Avainsana: #kmajastobujo

Kuiva kausi

Muistikirja sekä kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Nyt on kuulkaa käynyt niin, että jopa täällä Tanhuanpään residenssissä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla, poislukien ilmastointilaitteen sietämätön hurina. Miittikassia ei ole pakattu eikä toisaalta postiakaan ole odotettu kuin kuuta nousevaa. Ensin tuli k*rona ja sitten jumalattomat helteet. Paikallisen askarteluliikkeen tiskillekään ei ole ollut asiaa notkumaan, ja toisaalta oikein mikään ei ole iskenyt 120-prosenttisesti.

Kulunut kevät ja kesä on opettanut minua monella tasolla ja monella eri elämänalueella. Istuskellessani rannalla paahteisen päivän iltana, keräsin ajatuksiani kasaan ja mietin kaikenlaista. Seuraaville viikoille on jo ohjelmaa kirjattavaksi ja sääennustekin lupaa jo helpotusta. Olen ensimmäisen kerran kolmivuotisen maniaurani aikana kohdannut ison muutoksen hepuloimatta kalenterien kanssa ristiin rastiin. Elämä muuttui, mutta rakas Designote on ollut ja pysynyt.

Uusimpana projektina hyppysissäni on #kmajastobujo, jota minä, Piia ja Carita teemme Ajaston uutuusmuistikirjoihin. Omissa kansissani on jo muistoja Kolin reissulta sekä muutama satunnainen kirjoitelma kuluneilta kesäpäiviltä. Tätä bujoilua pääsee seuraamaan joka viikko Kalenterimanian eri somekanavissa.

Ehkä visuaalisesti hiljainen kevät ja alkukesä kääntyy pikkuhiljaa taas innostuksen puolelle. Pian pääsee taas tutulle tiskille notkumaan ja pakkaamaan miittikassin pullolleen kaikkea sellaista, mitä ei siinä hetkessä oikeasti tarvitse – odotan jo innolla kaikkien ihanien tyyppien tapaamista livenä.

Iloista viikkoa juuri sinulle, terkuin

Suvi