Avainsana: A5-kokoinen muistikirja

Piia ja Ajasto – Hyvää joulua

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tänä vuonna olen julkaissut kuukausittain postauksen Ajaston kalentereihin liittyen. Tänään esittelen teille Ajaston Planner -muistikirjaan tekemäni jouluaukeamat. Sain muistikirjan kesän alussa Ajastolta testattavaksi ja siitä lähtien se on kulkenut mukanani.

Jotenkin itselläni on ollut joulumieli vielä hukassa. Niinpä lämmitin itselleni glögiä, pistin joululaulut soimaan ja aloin tehdä bullet journaliini eli tuttavallisemmin bujooni joulukuun kuukausinäkymää. Olen kokenut minulle toimivaksi aukeamaksi kirjoittaa vasemmalle sivulle kuukauden päivät allekkain ja jättää oikea sivu tyhjäksi kuukauden muistiinpanoja varten. Koristelin aukeaman pelkistetystä omista kätköistäni löytämälläni washiteipillä, jotta kirjoitustilaa jäisi mahdollisimman paljon.

Koskaan aikaisemmin en ole törmännyt vastaavanlaiseen kuvaan kuin yllä, jossa joulupukilla ja porolla on maskit kasvoillaan. Se kuvastaa hyvin nykytilannetta, joten olihan se pakko liimata bujon sivulle. Kehyksiin on mahdollisuus liimata jokin jouluinen kuva tai sitten jätän sen alla olevan kuvan mukaiseksi muistoksi.

Löysin lehdestä todella kauniit joulupallot ja hyvän joulun toivotuksen. Koska minulle joulun väri on perinteisesti punainen, oli ylläoleva kuva kovasti mieluinen. Mikään ei tuo joulumieltä yhtä hyvin kuin kiireetön bujon koristelu joulumusiikin tahdissa, joten suosittelen sitä lämpimästi joulumielen kohotukseen.

Seuraava Piia ja Ajasto -postaukseni onkin tämän postaussarjan viimeinen ja silloin laitetaan tämä vuosi pakettiin ja suunnataan jo hiukan katseita tulevaan. Palataan siis jo ensi viikolla!

xoxo Ajasto-Lady

Esittelyssä – Aura notebook – Monochrome slim A5

Muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä Ainoan kanssa.

Aura-perhe sai muutamia kuukausia sitten ihania uutuuksia, joita on ihasteltu Kalenterimaniassa hartaasti. Tänään esittelyvuorossa on uusi kapeampi muistikirja, Monochrome slim!

Muistikirja on A5 kokoinen ja kätkee sisäänsä kauniin mustavalkoisen maailman. Pistesivuilla liukuu kaunis liukuvärjäys, ja jokainen aukeama on erilainen. Pistegridi on 4mm ja pisteissä on myös liukuva väri. Sivuja muistikirjassa on 144 ja sivut on haaleasti numeroitu.

Kannet ovat soft- touch laminoidut. Se lisäksi, että Aura tarjoaa silmänruokaa, kansien materiaali houkuttelee hipsuttelemaan kansia tuon tuosta. En myönnä mitään, mutta olen useamman kerran saanut itseni kiinni kansien silittelystä!

Muistikirjassa on kaksi mustaa nauhaa, joilla saa merkattua missä kohdassa on menossa. Sivut ovat ylellisen paksut, 150g päällystämätöntä paperia. Näille sivuille voi huoletta kirjoitella ja käyttää erilaisia tekniikoita.

Kaiken kaikkiaan monochrome on yhtäaikaa voimakas ja samaan aikaan täydellisen rauhallinen millaiseen työskentelyyn vain. Jokainen yksityiskohta täydentää vahvaa kokonaisuutta ja on harkkaan tarkittu.

-Laura