin, mutta eivät ne juuri liikahtaneet. Campus läpäisi myös kynätestin loistavin arvosanoin, sillä mikään testaamani kynä ei normaalikäytössä vuotanut läpi sivun toiselle puolelle eikä myöskään ghostannut. Ainoastaan Stabilon point 88 -kynä ja boss original -yliviivaustussi vuosivat hieman sivun läpi, kun imeytin niitä pari sekuntia ja teräväkärkisistä kynistä tuli sivuun hieman painaumaa.

Kaiken kaikkiaan Ajaston Campus on pirteä ja käytännöllinen kokonaisuus, ja odotan innolla yhteisen taipaleemme alkua.

Nautinnollisia hetkiä kalenterienne parissa! <3

– Sini

Kurkkaa myös muiden Ajaston vuoden 2018 kalenterien esittelyt:

Kamu

Teinari

Maker

Kompagnon