Avainsana: Aura

Piia ja Aura – Kesäbujo

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa.

Julkaisen kerran kuukaudessa postauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Muistatko vielä tämän postauksen? Nyt kerron, mihin ratkaisuun päädyin oman Aura Notebook A5 Monochrome slim -muistikirjani kanssa. Päätin nimittäin tehdä siitä bullet journalin eli kesäbujon itselleni.

Suunnittelin kesäbujon kesäkuun alusta elokuun loppuun eli kolmen kuukauden ajalle. Aloitin sen tekemällä ensin kesäkuun kuukausilokin ja heti sen perään kyseisen kuukauden viikkoaukeamat. Itselleni tämä on toimivampi ratkaisu kuin, että kuukasilokit olisivat peräkkäin, jonka jälkeen tulisivat viikkoloki. Kesäkuun teemaväriksi valikoitui vihreä, koska kesäkuuta miettiessäni mieleen nousevat ensimmäisenä juhannus ja koivut.

Nykyisin toteutan viikkoaukeamat samaan tapaan kuukausiaukeamien kanssa siten, että teen jätän aina oikean sivun muistiinpanoja varten. Välillä sinne on enemmän ja toisinaan taas vähemmän asioita kirjattuna. Monochromessa tykkään aivan erityisesti noista sivujen värisävyjen vaihteluista, joista toiset ovat tummempia ja toiset vaaleampia. Värierot näkyvät hyvin tämän postauksen kuvissa.

Heinäkuun väriksi valikoitu vaaleanpunainen, koska satuin löytämään tuon osuvan Pink Holiday-tekstillä olevan tarran samoin kuin pinkit kukkatarrat. Heinäkuu on tänä vuonna minun kesälomakuukausi. Kuvassa näkyvä ruusuwashi muistuttaa minua juhannusruusuista ja sopivat mielestäni aivan erityisen hyvin liukuvärjättyyn, tummaan alaosaan.

Kuukausi- ja viikkolokien jälkeen loput bujosta on omistettu kesäjutuille. Tein ensimmäiseksi kesäbingon, jonka koristeeksi laitoin ihanat kissatarrat, koska niissä on vihreitä kasveja.

Käytin elämäni ensimmäistä kertaa kirjoittamiseen sivellintusseja. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten niitä kuuluisi oikeaoppisesti käyttää, jotta kirjaimissa olisi välillä paksumpia ja välillä ohuempia viivoja, mutta ehkä jonain päivänä opin senkin. Niinhän sitä sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Arvostan valtavasti Monochromen sivujen paksuutta, sillä vaikka kirjoittaessani kynä pysähtelikin sivulla, ei mitään vuotanut läpi sivun toiselle puolelle.

Kirjabujoilua

Aura Monochrome Slim saatu kaupallisessa yhteistyössä / Ainoa

En saanut koskaan korkattua minkäänlaista päivittäiseen käyttöön tarkoitettua kalenteria tälle vuodelle, mutta rakkauteni viime vuonna aloittamaani kirja-aiheiseen Auraan on vain syventynyt. Olen testaillut siihen kaikennäköistä, kuten tässä postauksessa jo kerroinkin, ja uusin lähestymiseni asiaan on ollut vesivärit. Carita on herättänyt isosti kaipuun maalaukseen myös omalla kohdallani, joten Capsakan taideteosten ja oman tyttöystävän vesiväri-innostuksen myötä päätin myös itse lähteä lisäämään maaleja Auraani.

Maalien lisäksi myös erilaiset yliviivaustussit, mustekynät ja muut aiemmin penaaliin unohtuneet tarvikkeet ovat saaneet uuden mahdollisuuden. Viimeksi töpöttelin mustetyynyllä suoraan sivuille, ja roiskin viuhkasiveltimellä akvarelleja taustakoristeluiksi. Tykkään yhä ihan älyttömästi puuhailla tämän reading journalin kanssa, ja tämän tykästymisen myötä syttyikin into Kalenterimanian Facebook-ryhmän uuteen sisältöön, eli kirjahaasteeseen. #KMkirjahaaste on pyörinyt ryhmässä toistaiseksi ensimmäistä kertaa, ja hyvän vastaanoton myötä se tulee saamaan jatkoa myös heinäkuun puolella.

Lukemisen ja kalenteriharrastuksen yhdistäminen tuntuu tosi kivalta ja luontevalta, ja suosittelen hyvin suurella lämmöllä kaikkia kirjaihmisiä ja lukutoukkia kokeilemaan lukupäiväkirjan rakentamista. Omani ei niinkään sisällä mitään isoja seurantalogeja, vaan on ennemmin täynnä listoja, yhteenvetoja ja väriä.

Onko teillä jo kirjabujo, tai satuitteko innostumaan ryhmän #KMkirjabingoon? Heittäkää mua myös ehdottomasti omilla lukuvinkeillänne, niin voin tehdä niistä vaikka oman sivun Auraani!

– Milja