Avainsana: Kalenterituunaus

Terkkuja sairastuvalta

Postauksen Piste-kalenteri saatu yhteistyönä Ajastolta.

Heippa. Olen ollut muutaman viikon häviksissä Kalenterimanian facebook-ryhmästä, kun kävin polvioperaatiossa ja nyt toivun pikku hiljaa leikkauksesta. Otin varoiksi sairaalaan kalenterin mukaan, mutta ei sinne tullut muuta merkittyä kuin tulevat kuntoutusajat fyssarille ja hakastenpoistoon.

Kotona olen linnoittautunut sohvan nurkkaan kaiken oleellisen kanssa: kaukosäädin, kahvi, vesipullo, kalenteri, kylmäpussi, särkylääkkeet, kirja, kuulokkeet…
Kädet ja jalat eivät toimi samaan aikaan, joten kamojen siirto on aika haastavaa. Lapset passaa tavaroiden tuomisessa ja mies, (kun on kotona) mutta en ole tohtinut liiaksi passuuttaa. Siispä askartelut ovat nyt hetken jäissä. Pää on kyllä myös niin höttöä, eivätkä polvi ja reisi tykkää vielä istumisesta, niin tuunaukset työpöydällä ei tule nyt kuuloonkaan.

Nyt kun fysioterapia alkoi omassa terveyskeskuksessa, olen alkanut kirjaamaan kuntoutusohjeet ylös Pisteen takana oleville muistiinpanosivuille. Kirjoittaessa ohjeetkin jäävät paremmin mieleen. Heti kun vointi antaa myöden ja pääsen kaivelemaan tavaroitani, teen erillisen kuntoutusvihon. Ehkä niin, että ohjeet ovat alussa ja fiilikset takana.

Tämmöisiä terveisiä tällä kertaa. Toivottavasti pääsen pian taas tuunauksen pariin kiinni.
Oikein ihanaa kesää kaikille – Tia

Esittelyssä – Piste 22-23 (Ajasto)

Postauksessa näkyvä kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Heippa hei! Pääsen esittelemään teille Ajaston Piste -kalenteria lukuvuodelle 2022-2023. Tämä on kaunis violetti kanneltaan ja nimensä mukaisesti siinä on pisteitä. Kannet ovat paksua kartonkia ja kalenteri on parikierresidottu. Sisältä löytyy kuukausiaukeamat, viikkoaukeamat, nimipäivät, liputuspäivät sekä muistiinpanosivuja. Kalenteri on kooltaan 130 x 185 mm eli hieman A5 -kokoa pienempi.

Kalenteri alkaa vasta heinäkuun viimeiseltä viikolta, joten olen vasta pikkuhiljaa tehnyt tuttavuutta kalenterin kanssa. Kalenterimanian YouTube-kanavalta löytyy esittelyvideo ja shakerin teko tähän kalenteriin. Innostuin pitkästä aikaa tekemään shakerin kalenterin väliin, sillä sen saa kätevästi laitettua kierteille ja otettua pois. Esittelyvideon loppupuolella tuunailin myös kalenterin ensimmäistä sivua omaa silmääni miellyttävämmäksi ja kalenterin kannen väreihin paremmin sopivaksi.

Kalenterin viikkoaukeamat ovat mielestäni aika hauskalla tavalla aseteltuja. Jokaista päivää varten on kaksi laatikkoa vierekkäin koko sivun leveydeltä. Toinen tyhjänä ja toisessa on kellonajat. Poikkeuksena tietysti lauantai ja sunnuntai. Kalenterissa on monen värisiä sivujen reunoja ja pisteitä. Tämä on saanut minut hieman epäröimään osaanko tuunata tälläistä kalenteria, mutta olen päättänyt ottaa haasteen vastaan. Kalenterin lopussa on kaksi sivua tarroja ja takakannessa kätevä tasku, jonne voi laittaa tärkeitä papereita tai lisää tarroja.

~ Laura H.