Avainsana: dingbats

Astrologinen syntymäkartta bullet journalissa

Kun ylläpidon ihana Suvi lähestyi minua ja kysyi haluaisinko tehdä jäsenpostauksen tänne Kalenterimanian blogiin, vastasin tietysti myöntävästi.

Olen aina ollut jollain tasolla kiinnostunut astrologiasta ja horoskoopeista – ja ei, nyt ei puhuta niistä aikakausilehtien horoskooppipalstoista, joilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä oikean astrologisen tähtikartan kanssa. Astrologia on aina kiinnostanut ja viehättänyt minua jollain tasolla ja sen vuoksi oli luonnollista, että halusin tuoda sitä esille myös bullet journalissani. Ajatus tähän kaikkeen oikeastaan lähti, kun törmäsin Suomalaisessa Kirjakaupassa ihaniin horoskooppitarroihin ja satuin löytämään sieltä omaa merkkiäni vastaavan tarrasetin. Ensin ajattelin kokoavani niistä jonkinlaista Oinas-teemaista sivua lähempänä huhtikuussa olevia syntymäpäiviäni, mutta sitten ajatukseni lähti jalostumaan. Minkä takia en liittäisi bullet journaliin omaa astrologista syntymäkarttaani tärkeimpine tulkintoineen?

Meistä jokaisella on horoskooppimerkki, joka määräytyy sen mukaan missä eläinradan merkissä Aurinko on sijainnut syntymämme hetkellä ja jokainen voi tehdä oman astrologisen syntymäkarttansa, mikäli tietää syntymäaikansa ja -paikkansa. Internetistä löytyy lukuisia erilaisia generaattoreita, jotka tekevät astrologisen syntymäkartan ja mahdollisesti jopa kirjoittavat siitä tulkinnat muutaman lomakkeen täytöllä ja klikkauksella. Itse käytin englanninkielistä Cafe Astrologyn Natal chartia, vaikka jäinkin kaipaamaan yksityiskohtaisempaa karttaa. Voikin olla, että korvaan sen jollain muulla tulevaisuudessa – tai sitten en.

Aloitin horoskooppisivut tekemällä omalle horoskooppimerkilleni, Oinaalle, omistetun aukeaman A5-kokoiseen pistesivuiseen Dingbats-muistikirjaan. Aloitin aukeaman tekemisen itselleni hyvin epäominaiseen tyyliin suunnittelematta – lätkin Suomalaisesta ostamiani washitarroja sivulle ja hiljalleen se alkoi muotoutua. Valitettavasti jouduin huomaamaan, että nämä washitarrat eivät sietäneet siirtelyä kovinkaan hyvin ja sen vuoksi lopullisessa versiossa osa jäi hieman repsottamaan. Lisäksi käytin aukeamalla leveää BGM Pastel Planet-washia ja BGM Constellation washitarroja. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa Pentelin valkoista Milky-kynää, jolla kirjoitin washitarrojen täälle ongelmitta. Muste myös kuivui nopeasti! Aukeaman täytteeksi löysin Pinterestistä ”she is, ARIES”-tekstin, joka puhutteli minua lainatessaan sekä Nikita Gillin, että Atticusin ihania sanoja. Tilaa jäi vielä pienille yksityiskohdille ja nippelitiedolle, kuten esimerkiksi elementille, hallitsevalle planeetalle ja syntymäkivelle.

Seuraavalle aukeamalle aloin sitten kasaamaan astrologista syntymäkarttaani. Pyörittelin kaaviota käsissäni jonkin aikaa ennen kuin sain päätettyä mitä sen kanssa teen ja päädyin kiinnittämään sen liimarollerin avulla keskelle aukeamaa. Kuten ehkä huomata saattaa, niin tuloste ei mennyt kohdalleen ihan ensimmäisellä kerralla ja se hieman harmittaa. Todennäköisesti korvaan kaavion kuitenkin yksityiskohtaisemmalla ja värikkäämmällä heti, kun siihen vain siunaantuu mahdollisuus. Merkitsin kaaviosta ylös planeettojen paikat, mutta jätin tulkinnat kirjoitettavaksi seuraavalle aukeamalle tilanpuutteen vuoksi. Aukeama jäi hieman tyhjäksi, joten koristelin sitä BGM Pastel Planet-washilla ja muutamalla horoskooppi-aiheisella tarralla. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka aukeamista ei tullutkaan ihan ”minun näköisiäni”.

