Avainsana: kalenterimafian postaus

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – Carita

Tällä kertaa oli minun vuoroni inspiroitua itselleni tärkeästä henkilöstä. Mietin eri vaihtoehtoja ja vaikka niitä olisi ollut useampi, oli lopullinen valinta kuitenkin suhteellisen helppo. Päädyin inspiroitumaan siskostani, kuten teki myös Suvi ennen minua. Pienen ikäeron vuoksi olemme siskoni kanssa kasvaneet todella tiiviisti yhdessä ja vaikka olemme nykyään asuneet jo useamman vuoden eri kaupungeissa, pidämme jatkuvasti yhteyttä.

Vaikka olemme siskoni kanssa läheisiä, olemme todella erilaisia ihmisiä. Sen takia halusin toteuttaa tämän haasteen jonkun sellaisen teeman pohjalta, joka jollain lailla yhdistää meitä. Siskoni rakastaa Hayao Miyazakin elokuvaa Naapurini Totoro, ja lapsena se oli yhteinen suosikkimme. Niinpä valitsin kalenteriaukeaman teemaksi Totoron. Päädyin toteuttamaan aukeaman Happy Planner Classiciin. Valitsin tämän kalenterin siksi, että sen aukeamilla on niin paljon tilaa. En nimittäin ollut aivan varma mitä lähtisin oikeasti tekemään, joten kaipasin varmuuden vuoksi riittävästi koristelutilaa.

Aloitin yhdestä omistamastani washista. En muista mistä olen kyseisen washin aikoinaan ostanut eikä se ole varsinaisesti aivan minun tyyliseni, mutta tähän teemaan se sopi loistavasti. Leveässä punapohjaisessa washissa on erilaisia pieniä hahmoja. Aivan kaikki hahmot eivät ole nimenomaan Totoro-elokuvasta, mutta päätin etten anna sen häiritä. Teippasin washia kummankin viikkosivun alalaitaan.

Minulla ei ole kyseisen washin lisäksi juuri muuta Totoro-teemaista, joten päädyin tulostamaan kuvia. Valitsin tarkoituksella erilaisia kuvia suoraan alkuperäisestä animaatioelokuvasta lapsuusmuistojen vuoksi. En ollut varma minkä kokoisia kuvia tarvitsen, joten tulostin varmuuden vuoksi vähän eri kokoisia. Minulle oli erityisen tärkeää tulostaa yksi kuva elokuvassa esiintyvistä siskoksista Satsukista ja Meistä, sillä ajattelin jo lapsena heidän kuvastavan jollain lailla minua ja siskoani. Meillä on siskoni kanssa huomattavasti pienempi ikäero kuin elokuvan siskoksilla, mutta silti ajattelin aina olevani itse isosisko Satsuki ja siskoni olevan pikkusisko Mei. Siskoani tämä ajatus varmasti lähinnä ärsytti, sillä ikäeroa meillä on tosiaan vain yhdeksän ja puoli kuukautta.

Kuvien lisäksi halusin aukeamalle jotain lisää. En osaa lainkaan piirtää enkä siis myöskään juuri koskaan piirrä mitään. Nyt kuitenkin hetken mielijohteesta päädyin piirtämään hyvin yksinkertaisen puun ja kirjoittamaan siihen yhden lainauksen Totorosta. Halusin liittää mukaan myös toisen lainauksen, jonka kirjoitin erilliselle valkoiselle paperille puupiirroksen tapaan. Lainaus liittyy pelkoon, ja muistin, että elokuvassa siskokset pelkäsivät vanhaa kummitustaloa, johon muuttivat. Kummitukset osoittautuivat myöhemmin pieniksi mustiksi nokipalleroiksi. Päädyin piirtämään niitäkin muutaman.

Sommittelin osan tulostamistani kuvista ja piirrokset aukeamalle ja liimasin paikoilleen. Koska aukeama näytti mielestäni vielä vähän tyhjältä, päädyin leikkaamaan aiemmin käyttämästäni washista muutaman Totoro-aiheisen hahmon ja liittämään ne vielä osaksi lopputulosta.

