Avainsana: Journal

Aamusivuhaasteen jälkeen

Kuvien Mantra-vihko saatu yhteistyössä / Ainoa

Lähdin hyvin hämmentyneenä, mutta innostuneena viime vuoden puolella Ainoan järjestämään aamusivuhaasteeseen mukaan. Konsepti oli minulle täysin uusi, mutta kaunis vihko ja ajatus jostain täysin uudesta projektista saivat napattua kiinnostukseni nopeasti mukaansa. Sain upean vihkon käyttööni ja jäin odottamaan mielenkiinnolla tulevaa haastetta.

Haaste vaikutti alkuun hyvin kaukaiselta itselleni, mutta muutaman aamun jälkeen tulimme aamusivujen kanssa jo suht hyvin toimeen. Alun kankeus paistoi toistuvina manauksina sivuilla ja käden väsymys painoi useampaan otteeseen silmien lailla. Onnistuin kuitenkin pitämään rutiinia yllä ja nopeasti siitä muodostui jo hyvä startti aamulle.

Koin jo ensimmäisen viikon lopussa pieniä ahaa-elämyksiä omasta käyttäytymisestäni ja sen tajuaminen toi uutta virtaa arkeeni. Itsetutkiskelu tuntui sopivaan tahtiin sujuvalta, mutta joinain aamuina kirjoitusblokki tuntui naurettavan suurelta kynnykseltä ohittaa. Usein huomasin kynän kuitenkin liikkuvan tehokkaasti ja joinain päivinä olisin halunnut jatkaa kirjoittamista kolmen sivun ylikin. Minulle blokki tapahtui lähes aina ensimmäisen sivun kanssa, mutta seuraavat kaksi tulivat jo helpommin ulos.

Viimeisen viikon loppupuolella meillä sattui kissan kanssa huonosti ja jouduttiin useamman päivän sairaalarumbaan. Tällöin valvottujen öiden jälkeen ei aamusivuille ollut enää aikaa tai energiaa ja jouduin harmikseni laittamaan haasteen tauolle. Kissan toivuttua leikkauksesta, kuukauden päästä tikkien poistosta ja jälkihoidosta tartuin uudestaan kynään ja vein haasteen kunnialla loppuun. En tiedä oliko se kissadraaman aiheuttamaa tarvetta päästä purkamaan oloa vai omaa jääräpäisyyttä, mutta olin päättänyt hyvittää menetetyt päivät jälkikäteen. Haasteen jäädessä kesken oli nimittäin itselläni juuri hyvä sykli ja symbioosi kirjoittamisen kanssa, itsetutkiskelu oli todella mieluisaa. En halunnut päästää inspiraatiota lipumaan vaan pidin siitä kovaa kiinni.

Haasteen loputtua olen kirjoittanut satunnaisesti aamusivuja ja tavoitteenani on täyttää tämä vihko ainakin kokonaan. Aluksi kaukaiselta ja vähän turhankin haastavalta tuntuneesta haasteesta muodostui itselleni lämmin ja turvallinen tapa purkaa stressiä ja ahdistusta edes vähän. Se ’edes vähän’ on usein juuri eikä melkein riittävän paljon.

– Milja

Inspiraationa kirja – Inka

Postauksessa näkyvä muistikirja on ostettu kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Helou helou helou! Täällä kirjoitteleepi Inka, inspiraationa kirja -haasteen tiimoilta. Itselleni oli heti selvää minkä kirjan ottaisin käsittelyyn, nimittäin Deborah Spungenin Nancyn. Kirja on äidin kertomus elämästään rajusti ongelmaisen tytön äitinä, ja siitä miten kokonaisvaltaisesti se vaikutti koko perheen ja lähipiirin elämään – Nancyn sekä eläessä että kuollessa. Itse luin kirjan ensimmäisen kerran, kun teini-ikäisenä punkkarina bongasin isomummon kirjahyllystä opuksen. Kannessa komeili kuva Sex Pistolseista, joihin Nancyn elämä loppupuolellaan kietoitui.

Tämä on kirja, jonka olen elämäni aikana lukenut läpi useammin, kuin yhtäkään muuta. Edellisestä lukukerrasta oli kulunut kylläkin jo vuosia. Tämän haasteen tullessa kaivoin sen jälleen esiin ja luin läpi, vaikka siihen tarttuminen hieman jännittikin. Iso osa kirjaa käsittelee päihteiden käyttöä. Kyseinen aihe on valitettavasti näyttäytynyt konkreettisemmin omassakin elämässä, sitten viime lukeman ja se nosti esiin pelon siitä, saisiko tällä kertaa luettua kirjaa läpi. Pelko osoittautui turhaksi ja alle viikossa Nancy oli taas luettu, sekä tuoreessa muistissa. Jälleen kerran kirja teki vaikutuksen, uudesta näkökulmasta ja ymmärryksestä. Uskon että tämän kirjan tulen lukemaan eläessäni vielä lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Antaen varmasti aina jotain uutta, kun oma elämänkokemus karttuu.

Haasteen toteutin vihkon aukeamalle, joka pitää sisällään hyvin sekalaista sisältöä. Päiväkirjaa, piirroksia, biisi-listoja, kollaaseja.. tämä sopi hyvin joukon jatkoksi. Aukeama on sekamelska vesivärejä, tarrapaperille printattuja kuvia, tarroja ja washin pätkiä. Hieman teippien ja kuvien reunat repsottaa, mutta se vain sopii tälle kirjalle omistetulle aukeamalle enemmän kuin hyvin. Oikeanpuolisella sivulla olevat tekstit ovat lainauksia kirjasta. Englanninkielinen lainaus on alkuperäisestä teoksesta netistä löytynyt printattu kuva. Suomenkielinen lainaus taas puolestaan suomennoksesta, jollaisena itse olen kirjan lukenut. Joskus vielä täytyy kyllä metsästää käsiin alkuperäinen, englannin kielinenkin versio ja lukea sekin.