Avainsana: bullet journal

6 x lokakuu

Heräsin siihen, että oon ollut tän harrastuksen parissa jo yli kuus vuotta. Päätin sitten etsiä kaikki mun vihkot käsiini ja lähin tutkailemaan mitä kaikkea kuus vuotta bujoilua kätkeekään sisälleen. Vihkoja olikin yllättävän iso kasa ja kaikki hyvin erilaisia. Monia eri juttuja on tullut kokeiltua ja mun tekeminen on muuttunut tosi paljon vuosien varrella, mutta yks asia mikä on pysynyt, on viikkosivut. Lähetään siis tutkailemaan miltä mun lokakuun aloitus on näyttänyt eri vuosina.

2018

Ensimmäinen tallessa oleva kalenteri on mulla vuodelta 2018. Tätä ennen oon käyttänyt erilaisia valmiskalentereita, joita en ole kokenut tarpeelliseksi säilyttää, muta tää vihko oli jotain ihan uutta mitä lähin kokeilemaan ja sille tielle sitten jäin. Tein paljon värikkäitä pohjia ja käytin semmosia tuunausmatskuja, joita sattui löytymään. En omistanut juurikaan teippejä ja tarroja oli ihan muutama arkki vain. Mulle tulee näitä aukeamia selatessa aina tosi huoleton ja iloinen olo.

2019

Vuoden 2019 bujo on hyvin eri näkönen! Hetken mietin pitäskö tätä edes sisällyttää tähän postaukseen, muta tottakai sekin kuuluu tänne. Oon kovasti sitä mieltä, että jos kalenteri tai bujo uuvuttaa sua, eikä tuo sulle energiaa, ois oikea aika pohtia miksi ja miten teet sitä. Joka elämäntilanteeseen ei sovi kalenterin koristelu ja se on täysin okei. Tässä on pidetty tärkeimmät menot ylhäällä ja oon jatkanu luovempaa koristelua sitten, kun se on taas tuntunut hyvältä.

2020

Ja vuonna 2020 ollaan takaisin luovemmassa ja värikkäämmässä ympäristössä. Ei tämäkään viikko kovin monimutkainen ole, mutta ollaan takaisin värien ja tarrojen kanssa.

2021

Tää viikko on aivan ihana sekasotku! Vuonna 2021 aloin tosi paljon kokeilla kaikkea ihan uutta bujon kanssa. Ekaa kertaa uskalsin testata esimerkiksi miten pärjää ilman selkeitä päivälaatikoita. Innostuin muistikirjoista joissa ei olekaan valkoiset sivut ja ne kyllä tuntuu olevan mun juttu.

2022

Etin tän vuoden syys-marraskuun bujoa kuumeisesti, kunnes muistin, että mulla onki tässä kohtaa ollut käytössä jotain ihan muuta. Nää on mun itse suunnittelemat ja tulostamat kalenterisivut Happy Plannerin kiekoissa. Olin tästä niin ylpeä. Pitkäksi aikaa en kuitenkaan innostunut, mutta onhan tää nyt söpö! Ja hauskaa tässä on se, että yhtäläisyys vuoden 2018 bujoon on tässä todella suuri.

Ja sitten päästäänkin jo nykyhetkeen. Ekaa kertaa koko tämän kuuden vuoden aikana mulla on nyt testissä kaksi viikkoa samalla aukeamalla. Aika hurjaa! Ihan uusiakin juttuja on siis vielä varmasti paljon kokeilematta, vaikka kaikenlaista onkin jo ehtinyt testaamaan. Ja tää ehkä onkin parasta tässä harrastuksessa. Aina voi muutaa omaa tekemistä sen mukaan mikä tuntuu just sillä hetkellä parhaalta.

-Sini

Kalenterimafian ystäväkirja – Carita

Tänään on minun vuoroni vastata meidän ylläpidon ystäväkirjaan, johon moni muu mafialainen onkin jo ehtinyt omat vastauksensa aiemmilla viikoilla heittää. Aloitetaan!

Nimi, ikä, paikkakunta
Carita, 32v., paikkana Espoo. Olen aina sielultani turkulainen, vaikka viimeiset 12 vuotta olenkin ehtinyt jo Espoossa asustella.

Mottoni
Tämä on aina tosi vaikea, koska jostain syystä tulee mieleen vaan kaikkia tosi negatiivisia sanontoja! Eli en nyt osaa vastata mitään, mutta lupaan jatkossa kirjoittaa kaikki sopivat lausahdukset ylös tulevaisuutta varten.

Ensimmäinen kalenterini
En muista, mikä on ollut aivan ensimmäinen kalenterini joskus alakoulussa, mutta kyllä niitä silloin jo oli paljon. Kalenterimania-taipaleeni lähti liikkeelle bullet journalilla ja muutaman kuukauden päästä sitä seurasi Happy Planner Mini.

Unelmieni kalenteri
Vuosia sitten olisin varmaan vastannut tähän jotain aivan muuta, mutta nyt totean, että mikä tahansa, mikä itsellä toimii. Wonderland 222 on ollut ihana kalenteri, kun se on niin käytännöllinen ja monipuolinen, mutta rakastin myös aiemmin kovasti TN:ää. Molemmissa on myös ollut tärkeänä puolena se, että omaa luovuuttaan pääsee toteuttamaan mielin määrin ja kalenterin sivut kestävät jos jonkinlaisia sotkuja. Eli sanoisin, että unelmieni kalenteri on kalenteri, jossa käytännöllisyys ja luovuus yhdistyvät sopivalla tavalla.

Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen
Aika vaikea kysymys, koska tuntuu, että vakioarsenaalini on nykyään aika suppea ja en edes sen kummemmin pysähdy miettimään, mitä se pitää sisällään. Sanotaan siis, että hyvä kynä (lemppari tällä hetkellä Mujin 0.38-kokoinen musta kynä), vesivärit ja itse kalenteri.

Vaaka- vai pystypäivät
En ole koskaan ollut kauhean ehdoton kumpaankaan suuntaan. Aiemmin tosin käytin enemmän vaakapäiviä, nykyisessä kalenterissa taas on pystypäivät. Eli pysty varmaankin ainakin toistaiseksi!

Keräilen salaa
En ehkä juuri nyt mitään kauhean aktiivisesti. Vastaan silti, että Mambin tarrakirjat, koska niitä on kertynyt vuosien varrella aika lailla. Ja edelleen aina välillä ostan jonkun yksittäisen, jos sen teema sattuu miellyttämään.

Kauanko olet ollut Kalenterimaniassa?
Muistaakseni vuoden 2017 kesästä saakka.

Oletko ollut kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?
Olen ollut useassakin miitissä, sekä isommissa että pienemmissä. Nykyään tuntuu että arki on niin hektistä, ettei miitteilylle liiemmin jää aikaa. Olisi silti kiva taas jossain kohtaa osallistua.

Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?
Muistoja on vaikka kuinka, joten hankala nimetä vain yhtä. Kaikkiin niihin liittyy kuitenkin ihanat ihmiset, joita olen saanut ryhmän myötä elämääni vaikka kuinka paljon.

Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut
Kirjoittaa kirjan! Ja osata vaikka mitä, kuten piirtää.

Terveiset
Ihanaa syksyä kaikille! Te teette meidän upean yhteisön, jatkakaa samaan malliin!