Avainsana: Elämänhallinta

Unelmat todeksi affirmaatioiden avulla

Kaikilla meillä on jonkinlaisia haaveita ja tavoitteita. Toiset suhtautuvat elämään luonnostaan ”kaikki on mahdollista” -mentaliteetilla, mutta useimmilla meistä ajattelutapa on negatiivisempi ja menneisyyden tapahtumat ovat muovanneet ajatteluamme. Jos koko lapsuutensa on kokenut ettei ole riittävän hyvä, on todennäköistä että vielä aikuisenakin riittämättömyyden tunne on jatkuvasti läsnä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus muovata ajattelutapaamme ja päästä eroon haitallisista uskomuksista ja käytösmalleista.

Tässä postauksessa tutustutaan affirmaatioiden maailmaan, ja miten niiden käytön voi yhdistää kalenteriharrastukseen.

Ajatukset toimivat joko ihmisen puolesta tai meitä vastaan. Se miten puhuu itselleen vaikuttaa koko elämään – aivot uskovat sen mitä niille toistuvasti kerrotaan. Affirmaatiot ovat voimalauseita, jotka oikein rakennettuina muokkaavat ajatteluamme haluamaamme suuntaan. Näin tavat ajatella ja kokea asioita muuttuvat. Affirmaatiot ovat aina positiivisia, eikä niissä kielletä asioita, vaan ajatellaan ennemmin mitä hyvää saavuttaa toimien tietyllä tavalla.

Positiivisia voimalauseita voi toki etsiä netistäkin – parasta kuitenkin on, jos rakentaa täysin omat lauseet, jotka kumpuavat todellisista omista tarpeista. Affirmaatioiden teko kannattaa aloittaa pohtimalla millainen henkilön pitää olla ja mitä pitää tehdä, jotta voit saavuttaa sen mitä haluaa. Esimerkiksi Level 10 life -työkalua voi käyttää ensin pohtiakseen elämänsä nykytilannetta – sen avulla voi myös olla helpompaa löytää ne kohdat, mihin erityisesti haluaa affirmaatioilla vaikuttaa.

Otetaan esimerkiksi henkilö, joka haluaa kohentaa terveyttään ja voida paremmin.

1. Mitä todella haluat saavuttaa? Kirkasta ja tarkenna tavoitteita!

”Haluan voida paremmin, elää terveellisesti ja urheilla. Haluan laihtua 10kg ja juosta maratonin Espanjassa.”

2. Miksi haluat sitä? Pelkkä haluaminen ei ole tehokas tapa saavuttaa mitään. Syyn pitää olla riittävän vahva ja kirkas, jotta jaksat työskennellä sen eteen.

”Haluan pysyä terveenä ja saavuttaa unelmani. Minulla on oikeus olla onnellinen. Lapsillani on oikeus vanhempaan, joka pitää huolta myös itsestään”

3. Millainen ihminen sitoudut olemaan, jotta saavutat tavoitteesi? Elämäsi muuttuu paremmaksi vasta, kun sinä muutut paremmaksi.

”Noudatan ruokavaliota ja treeniohjelmaani johdonmukaisesti ja kärsivällisesti. Säästän rahaa matkaan. Nukun riittävästi, jotta jaksan paremmin”

4. Mitä sitoudut tekemään, jotta saavutat tavoitteesi? Määrittele toiminta tarkoin – kuinka usein, kuinka paljon, koska? Varaa aika kalenteristasi. Aloita pienin askelin, tee tavoitteet ensin päivä- tai viikkotasolle.

”Käyn 5km lenkillä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 18. Valmistelen viikon ruoat sunnuntaisin kymmeneltä. Menen arkisin nukkumaan 23 mennessä, jotta ehdin nukkua riittävästi.”

Pohjatyö on nyt valmis. Seuraavaksi luodaan voimalauseita, jotka tukevat tavoitetta ja suunnitelmaa. Esimerkkihenkilömme pohdinnoista voi päätellä, että hän kenties ei ole ollut kovin johdonmukainen tai säästäväinen, valitsee iltaisin mieluummin Netflixin kuin nukkumisen, ja on ehkä tottunut laittamaan muiden onnellisuuden omansa edelle.

Esimerkkihenkilön affirmaatiot voisivat olla tällaiset:

  • Nautin ruuanlaitosta ja voin hyvin, kun syön terveellistä ruokaa
  • Kahvilassa käynnin sijaan säästän rahat matkakassaan
  • Käyn säännöllisesti lenkillä ja iloitsen, kun jaksan juosta joka kerta pidempiä matkoja
  • Minulla on oikeus olla onnellinen ja tehdä asioita, jotka tekevät minut iloiseksi

Affirmaatioita voi kirjoittaa haluamansa määrän – joko yhden elämänalueen tai vaikka kaikkien kohentamiseen. Toimivuuden kannalta toisto on tärkeintä, koska juuri ajatuksen toistaminen on se mikä saa meidät uskomaan niihin. Tästä syystä affirmaatioita ei kannata vaihdella kovin usein, mutta voi toki kirjoittaa useita erilaisia, samaan aiheeseen liittyviä. Parin kuukauden välein kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa muokata affirmaatioita elämäntilanteeseen ja tavoitteisiin sopiviksi.