Jokainen saa itse päättää haluaako uskoa horoskooppeihin ja siihen voivatko taivaankappaleet vaikuttaa personaallisuuteen vai eivät. Mielestäni astrologinen syntymäkartta tulkintoineen on parhaimmillaan itsetutkiskelun apuvälineenä ja sen tulkintojen avulla voi joko löytää itsestään uusia vahvuuksia tai parantaa itsetuntoaan, mutta turhan vakavasti ja tosissaan sitä ei ehkä kannata lukea. Joka tapauksessa tähtikuviot ja planeetat ovat kauniita, vaikka ihan vain sivujen koristuksina ja välillä on ihan mukavaa ajatella, että jokin asia on ihan oikeasti tähtiin kirjoitettu 🙂

  • Sanna Julia

Kun kalenterirauha järkkyi

Ehkä vielä noin vuosi sitten ajattelin, että esimerkiksi Happy Plannereissa ”ei ole mitään järkeä” ja mietin, mitä ihmiset näkevät niissä. Hankin vuodelle 2019 käyttööni Dingbatsin. Se toimitti kalenterin virkaa, piirsin ja tein siihen erilaisia listoja karaokekappaleista, elokuvista, kirjoista, syntymäpäivistä ja niin edelleen. No, kaikki meni oikein hyvin ja olin äärimmäisen tyytyväinen Dingbatsiin ja siihen kuinka luova sen kanssa pystyin olemaan.

En ole koskaan ilmeisesti ollut mikään ”virallinen” bujoilija, teen kaiken aina omin päin ja päinvastoin. Luettuani Bullet journal -metodi-kirjan, olin tyrmistynyt siitä, että kutsumani bujo oli kaikkea muuta. Totesinkin, että kirjan kirjoittaja varmasti polttaisi minut roviolla jos ”bujoni” näkisi.

Loppukesästä 2019 aloin jostain kumman syystä haaveilemaan Happy Plannerista. Sitä, mistä tämä haave tuli mieleeni, ei ole aavistustakaan. Huomasin vain päivittäin selaavani eri nettikauppoja ja niiden Happy Planner-valikoimaa. Sitten treffasin erään harrastajan ja pääsin hypistelemään hänen Happy Planneriaan. Olin myyty. ”Tällaisen haluan!”. Eikä mennyt kauaakaan, kun tilaukseni saapui kotiin ja sain ikioman Happy Plannerini. Olin jo päättänyt siirtyä suoraan sen käyttäjäksi ja Dingbats saisi jatkaa päiväkirjana.

Olin ehkä kuukauden verran käyttänyt Happy Planneria, kun aloin murehtia sitä asiaa, että kaikki käsillä tekeminen, piirtäminen ja kirjoittelu oli jäänyt pois kalenterin vaihdon myötä. Toki siis kirjoitan Happy Planneriini pikkujuttuja, mutta muuten en, eikä sitä päiväkirjaakaan ole tullut kirjoitettua erikseen Dingbatsiin. Marraskuussa aloin kirjoittamaan Dingbatsiin ”sairaskertomustani” potilasvahinkoilmoitusta varten, ja se onkin hyvää vauhtia täyttymässä sen vuoksi.

Loppuvuodesta voitin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä Personal Plannerille lahjakortin. Sehän nyt sitten taisi pelastaa tämän alkaneen kalenterikriisin. Tilasin lahjakortilla kaksi pistesivuista muistikirjaa. Voisin ehkä sanoa, että uuden vuoden lupaukseni olisi piirtää enemmän, sekä harjoitella hienoa käsialaa. Ja nämä uudet Personal Plannerit tulevat juuri siihen tarkoitukseen!

Aiemmin olen miettinyt että miksi ihmisillä on useampi kalenteri käytössä. No nyt ainakin ymmärrän omalta osaltani sen. Tällä hetkellä minulla on käytössä kalenterina Hapoy Planner, Dingbatsin loppuosa sairaspäiväkirjana, Personal Plannerit piirtelyä ja kirjoittelua varten, Happy Planner Notes muistikirjana (siellä on siis esim. käyttäjätunnuksia ja salasanoja, syntymäpäivät, osoitteet, elokuvat – ja ne karaokekappaleet), sekä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä traveler’s notebook, jossa on tällä hetkellä jouluvihko ja toinen tyhjä vihko joka on vielä vailla tarkoitusta. Katsotaan nyt vaikka puolen vuoden kuluttua mikä tilanne on silloin.


Ihanaa ja rauhallista alkanutta vuotta kalentereiden parissa.

Armi