Avainsana: diy

Kierrätysmateriaali ja penninvenyttäjän ABC

Nyt hoitovapaalla ollessani rahat ovat aika tiukalla eikä minulla ole mahdollisuutta ostaa kovinkaan paljoa uutta materiaalia kalenterin tuunaamiseen, vaikka mieleni kovasti tekisi. Onneksi askartelumateriaalia kuitenkin löytyy jo ennestään, joten hätä ei ole suuri. Uutta materiaalia on mahdollista saada myös ilmaiseksi ja vähällä vaivalla, ja ajattelinkin koota ideoita ja vinkkejä myös muille hyödynnettäviksi, jos vaikka jollain muullakin on neppari punaisena tai muuten vain haluaa haastetta elämäänsä.

Suurta iloa minulle ovat tuottaneet esimerkiksi saamassani Happy Mail-kuoressa käytetty washi sekä kauniisti koristeltu teepussin kääre. Näistä sain idean käyttää Happy Plannerin koristelussa kierrätysmateriaalia tai muuta ilmaista materiaalia. Tällainen ”eloonjäämisselviytyminen” on lisäksi hauskaa. Myönnettäköön, että eräänkin kerran näpistin tuttujen tupareista kuvioitua wc-paperia myöhempää käyttöä varten. Vielä on todistusaineistoa vähän jäljellä.

Erinomaista materiaalia saa mm. seuraavista:

– maalisamplet (Bauhausista ja K-raudasta kannattaa hakea esim. Tikkurilan maalisampleja, myös Prismassa on melko hyvä valikoima)

– teepaketit, kahvipaketit, keksipaketit

– esitteet, ilmaisjakelut

– lautasliinat

– omat tulosteet

– vanhat kortit ja postimerkit

– tuhoutuneet kirjat

– itse tehdyt paperit, esim. vesivärittelemällä

Yksi ihan parhaista ostoksistani koskaan on ympyränmuotoinen lävistäjä. Tällä lävistelen maalisampleja, washeja, kirjan lehtiä, omatekoisia papereita jne. Ajattelin tilata vielä pienemmän kaveriksi, kun olen taas rahoissa.

Tulostaminen ei sinällään ole kovinkaan ekonomista, mutta kyllä esim. tarrojen tulostaminen tulee pidemmän päälle halvemmaksi kuin uusien ostaminen ja tulostamalla saa juuri sellaisia kuin haluaa. Skannaus on myös erinomainen toiminto, jos omistaa jotain sellaista, josta ei alkuperäistä raaski käyttää. Turun kaupunginkirjastossa A4-kokoisen laserväritulosteen saa 0,20€:lla, joten tällaistakin mahdollisuutta kannattaa hyödyntää.

Piirtäminen ja maalaaminen ovat ehdottomasti yksi parhaimpia ja halvimpia keinoja koristella ja tuunata kalenteria ellei ole sattumoisin saanut syntymälahjaksi samanlaiset piirtäjän lahjat kuin allekirjoittanut, missä tapauksessa hermostumisen piirtämisen seurauksena saattaa tuhoutua useampikin kalenteri. Mitä kalliimpi kalenteri, sen varmemmin se menee pilalle.

Seuraavaksi muutama kierrätysmateriaalilla tuunattu aukeama. Valitsin teemaväriksi oranssin, koska Happy Plannerissani seuraavat tuunattavat sivut sattuivat lokakuulle, jonka väriteemana oli juurikin tuo oranssi.


Teksti ja kuvat Tuuli Heino-Carpenter

Oman näköinen ihana työpiste | Inka

20160808_185351

Hellurei, täällä kirjoittaa Inka. Iloista tiistaita kaikille! Tänään esittelen vähän mun (ihkauutta!) työpistettäni, johon olen aivan ihastunut. Pitkän aikaa on muhinut ajatus omasta askartelunurkkauksesta, ja muiden työpöytien ja -soppien kuvien katselu ei ainakaan helpottanut, hih. Viikonloppuna sitten oli kämpän suursiivous muutenkin, ja koko lauantain silmäilin keittiötä sillä silmällä. Sunnuntai-aamuna iski se hetki, kun pöytä vain oli pakko saada heti-nyt, tai mieluiten eilen!

Siinä sitten pyörittelin keittiön pöytää ja heiluin mittanauhan kanssa miettien mitenpäin ja minkäkokoinen mahtuisi näppärimmin. Mittailun jälkeen tiesin että haluan syvyydeltään kapean, mutta kuitenkin leveydeltä pitkän tason, ja edes vähän kiinteää säilytystilaa, esim. lokeroiden muodossa. Torin ja kirppisryhmien selailu ei tuottanut tulosta, ja Jyskissä se yksi omaan silmään ihana oli aivan liian hintava. Sitten syttyi lamppu päässä – Ikea! Sinne siis.

20160808_173244

Ja sieltä ne osaset sitten löytyivätkin; kaapinovi löytönurkkauksesta, 2 tavallista pöydänjalkaa ja toiseen päähän pieni kaappi. Kotona mies kasasi palasista mun ideani mukaan pöydän, ja tadaa; nyt mulla on aivan oman näköiseni ihana työpiste!

Eilen sain laiteltua askartelutarvikkeita paikoilleen, ja nyt alkaa olla nurkkaus mieleinen ja pikkuviilausta vaille valmis. Tarrat ja paperit pitää vielä järjestää paremmin, ja seinälle aion tehdä todennäköisesti jonkinlaisen kollaasin.

Pöydällä ovat nyt useiten käytetyt kynät, parit sakset ja muuta, joka on mukava pitää käsillä lähes mitä vain tehdessä. Pöydän allekkin mahtuvassa, tosin ainakin nyt vieressä olevassa, korikärryssä on paperit, tarrat, sekä muutama pussukka ja metallinen kori. Pussukoista löytyy pl-kortit, Stabilot ja loput useahkosti käytetyt kynät. Metallikori vetää sisälleen mm. 2puoliteipit, kirkkaan teipin, paperiliimaa ja teroittimen.

20160808_185406 20160808_185430 20160808_185450 20160808_185505 20160808_185548 20160808_185638 20160808_185731 20160808_185817

Kaappiin laitoin säilytykseen washiteipit, vihkoja, kyniä ja klemmareita sisältävän muovilokerikon, kirjoitusalustan, sekä sekalaisia pikkujuttuja; askartelukuviot, post it-laput, lehtileikkeet, pakettikortit.

Nyt en malta odottaa, että pääsen korkkaamaan nurkkaukseni askartelun parissa. Pitäkää peukut pystyssä, että nurkkaus osoittautuu toimivaksi, ja pysyy järjestyksessä!

Inka