Avainsana: Emmi

Kirje vuodelle 2024 – Emmi

Moikka 2024,

Aloitetaan nyt myöntämällä, että mä en kyllä tehnyt mitään varsinaisia uuden vuoden lupauksia. Edessä ei ole elämäntaparemonttia tai no spendiä. En osta salikorttia alkuvuodesta ja ala harjoitella puolimaratonia varten. Kuvan Silhoutte-leikkuri ja uusi, kallis tulostin liittyy…

Selvisin juuri todella vaikeasti vuodesta ja koska loppuvuonna 2023 sain vihdoin elämäniloni takaisin ja hommat raiteilleen, olisi tarkoitus jatkaa tällä positiivisella linjalla. Raha-asiat ovat kunnossa, masennuslääkkeet paransivat huomattavasti elämänlaatua ja nyt sain vielä lopetettua uupumusta aiheuttavan kaupan työn, ja aion taas jatkaa freelancer-sisällöntuottajana ja tehdä vain luovia, kivoja juttuja työkseni! Aion keskittyä hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Ehdin jo kirjoitella haaveista tälle vuodelle mun perjantaipäiväkirjaan, mutta vedetään kertaus tähän. Tarkoituksena oli ostaa vain tarpeellista ja kauan haaveiltua kalenterikamaa, jos haluaa ostaa jotain ylimääräistä, pitää myydä tavaraa eteenpäin. Tällä viikolla on kaikki vanha kalenterikama myynnissä paikallisessa itsepalvelukirppiksessä, katsotaan miten käy! Olen jo shoppaillut paljon tarpeellista ja tarpeetonta, mutta jotenkin vakuutin itseni siitä, että ansaitsin sen selvittyäni viime vuoden haasteista ja koska sain vihdoin käytyä läpi kaikki askartelutavarat ja karsittua pois ison osan ja laitettua jäljelle jääneet järjestykseen toimistooni.

Aloitin vegaanihaasteen ja se sujui ihan kohtuullisesti. Lipsun koko ajan juustoon jonkun verran, se varmaan se pahin este vegaaniudelle mulla onkin. Aion silti jatkaa yrittämistä. Jokainen pienikin muutos ja parempi valinta on edistystä.

Haluaisin vähintään saada meidän yhteisen kodin kuntoon tämän vuoden aikana. Ollaan asuttu tässä nyt kaksi vuotta eikä taulut ole vieläkään seinillä eikä koti tunnu ”valmiilta”. Keskityn roinan ja vaatteiden minimointiin ja saamaan tietyt sisustuselementit, kuten seinähyllyt ja kasvit, paikoilleen.

Lukuhaaste olisi myös edessä, olen edelleen innokkaasti kuunnellut audiokirjoja ja vuoden kymmenes luettu kirja on työn alla. Tavoitteena on vuoden loppuun mennessä lukea 52 kirjaa. Luulen, että pääsen tähän nyt helposti, kun voin kuunnella kirjoja samalla kun teen töitä koneella tai käyn lenkkeilemässä.

Odotan todella innolla tätä vuotta, tuntuu että asiat vaan loksahtivat lopulta paikoilleen ja hyviä hetkiä on edessä. Kiva olla vuodessa 2024! Nähdään myöhemmin. <3

Muita ylläpidon 2024 kirjeitä löydät täältä.

– Emmi

Perjantaipäiväkirja – Emmi

Hyvää alkanutta vuotta, päiväkirjani! Viime vuosi oli aikamoista kamppailua, mutta tämä vuosi 2024 on lähtenyt käyntiin, jos ei nyt uusin, niin ainakin lempeämmin tuulin. Nyt on viimeistään vaihdettu joulukoristeet plannerissa talvisempaan päin ja korkattu uuden vuoden kalenterit!

Aiemmat perjantaipäiväkirjani löytyvät muuten täällä ja täällä, sieltä voi vähän lukea mun viime vuoden haasteista ja mullistuksista. Jos haluat tsekata ylläpidon perjantaipostauksia yleensäkin, ne löytyvät täältä.

Vuoden 2023 lopussa aloitin masennuslääkkeiden syömisen ja se on auttanut ihan mielettömästi nostaen mielialaa ja aktivoiden mua. Oon saanut kotityöt vähän paremmin hallintaan, eikä niitä huonoja päiviä ole ollut lähes ollenkaan. Joulukuun alussa alkoi tuntua kuin olisin löytänyt taas sen iloisen, onnellisen Emmin kolmen vuoden takaa. Kerroin tästä terapiassa ja itketin mun terapeuttia, oli sen verran iloinen puolestani! Asiaa myös auttoi se, että mun rahatilanteen täydelliseen ahdinkoon ja velkaongelmiin tuli viimein helpotus freelance-videopeliprojektien myötä, ja sain KAIKKI velat ja veromätkyt kuitattua pois. Ihana vapaus! Lähti varmaan 96 % ahdistuksesta tuon myötä.

Töissä taas on ollut vähän rasittavaa, tuntuu että olen itse täydellä sydämellä tekemässä hommia ja otan kaiken todella vakavasti, ärsyttää siivota muiden sotkuja ja tehdä asioita loppuun muiden puolesta, kun ei edes pieniä asioita voida ottaa huomioon, ettei jätettäis hommia kesken tai tiskattais edes siellä taukohuoneessa ne omat ruokailuvälineet, meillä kun on se just YKSI haarukka. Lisäksi yksi työkaveri harrastaa ammatikseen valittamista, joten joudun kuuntelemaan korvat punaisena jatkuvaa motkotusta asioista, jotka eivät ole mun tekemiä virheitä, tai mitenkään mun vallassani. Oon tässä makustellut, että jättäisin tuon leikin kesken, vaikka tykkään työstä itsestään todella paljon, en jaksa tommosia ”vibojen tappajia”, varsinkaan pienellä palkalla kun tulen toimeen freelance-hommien avulla ihan hyvin.

Löysin vuoden lopussa oikein täysillä audiokirjojen kuuntelun, ja vedin loppuvuoteen sellaisen 10 kirjan spurtin. Tämän vuoden olen aloittanut jo ”lukemalla” 5 kirjaa tähän mennessä. Nää on jotenkin auttanut pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä vaativissa tehtävissä ja ADHD:n kanssa. Pystyn keskittymään todella paljon paremmin töiden tekemiseen (tietokoneella) kun kuuntelen samalla kirjaa. Laitoin tämän ansiosta Goodreadsissa mun vuoden 2024 tavoitteeksi lukea 52 kirjaa, mikä olisi ihan tavaton saavutus, mutta uskon pääseväni siihen nyt kun voin ”lukea” töiden ohessa, lenkkeillessä ja niin edespäin. Nautin myös taas lukubujon pitämisestä ja oon tehnyt sitä innolla eteenpäin.

Uudenvuoden haaveita ja tavoitteita:

  • Saan ostaa vain tarpeellista / kauan suunniteltua kalenterikamaa, jos haluan ostaa jotain ylimääräistä, pitää myydä tavaraa eteenpäin
  • Vegaanihaaste! Syön mahdollisimman vegaanisesti tästä lähtien. Ekat pari viikkoa on sujunut oikein mallikkaasti itseasiassa koska oon ollut jo pitkään kasvissyöjä
  • Roinan ja vaatteiden minimointi kotona. Jotain Konmari-settiä varmaan!
  • Lukea/kuunnella ainakin 52 kirjaa!

Miten sulla on uusi vuosi lähtenyt käyntiin? Teitkö jotain suunnitelmia, lupauksia tai asetitko tavoitteita?

Nähdään ryhmässä <3
– Emmi