Avainsana: Elämänhallinta

Trackerit kalenterikäytössä

Muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä Teippitarhan kanssa.

Moni käyttää kalenterissa erilaisia trackereita osana elämänhallintaa, ja ne ovatkin siihen hommaan käteviä. Näiden kanssa on rajattomasti mahdollisuuksia, trackereita voi tehdä itse tai käyttää valmiita tracker-tarroja.

Trackerin voi tehdä joko kuukausi-, viikko- tai vaikka päiväkohtaiseksi työkaluksi. Trackereilla voi seurata esimerkiksi vedenjuontia, urheilukertoja, mielialoja tai vaikka unenmäärää. Trackereistä voi saada tukea vaikkapa elämätaparemonttiin, kirjaamalla tavoitteita ja seuraamalla niitä, tavoitteisiin on helpompi päästä. Voi olla myös hyödyllistä palata taaksepäin, jos kirjaa kuukautiskiertoa tai särkypäiviä.

Trackereita eli seurantataulukoita on helppoa tehdä. Tracker voi olla vaikka iso piirretty kuva, jota värittelee sen mukaan mitä asioita seuraa. Yksinkertaisimmillaan tracker on pelkistetty ruudukko, mihin raksilla merkitsee esimerkiksi nukutut tunnit tai vaikkapa työtunnit.

Kalenterimanian ryhmästä löytyy trackereille oma kansio, josta voi hakea inspiraatiota. Myös pintrest on pullollaan erilaisia ideoita ja kuvia, joista voi hakea mallia ja muokata omaan tarpeeseen sopivaksi. Näissäkin vain mielikuvitus on rajana.

Esittelyssä – Tänään-työkalu

Tuotteet saatu kaupallisessa yhteistyössä Tuumakustannuksen kanssa

Tuumakustannus lähetti minulle Maaretta Tukiaisen Tärkeintä tänään -kirjan. Lisäksi sain kaksi Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin Tänään-työkalua, joista toinen on saatu arvottavaksi Kalenterimanian Facebook-ryhmässä.

Tänään-työkalu ei ole kirja, vaikka onkin kirjan muotoinen. Se ei myöskään ole kalenteri eikä siinä ole kellonaikoja. Vaikka siihen on tarkoitus kirjoittaa, se ei myöskään ole mikä tahansa muistivihko.

Tänään on arjen työkalu oman elämän jäsentämiseen niin, että siihen tulee lisää selkeyttä, tuloksellisuutta ja merkitystä. Työkalussa elämää tarkastellaan kolmella eri tasolla: elämä, viikko ja päivä. Ajatus on keskittyä tärkeimpiin asioihin ja karsia elämästä kaikki turha energiaa syövä. Koska suurimmalla osalla ihmisistä on liikaa kaikkea, minimalismin soveltaminen auttaa lisäämään elämään selkeyttä. Kun karsii pois sen millä ei ole merkitystä, jää tilaa ja aikaa tehdä niitä asioita millä on.

Tänään-työkalua täytetään viikko- sekä päivätasolla kirjaamalla ajatuksia, sekä värittämällä palkkeja ja sydämiä. Työkalun pelkistetty mustavalko-kuvitus antaa mahdollisuuden omalle luovuudelle kirjan täyttämisessä. Eriväriset kynät, tarrat tai päivistä kirjaaminen esimerkiksi piirtäen voivat olla keinoja tuoda käyttäjän omaa persoonallisuutta esiin. Kirjan täyttämiseen ei ole olemassa yhtä tiettyä tapaa tai tarkoitusta, joka olisi kaikille sama. Tänään-työkalua voi käyttää minkä tahansa elämän osa-alueen jäsentämiseen kolmen kuukauden ajan – tai ihan koko elämän tarkasteluun.

Minun tavoitteeni lähikuukausien aikana on painonpudotukseen tähtäävä elämäntapamuutos ja liikunnan lisääminen. Tämän lisäksi haluan saada unirytmini kuntoon, pidettyä ruokavalioni terveellisenä ja minimoida herkuttelun vain yhteen päivään viikossa.

Tärkeintä tänään -kirja avaa syvemmin minimalistisen ajattelun syntyhistoriaa ja esittää toimintamallin, jonka avulla kuka tahansa voi soveltaa minimalismia omaan elämäänsä. Mallissa elämää tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: koko elämän, yksittäisen viikon ja päivittäisen toiminnan tasolta. Kirja toimii tukena Tänään-työkalulle, mutta molempia voi käyttää myös erikseen oman elämän selkeyttämiseen.

Kolmen kuukauden matkastani ja ajatuksista Tänään-työkalun kanssa toimimisesta tulossa myöhemmin postaus blogiin. Pysykää siis kuulolla!

Lopuksi haluan teistä jokaisen miettivän; Mikä sinulle on tärkeintä tänään?

xoxo Nanna