Avainsana: Elämänhallinta

Kalenterirauhan löytäminen yksinkertaisista asioista

Kalenteriharrastus usein alkaa varsin viattomasti yhdestä kalenterista, kenties jo olemassa olevan kalenterin koristelusta, tai jonkin ajanhallintasysteemin kokeilusta. Itselleni tässä ei koskaan ole ollut kyse tarpeesta tai halusta varsinaisesti askarrella, vaan ennenkaikkea elämän- ja ajanhallinnasta visuaalisesti viehättävällä tavalla.

Kuin huomaamatta hyllyyn solahtaa pari muistikirjaa lisää; työ- ja kotiasioille on erilliset kalenterit, kissalle, ruuanlaitolle ja positiivisille lauseille omansa. Erilaisia asioita seurataan erilaisissa vihkoissa, ja tulevan viikon tapahtumien päivittäminen kaikkialle vaatii aikaa, keskittymistä sekä suklaata. Ihanaa ja kivaa! Kunnes tulee se yksi sunnuntai kun ei ehdikään, ei jaksa, tai ei yksinkertaisesti huvita. “Tämähän on harrastus eikö, tarkoitus olla kivaa, päivitän kalenterit joku toinen päivä” ajattelee kalenterimaanikko ja hallinnoi valtavaa datamäärää päässään ja irrallisilla lippulappusilla.

Löysin itseni tuosta tilanteesta joku aika sitten. Oli tällaisia jaksoja ollut aina välillä eikä se mua haitannut juurikaan. Nyt kuitenkin havahduin – olin vaikeassa elämäntilanteessa, jota yritin epätoivoisesti hallita suunnittelemalla, listaamalla, ruksimalla tehtyjä, maalailemalla haaveita. Tein tätä niin moneen eri vihkoon ja kalenteriin, etten edes muistanut mitä kaikkea missäkin on. Olin juuri ottanut käyttöön aivan ihanan traveler’s notebookin, johon olin tehnyt itse kalenteria muutamalle kuukaudelle (siis todella fiksua ajankäyttöä.) Rakastin mun suunnitelmia ja sitä, että kaikki oli niin järjestyksessä edes paperilla.

Samaan aikaan se kaikki teki mut hulluksi. Yks lauantaiaamu istuin juomassa kahvia ja funtsin “mä tarvitsen tavallisen kalenterin”. Ja sellaisen ostin, Ajaston simppelin peruskalenterin. Todella tylsä. Todella tavallinen. Todella käytännöllinen, toimiva ja riittävän hyvä. Pakkasin kaappiin kaikki muut vihkot ja kalenterit, sekä suurimman osan teipeistä ja tarroista.

Kaikki tarvittava mahtuu tähän. Koristelen jos huvittaa, sillä mitä sattuu olemaan saatavilla. Ajatus on, että jos mun viikon suunnitelmat ei mahdu viikkoaukeamalle, niitä on liikaa. Ja tää toimii mulle, just nyt, tähän hetkeen.

Haluan kannustaa jokaista miettimään, miksi tekee mitä tekee, ja mitä siitä saa. Kalenteriaskartelu on siitä kiva harrastus, että voit tehdä siitä ihan sun näköisen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä sun kalenterin tarvitse viehättää ketään muuta kuin sua.

<3 Susanna

Happy Planner Half Sheet Notebook elämänmuutosprojektissa

Olin ajatellut etsiä jotakin kivaa muistikirjaa elämänmuutosprojektini seuraamiseen ja kerran ihan epähuomiossa päädyin katsomaan nettikaupassa Happy Planner Half Sheet Notebookia, jonka kannessa oli iloisia sitruunoita; se oli siinä! Happy Plannerin systeemi oli minulle vieras, mutta sen tiesin, että kiekkoihin voi lisätä sivuja.

Tutkiskelin asiaa ja minulle selvisi, että näitä Half Sheet -muistikirjoja oli joitakin erilaisia ja erilaisilla sisuksilla. Tässä Squeeze the Day -muistikirjassa oli pistesivut eli mahdollisuus tehdä itseni näköinen träkkeri seurantoja varten.

Muistikirjan korkea ja kapea muoto viehätti minua, joten korostin sitä vielä entisestään kerrostamalla washiteippiä reunoille. Vasemmalla on ruudut päiville ja oikealle puolelle kirjoitan pieniä hyviä asioita arjestani.

Half Sheettiin on saatavissa lisäsivupaketteja. Minulla on jo Meal Plan -sivut talvella alkavaa ruoka-asioiden muutosta varten ja noihin muihin kirjoitan tavoitteita ja listoja. Etukäteen arastelin vähän kiekkoja, mutta ne ovat todella helppokäyttöiset ja sivujen lisääminen, poistaminen ja siirtäminen sujuu nopeasti ja näppärästi.

Elämänmuutosseurannan täyttäminen on ollut todella kivaa, kun on näin viehättävä kirjanen sitä varten, ja seuranta motivoi muutokseen.

-Soili