Avainsana: askartelu

DIY Paperdori johon pystyy kuka tahansa

Kuulun ryhmään joille kalenteri on ”oikea käsi” johon merkitään henkilökohtaiset sekä työhön liittyvät asiat. Kalenteri kulkee myös aina mukana matkassa. Työssäni kalenterin lisäksi (työskentelen päiväkodissa) olen käyttänyt muistikirjoja, joihin olen tehnyt muistiinpanoja; palavereista, koulutuksista ja lapsihavainnointia yms. kuitenkin näihin muistikirjoihin olen kyllästynyt nopeasti tai sivujen jaottelu on ollut vaikeaa ja siksi ne ovatkin jääneet usein käyttämättä.

Tutkailtuani viime kesän plannerien, diy-kalenterien ja traveller’s notebookien Youtube-videoita sekä blogipäivityksiä törmäsin diy-paperdoriin. Askartelusormiani alkoi heti syyhyttää ja syntyikin idea tehdä kalenteri ja ”muistikirja” työkäyttöön ja pinkki Color Crushini sai jäädä muuhun käyttöön – ilman stressaavia työelämän merkintöjä.

Paperdorin tekeminen oli todella helppoa, siihen pystyy kuka tahansa! Oma paperdorini on kokoa A5 (tosin pari senttiä kapeampi). Se on tehty lahjapaperista jonka olen laminoinut, näin sain vahvemmat kannet kuin kontaktimuovilla päällystämällä. Kansien sisälle laitoin kaksi kuminauhaa pituussuunnassa sekä yhden kuminauhan ulkopuolelle sulkemaan koko paketin sekä pienen charmin roikkumaan.

Paperdorini sisältää kalenterin lisäksi tekemäni taskut sticky noteseille, tarroille, muulle tilpehöörille ja omat vihkot: palaverimuistiolle, ideoille + toimintasuunnitelmille, oman ryhmäni asioille sekä minikirjastolle.

Kirjastoon olen listannut mitä satu- loru- ja musiikkikirjoja minulta löytyy kotoa. Kirjat on jaoteltu myös teemoittain: joulu-ystävyys- pääsiäinen yms. Olen himo lastenkirjojen keräilijä, ja ostan kirjoja usein kirppareilta, joten kirjalistasta on nopeaa tarkastaa onko minulla jo ko. kirja.

Paperdorini ehkä ihanin tai mieluisin osio on kalenteri. Joka kuukausi ensimmäisenä on kuukausinäkymä johon merkkaan työaikani, mahdolliset palaverit, keskustelut vanhempien kanssa ja mitä ryhmien yhteisiä juttuja on päiväkodissamme. Tämän jälkeen on ns. viikkonäkymä ma-pe ja sinne voin tarkemmin kirjoittaa viikko-ohjelman ja tehdä listan esim. viikolla tarvittavista askartelumateriaaleista.

Täytyy kyllä myöntää että työnteko tuntuu paljon kivemmalta, kun matkassa on päivittäin jotain kaunista mikä tuottaa hyvää mieltä!

Iloa syksyynne toivottaa Paula

– – –

Teksti ja kuvat Paula Kuivakangas

Tee se itse – tarrakirja

Hilirimpsis taas kaikki!

Nyt kun innostuin ihan kunnolla Traveller’s Notebookeista, tulin ajatelleeksi tarrakirjan tekoa. Ryhmässä on ollut puhetta tarrakirjoista ja osa on tehnytkin itse oman tarrakirjan laminaattitaskuista tai muusta sellaisesta. Kokeilin itse tehdä tarrakirjan perinteisistä heijastinkalvoista, mutta huomasin, että tulostetut tarrat tuppaa tarttumaan kalvoihin supertiukasti kiinni ja niitä ei saa millään pois.

Sitten sain idean. Entäs kontaktimuovi? Jos kontaktoisin vihkon sivut ja kiinnittelisin tarrat siihen. Ja ei kun tuumasta toimeen. Tässä teillekin ohje, kuinka tehdä simppeli tarrakirja itse! Käyttäen tarvikkeita, jotka varmasti kotoa löytyvät tai jos eivät löydy, niin ovat superhelppoja löytää kaupasta.

Eli tarvikkeet:

  • valmis vihko tai askartelupaperia
  • kontaktimuovi
  • sakset
  • liima (jos teet itse vihon askartelupaperista)

 

Eli ensimmäiseksi tarvitaan vihko. Jos käytät valmista vihkoa, niin voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Itse käytin vähän vahvempaa askartelupaperia/kartonkia. Leikkasin paperit paperileikkurilla oikean kokoisiksi.20160906_130832

Seuraavaksi taitoin paperit keskeltä siistiksi ja asettelin ne kuin ”haitariksi”, niin että valkoiset eli nurjat puolet ovat aina vastakkain.

20160906_131557

Liimataan nämä nurjat puolet toisiaan vasten ja vihko on valmis!

20160906_132319

Sitten vaan kontaktoidaan aukeama kerrallaan. Kukin tyylillään. Itse leikkasin hiukan aukeamaa isomman palan kontaktimuovista ja viivottimen avulla toisesta reunasta aloittaen varovasti hivutetaan muovi sivujen päälle. Tässä paksummasta askartelupaperista on hyötyä, sillä ohuita sivuja on hankala kontaktoida.

20160906_141958

Kun kaikki sivut on kontaktoitu (kansia ei ole pakko kontaktoida) tarrakirja on valmis. Sitten vaan täyttämään valikoiduilla tarroilla!

20160906_144701

20160906_170911

Tykästyin kovin tähän tarrakirjaan! Ja se oli loppujen lopuksi todella helppo tehdä! Kertokaahan, mitä tykkäätte ja missä te säilytätte tarrojanne?

~Allu