Avainsana: Inspiraation puute

Inspiraatio

Lähiaikoina todella moni ympäröivä esine, elementti ja arkipäiväinenkin juttu on inspiroinut minua valtavasti. Huomaan ajattelevani herkästi, miten pöydälläni olevasta kukkakimpusta saisi hyvin aihetta kalenteriin, miten aurinko tuo energiaa päiviini ja jopa jäätelöpaketin värit tuovat harrastuksen mieleeni. On hyvin hassua, miten inspiraatiota löytyy yhtäkkiä ihan ihmeellisistä paikoista, joihin en ole aiemmin edes kiinnittänyt huomiota.

Näin yhä kalenteritonta elämää elävänä kalenterimaanikkona, otan tämän inspiraation kertymisen nyt hyvillämielin varastoon. Olen huomannut usein aktiivisesti kalenteria käyttäessäni, miten joinain viikkoina teemojen keksiminen ja ideointi on tuntunut todella pakkopullalta, ja mikään ei ole vaikuttanut tarpeeksi hyvältä idealta. Nyt, kun en pidä itselläni enää paineita toteuttaa jatkuvasti sitä kertynyttä inspiraatiota paperille asti, alkaa se hiljakseltaan hiipiä takaisin. Ties vaikka tämä uutta elämää kalenteriharrastukseen tuova ajanjakso saisi minut jopa inspiroitumaan niin paljon, että löytäisin vihdoin itselleni seuraavan kalenterin ennen juhannusta.

Toistaiseksi aion purkaa tätä pienesti hiipivää ja kertyvää intoa ryhmän puolella muiden iloksi. Olen suunnitellut pari erilaista haasteketjua, jotka tullaan näkemään heti osuvan paikan tullen, ja pääsen sitä kautta kerryttämään taas lisää omaa intoa ja kiinnostusta kalenteriharrastusta kohtaan. Se Maniaperheessä onkin parasta – inspiraationlähteitä ja toteuttamistapoja on niin monta erilaista, ja aina kaikkeen ei tarvita edes sitä kalenteria.

– Milja

Kun ei kiinnosta

**kuvissa näkyvä Stargazer-tarrakirja on ostettu alekoodilla Klemmarikellarista, kuvissa näkyvät kirjat ovat ostettu Chic Companystä alekoodilla

Jokainen vähänkin pidempään harrastanut tietää sen tunteen, kun ei vaan tee mieli tarttua kalenteriin. Syitä siihen voi olla monia. On ollut niin kiire, että kalenteri on jäänyt ja myöhemmin sen pariin palaaminen on hankalaa. Kalenteri itsessään ei enää inspiroi. Tai mikä tahansa muu syy. Joskus kalenteri vaan jää, ilman mitään sen kummempia syitä.

Minä olen ollut siinä tilanteessa sen jälkeen, kun A6 traveler`s notebookini tuli täyteen. Kerrankin näin, eikä niin että kalenteri ei vaan kiinnosta enää. Mutta sen jälkeen ei ole tullut mitään kalenteria, joka suorastaan huutaisi päästä käyttööni. Kyllä, minulla on Chic Companyn tilauksen mukana saatu Happy Planner mini, mutta näin korona-aikana ei ole tarvinnut tehdä merkintöjä ja muistaa asioita.

Ensimmäistä kertaa ikinä olen kuitenkin siinä tilanteessa, että siitä huolimatta, että perinteinen kalenteri ei innosta, en ole tekemättä mitään. Minulla on standard-kokoinen traveler`s notebookini, jonne kerään ”hörhöhommiani”. Sen parissa on saanut tuhrattua hetki jos toinenkin. Tosin kiitos koronan, ne hetket ovat hyvin vähissä.

Olen harrastanut niin pitkään, kokeillut eri variaatioita, rakastunut tulisesti yhteen jos toiseenkin kalenteriin, että tiedän ettei tämä tilanne jatku ikuisesti. Vielä tulee sen hetken The Kalenteri, joka vie sydämeni hetkeksi. Kunnes sekin painuu unholaan, sillä kalentereita on maailma pullollaan.

-Mira