  • Lue affirmaatiot päivittäin, mielellään ääneen. Harjoittele liittämään tunteita affirmaatioon, todella tunne lukiessasi, millainen fiilis siitä tulee, kun iloitset tai nautit asioista.
  • Kirjoita yksi tai useampi affirmaatio kalenteriisi niin, että näet sen mahdollisimman usein
  • Kirjoita affirmaatiot korteille, jotka voit lukea herätessä tai ennen nukkumaanmenoa
  • Kirjoita kalenteriisi merkintöjä siitä mitä haluat ja miksi, mitä olet sitoutunut tekemään sen eteen. Näillä pienillä merkinnöillä on yllättävän suuri merkitys!
  • Kirjoita kalenteriisi kerran viikossa mikä on mennyt hyvin unelmien toteuttamisen suhteen ja mitä seuraavalla viikolla täytyy tehdä toisin.

Toivottavasti sinäkin saavutat unelmasi!

/Susanna

Masennus ja kalenterimania

Masennus, tuo penteleen mörkö, on ollut mulla kaverina jo useamman vuoden. Välillä tuo mörkö jättää mut hetkeksi rauhaan ja välillä kulkee tiiviisti mukana mihin ikinä menenkin. Nyt on vuodesta 2015 asti masennus ollut osana elämää joka päivä. Ja tämä kaikki näkyy toki myös kalentereissa. Välillä on monta viikkoa ihan tyhjää, kun ei vain jaksa kuin pakolliset (jos niitäkään) merkitä. Ja toisinaan kalenterissa on monta viikkoa peräkkäin tuunailua. Kaikki on hyvin pitkälle kiinni omasta olosta. Sen vuoksi en koskaan suunnittele kalenteriaukeamia pitkälle eteenpäin, koska haluan koittaa tehdä jokaisen aukeaman vastaamaan sen hetkistä oloa. Sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsen tai haluan tuoda esille. Ja toisinaan käy niin, että siellä kalenterissa ei tosiaan ole mitään. Tai jokin kalentereista jää kokonaan vaille huomiota.

Bujo toimii mulla lähinnä päiväkirjamaisena mielialan seurantalaitteena, johon tulee kirjoitettua myös ne synkimmät tunteet. Ne hetket, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Trackereita en ole tänne tehnyt, koska monesti ne päivän aikana olleet tuntemukset ovat niin moninaisia, että paljon helpompaa on kirjoittaa ne auki. Kevään ja alkukesän aikana ollut pahempi masennusjakso näkyy myös bujossa. Siellä ei nimittäin ole tänä aikana tapahtunut mitään. Nyt Kalenterimanian kesämiitin jälkeen jostain olen saanut energiaa myös jatkaa bujon tekemistä.

Recollectionsin rengasplanneri, jonka voitin Kalenterimanian arvonnassa, on muuntautunut olemassaolonsa aikana lopulta tsemppikalenteriksi, johon koitan kirjoittaa ja laittaa ylös pienimmätkin onnistumiset ja ne pienimmätkin asiat, joita olen jaksanut tehdä, esimerkiksi jos olen jaksanut tiskata tai viedä roskat. Tästä on tullut tärkeä tapa tässä kuukausien aikana, jotta näkee ettei ole ihan niin arvoton, kun mitä mieli välillä antaa ymmärtää.

Yksi kalenteri on vielä, joka tällä hetkellä etsii vähän tarkoitustaan, nimittäin nyt kesä-heinäkuun vaihteesta alkanut Happy Planner. Keväällä selailin nettkikauppoja ja lopulta päädyin ostamaan Happy Plannerin (Agate), kun ihastuin täysillä sen värimaailmaan. Toistaiseksi en ole tähän tuunaillut vielä kuin kaksi viikkoaukeamaa ja tämä kalenteri onkin nyt toiminut melkein pelkästään ihan perinteisenä kalenterina, johon kirjoitan kaikki menot ja muut tärkeät asiat, jotka pitää muistaa. Olen tähän myös muutamalla sanalla kirjoittanut, mitä ollaan tuon lapsosen kanssa tehty, koska lapsestani saan voimaa jaksaa tämän masennuksen keskellä.

Lopulta voisi ajatella, että tämä kalentereiden kanssa askartelu tuo itselle jonkinlaista rauhaa. Siinä kohtaa kun istuu kalenterin, tarrojen ja muiden härpäkkäiden kanssa alas ja alkaa hahmotella aukeamia, unohtaa yleensä edes pieneksi hetkeksi kaiken muun ja keskittyy vaan siihen tekemiseen. Ja jokainen hetki, jonka voi viettää ajattelematta omaa pahaa oloa, on hetki, jona voi olla ihan mitä vaan.

-Marjo