Avainsana: dino

DIY – glitterinen dinosauruskoru

Helou helou helou! Tällä kertaa kirjoittelen teille pienestä dinosaurus-askartelusta jonka tein tovi sitten. Askartelin pienistä dinosaurusfiguureista joulun alla korvakoruja, ja inspiroiduin jalostamaan niistä jotain kalenteriinkin käypää – dino-kalenterikorun!

Tarvikkeet joita käytin:

  • Dinosaurusfiguuri
  • Glitter-liimalakka & sivellin
  • Pora ja piiiieni poranterä
  • Välirengas, avaimenperälenkki & pieni karabiinilukko
  • Korupihdit

Ensimmäiseksi valikoin mitä dinoa lähteä työstämään. Kun kuvan keltainen yksilö oli valikoitunut jatkoon, otin siveltimen käteen ja levitin dinon pintaan kerroksen liimalakkaa. Itselläni oli käytössä valmis glitter-liimalakka, jonka olen saanut vanhalta työkaverilta aikanaan. Pieneen määrään tavallista liimalakkaa irtoglitteriä sekoittamalla luulen pääsevän samanlaiseen tulokseen! Plussaa tässä siitä, että valmiiksi liiman seassa oleva glitter ei varise kuten liiman päälle ripoteltuna. Ja jos kimallus ei puhuttele ollenkaan, voi tämän vaiheen toki kokonaan skipatakin!

Kun keltainen kaveri oli kuivunut, oli aika kaivaa esiin porakone. Mainittakoon muuten, etten ole ennen blogipostauksien projektien tekoon näin järeitä ”tuunaustarvikkeita” käyttänyt! Kaikelle on ensimmäinen kerta, näköjään. Porassa käytin pienintä löytämääni terää, ja surruutin reiän dinon yläosaan kiinnitysmekanismia varten.

Viimeisenä vaiheena olikin korun kasaaminen. Korupihtejä käytin taivuttaakseni välirenkaan kiinni dinosaurukseen. Sitten vain avaimenperälenkin pyörittely kiinni sekä lukkoon että dinon lenkkiin ja valmista tuli!

Alunperin tein tämän askartelun ihan omaa kalenteriani silmälläpitäen, mutta lopulta se päätyikin yhteen joulupakettiin. Toivottavasti saaja tykkäsi glitterisestä dinostaan!

Rawr, Inka

Tarrahuopa-klemmari

Mainos Tacky glue ostettu Klemmarikellarista.

Idea pehmeästä klemmarista on muhinut tovin to do -listalla, itseasiassa muutamakin eri versio. Tällä kertaa aloitin tarrahuovasta toivoen, että se pysyy kasassa ilman kuumaliimaa (joka oli mystisesti kadonnut)… Tarrahuopa on mukavan ohutta, mutta jämäkkää. Kaveriksi keräsin huopakoristeita, heiluvia silmiä ja kirjailutarvikkeita.

Päätin hylätä heti kättelyssä kirjailutarvikkeet, kun sisäinen lapseni heräsi halutessaan toteuttaa dino-örkkiläisen. Leikkasin kukasta yhden sakaran ja halkaisin sen neljään osaan, koska se oli niin paksua huopaa. Näin sain terälehden osat tarrapinnan väliin esittämään selkäpiikkejä. Samaan syssyyn laitoin väliin klemmarin, johon levitin vähän Turbo Tacky glue -liimaa toivoen, että klemmari pysyy paikallaan käytössä.

Tacky gluella kiinnitin myös heiluvat silmät. Pitäähän hirviö-dino-örikki-möröllä nyt vähintään kolme silmää olla. Laitoin silmät vain toiselle puolelle. Ensin meinasin laittaa koko rivin täyteen selkä piikkejä ja niihin silmät, mutta työn touhussa suunnitelmani eivät koskaan tunnu pysyvän. Inspiraatio edellä.

Tämä söpö örkkiläinen valloitti meidän lasten sydämet, joten meillä on joku päivä lasten kanssa örkki-mörkö-klemmari -paja. Tästä linkistä löydät monta sivua DIY-klemmareita Kalenterimanian blogista.

-Tia