Avainsana: archer&olive

Doodle challenge fiilistelyä

Postauksen muistikirja ostettu kaupallisessa yhteistyössä Teippitarhalta ja vesivärit ostettu kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisesta kirjakaupasta.

Terveiset koronakaranteenista! Näinä poikkeuksellisina aikoina on hyvä hetki tarttua Kalenterimanian Facebook-ryhmässä käynnissä oleviin teemahaasteisiin tai toteuttaa aiempia ryhmässä olleita haasteita uudelleen.

Olen itse kamalan huono tekemään mitään haasteita loppuun, vaikka niihin innolla mukaan lähdenkin. Kyllästyn helposti ja useamman päivän kestävä haaste tuntuu työläältä. Helmikuun doodle challenge – piirrustushaasteeseen ryhtyessäni päätin, että teen haasteen loppuun. Matkan varrella oivalsin, ettei haastetta tarvitse tehdä orjallisesti joka päivä. Minulle sopiva tyyli haasteen toteuttamiseen oli tehdä muutama päivä kerrallaan hieman jälkijunassa.

Ennen haasteen aloittamista mietin mihin haluan sen toteuttaa. Ryhmää selaamalla toteutusvaihtoehtoja löytyi yhtä monta, kun haasteeseen osallistujiakin. Kerran haasteeseen lähdettiin päätin poistua mukavuusalueelta heti alkuun. Lopulta haasteen toteuttamiseen valitsin Teippitarhalta ostamani Archer & Olive -muistikirjan, jonka vahvat sivut kestävät hyvin vesiväreillä leikkimisen. Käyttämäni vesiväripaletti ja siveltimet on ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta.

Olen kamalan huono mieltämää asioita päässäni miltä mikäkin näyttää. Onneksi Pinterestiä ahkerasti selaamalla löytyi mallikuvia joiden pohjalta oli helppo lähteä varioimaan omaa. Hahmottelin alkuun piirrokset kevyesti lyijykynällä ennen lopullisen työn tekemistä vesiväreillä. Haasteen edetessä maalaaminen vuosien jälkeen ei enää tuntunutkaan niin pelottavalta.

Ryhmässä pyörivät haasteet ovat helppoja, matalankynnyksen mahdollisuuksia poistua sieltä omalta mukavuusalueelta. Näissä poikkeavissa olosuhteissa, kun moni on jäänyt lastensa kanssa kotiin voi ryhmästä löytyi koko perheelle yhteistä tekemistä. Mikä olisikaan hauskempaa, kun toteuttaa lasten kuvaamataidontunnit doodle challenge -teemaisesti. Hashtagilla #kmhaaste voit jatkossa merkata kaikki ryhmässä tulevat haasteet ja etsiä jo menneitä haasteita. Tehdään yhdessä, turvallisesti somessa.

xoxo Nanna

Plan with Mirppu – Äitienpäiväviikko

Postauksessa käytetty muistikirja on saatu yhteistyössä Teippitarha.filtä, osa tarroista on ostettu PR-koodilla Tapio`s Daughterilta ja osa saatu yhteistyönä PikkuLeppiksestä, kuten myös Gorjus-tuotteet.

Olettekin saattaneet huomata, että bullet journal on vienyt minut mukanaan täysin. Kun pääsin yli siitä ajatuksesta, että sen pitäisi olla jotain todella taiteellista ja toteuttaa pelkästään kynällä olen ollut varsin sinut bullet journalini kanssa. Aloittelin Auralla ja huhtikuun alusta siirryin tähän mielestäni vähän keväisempään Archer&Oliveen. Aiemman esittelypostaukseni voit lukea täältä.

Pysyttelen edelleen minulle tutussa ja turvallisessa vaakapäiväleiskassa, en tule toimeen pystypäivien kanssa joten miksi vaihtaa? Halusin käyttää Tapio`s Daughterin foilitarroja, joten käytin washin tilalla päivien välissä ohuita vaakatarroja, ne tuovat mukavasti kimallusta äitienpäiväviikkooni. Iskin mukaan samantien myös parit donitsit, koska donitsit ovat herkkuja ja äitienpäiväviikolla minulla on näin äiti-ihmisenä oikeus herkutella.

Sen jälkeen leikkasin Gorjus-washista yhden tyttösen irti ja liitin sen Tapio`s Daughterin boksitarraan, siihen kirjoitan aikanaan sitten suunnitelmamme varsinaiselle äitienpäivälle. Merkitsin samalla tyttäreni (oletettavat) hoitopäivät ja liimasin niiden viereen Gorjus-tyttösiä. Diecut paketissa jossa Gorjukset olivat, oli mukana myös kultaisia sydämiä ja kruunuja, nekin löysivät paikkansa aukeamaltani.

Lopulta käytin hyödyksi toisen sivun tyhjän alalaidan ja varasin sen tilan äitienpäivän menulle, vielä tässä vaiheessa minulla ei ole harmainta hajua mitä silloin haluan syödä, joten perjantaille tullut ostolistakin ammottaa vielä tyhjyyttään. Loppujen lopuksi tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä millaista sekametelisoppaa aukeamani ovat. Käytän niissä surutta osia eri kiteistä, eri merkkien tuotteita välittämättä pätkääkään siitä meneekö jokin yli tai istuuko se just eikä melkein.

Ehkäpä tämä on osaksi sitä luovuuden käyttämistä jonka perään aina huhuilen, niinsanotusti laatikon ulkopuolella tekemistä.

-Mirppu

ps. koodilla KALENTERIMANIA10 saat 10% alen Tapio`s Daughterilta ja mukaan Kalenterimanian väreihin sopivan freebien.