Lopputulos on hieman lapsenmielinen ja aika sekava, mutta toisaalta sen olikin tarkoitus olla nimenomaan pala minun ja siskoni lapsuutta. Lisäksi Totoro, kuten myös monet muut Miyazakin elokuvat, sisältää hienoja teemoja ja ajatuksia myös aikuisille, joten elokuvaa katsoo mielellään vielä nykyäänkin. Ja mikä tärkeintä, sen voi aina katsoa yhdessä oman siskon kanssa.

-Carita

Minua ennen itselleen tärkeistä henkilöistä ovat inspiroituneet AJ, Piia, Mirppu, Milja, Inka, Nanna ja Suvi.

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – Nanna

Pohtiessani kenestä itselleni tärkeästä henkilöstä haluaisin inpiroitua tämänkertaisessa haastepostauksessa, mielessäni kävi monia vaihtoehtoja. Musiikin maailmasta olisin varmasti löytänyt artisteja tai bändejä, jotka ovat jollain tavalla elämääni koskettaneet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut juuri siltä oikealta. Puolisoni sitten ehdottokin, että insporoituisin hänestä. Hetken mietittyäni, ajatus inspiroitua ihmisestä jonka kanssa jaan arjen ja joka on jaksanut katsella mun draamailuani jo kahdeksan vuotta tuntui loogiseta.

Alkuun tarkoitukseni oli tehdä viikkoaukeama Miniin, mutta se ajatus hautautui viime hetkellä. Olen näet niitä ihmisiä jotka unohtavat tällaiset jutut ja muistavat ne deadlinen häämöttäessä. Olin jo kehittää itselleni pienoisen paniikin kunnes muistin Mirpun kalenterissa vilahtaneet välilehdet sekä kuvat hänen lapsestaan että puolisosta. Siitä inspiroituneena päädyin seuraavaan.

Muistin TamashiPrintsin puolisolleni customina tekemän printin meistä, jossa esiintyy hänen tarroistaan tutut Tama ja Tabi. Sitten olikin miettittävä mitä muuta meitä yhdistävää haluaisin lisäksi. Päädyin puolisoni avustuksella tulostamaan Amaranthen ’Amaranthine’ – kappeleen kertosäkeen, jonka kaksi ensimmäistä riviä löytyvät myös meidän kihlasormuksista. Olemme puolisoni kanssa käyneet kuudella bändin keikalla ja seistemäs tulee marraskuussa, kun bändi esiintyy areenakeikalla Turussa. Joka kerta, kun Amaranthine soitetaan livenä ja saan olla sitä kuuntelemassa saman ihmisen kanssa, kerta toisensa jälkeen, sitä tunnetta ei voi kuvailla sanoin. Mielessä on vain kaksi sanaa ”Like a dream”.

Omista varastoistani ei tietenkään löytynyt taustaksi sopivaa kuviopaperia, kun viimeiset kätköni tyhjensin juuri Kalenterimanian Syysmiitin vaihtopöytään. Oli suunnattava ostoksille. Harmikseni Suomalaisessa kirjakaupassa oli tarjolla vain pieniä kuviopaperilehtiöitä eikä aikaa ollut etsiä muualta. Oli tyydyttävä siihen mitä löytyi. Pienellä leikkaa, liimaa, arkastele vaivalla sain kasattua kuviopapereista oikean kokoisen välilehden.

Yhdistin kaksi pienempää kuviopaperia toisiinsa Kuusateen washiteipillä, joka väreiltään ja kuvioltaan sopi taustaan. Liimasin kuvan välilehden yläosaan ja tekstin hieman vinottain alaosaan. Lisäsin taustaan muutaman Kuusateen tarran joilla korostin taustassa esiintyviä kuvioita. Välilehden muutoin valkoisen takaosan koristelin sinisävyisillä Kuusateen ja Simply Gilden washiteipeillä. Lopuksi laminoin välilehden pysyvyyden takaamiseksi, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Samalla ylimääräisistä printeistä sain itselleni ja puolisolleni laminoidut diecutit.

xoxo Nanna