Avainsana: #kmhaaste

Kittien syyssiivous – elokuun tuunaushaaste

Syyssiivoustunnelmissa olen pitänyt elokuun ajan itselleni haastetta käyttää vanhoja tuunausmateriaaleja pois. (Uskokaa tai älkää, olen myös ostanut AIVAN LIIKAA myös uutta materiaalia). Oma kalenterin koristelutyyli on pikkuhiljaa siirtynyt enemmän journaling-puolelle, oma tapa tehdä tuunauksia alkaa pikkuhiljaa löytyä, ja nyt useamman vuoden harrastelun (ja hutilaukausten) seurauksena mulla on aivan tajuton kasa erilaisia kittien jämiä. Näiden suurin ongelma on, että niitä on vaikea sekoitella keskenään, itseäni ainakin häiritsee, kun fontit on erilaisia, värit eivät ihan sovi yhteen, ja ihanat tarrat lojuvat ”hillokellarissa” turhan panttina.

Siispä elokuun ajansuunnitelmana oli käyttää vanhoja kittejä pois niin ahkerasti kuin pystyisin. Syteen tai saveen!

Alkutilanne on tämä: Kitit ovat edelleen siisteissä nipuissa, mutta kaikista puuttuu ”se olennainen”. Lemppariboksit on jo käytetty, omiin tarpeisiin sopivat tekstitarrat ja headerit on jo aikoja sitten laitettu kalenteriin, tästä kaaoksesta pitäisi nyt sitten rakentaa yksi kuukausiaukeama ja neljä viikkoaukeamaa!
Mulla on lojunut tuo Hobonichi Cousin vähän turhana mukana, kun työt jäivät pois, mutta elokuussa se pääsee ainakin tämän kokeilun ”uhriksi”.

Avaan kuukausinäkymän yleensä silloin kun sovin menoja tai joku kysyy, sopiiko päivä X. En ole koskaan panostanut kuukausinäkymiin kalenterissa läheskään niin paljon kuin viikko- tai päivänäkymiin. Ne eivät tunnu koskaan onnistuvan niin hyvin kuin haluaisin. Muilla tuntuu aina olevan kauniimpi lopputulos! Tarroja piti kuitenkin käyttää, eikä toisiin itseään vertaaminen tässä tilanteessa ole kovinkaan tuotteliasta, joten oli päästävä olkapäällä istuvasta, nalkuttavasta kalenteridemonista yli ja ruvettava hommiin. Kuukausinäkymän tärkein tehtävä on kuitenkin näyttää yhdellä vilkaisulla kaikki tärkeimmät kuukauden menot, ja siinä tässä onnistuttiin. Sain myös aukeamaan ängettyä aika paljon tarroja, joille muuten ei ole ollut käyttöä!

Tämä kitti on lojunut valehtelematta kolme vuotta laatikossa. Se näytti kaupan sivulla niin nätiltä, mutta käytännössä se ei kuitenkaan omiin tarpeisiini sopinut. Tarroja oli vielä aika paljon tämän kuukausinäkymän jälkeen jäljellä, joten sain myös ensimmäisen viikon aukeaman tehtyä. Tästä tuli erittäin tuhti, huomasi, että lähdin uuteen haasteeseen into piukeana ja merkitsin kaiken mahdollisen ylös ja käytin tarroja mahdollisimman paljon.

Laatikkotarroja ei todellakaan ollut enää tarpeeksi jäljellä, joten piti käydä luovaksi ja säästää ne vain isoimpia merkintöjä varten. Normaalit boksitarrat eivät myöskään sovi suoraan Hobonichin A5-kalenteriin, joten pientä leikkelyä vaati saada ne mahtumaan sarakkeisiin.

En yleensä koskaan pysty suunnittelemaan viikkojani etukäteen hyvin, tilanne elää koko ajan ja monesti joudun tekemään puolet kalenterista ”backplanningia” eli jälkikäteen merkitsemisenä. Myös tarrat löytävät helpommin oman paikkansa, kun viikko etenee. Olen huomannut, että kannattaa muuten liukuvat merkinnät ja ennakkosuunnitelmat kirjoittaa aluksi lyijykynällä ja siistiä myöhemmin!

Elokuun toiselle viikolle pääsin jo vaihtamaan kittiä. Tässäkin oli sama ongelma – kivoimmat tarrat olivat jo menneet käyttöön, ja jämiä riitti useamman arkin verran.

Tällä viikolla viikonlopulle ei tullut mitään merkintöjä, ja seuraavan viikon iso teksti sotkeutui läpi paperista, joten heitin viikonlopun päälle vain koristeeksi journaling cardin. Huomio ihanat tyhjät arkit!

Elokuun puolessa välissä hyppäsi uusi haaste kuvioihin – aloitin uudessa työssä! Viikot alkoivat olla kaoottisia ja tekemistä riitti, aivot olivat ”aivan tiloissa” ensimmäisen parin viikon ajan. Nautin hyvästä kiireestä ja pöhinästä, mutta kiire korreloi suoraan kalenterituunailuun riittävän jaksamisen kanssa. Seuraavalla viikolla en jaksanut panostaa sarakkeiden täyteläisyyteen enää yhtään niin paljon:

Viimeinen viikko elokuulta oli niin työntäyteinen, että en ehtinyt panostaa kalenteriin enää ollenkaan. Tähän myös käytin vähän uudempaa kittiä samalta kesältä, koska halusin ehdottomasti Turun Pride-viikolle vähän sateenkaaria kalenteriin. Vaikka kitti oli uudempi, se oli luokitukseltaan myös ”vähän jämä”, eli olin jo osan tarroista käyttänyt aiemmin kesällä. Tämä oli ehdottomasti huonoin viikkonäkymä, aiemmat viikot olivat omaan makuun ihan onnistuneita.

Tavoitteeseeni pääsin kuitenkin, vaikka kuun viimeisellä viikolla tekeminen vähän nikotteli jo. Lopputulos – ilahduttavan paljon tyhjiä arkkeja!

Ja tämän kuukauden oppi oli se, miksi olenkin lopettanut kittien ostamisen ja käyttämisen suurimmalta osin – en osaa tehdä niillä kivoja aukeamia, jotka omaan silmään näyttävät hyvältä! Tarroja on usein liikaa yhdelle viikolle, mutta liian vähän kahdelle viikolle. Tärkeimmät funktionaaliset tarrat tulee käytettyä heti alkuun, ja lopputuloksena on valtava kasa tarroja eri sivuilla, jotka eivät sovi yhteen keskenään! Tämä on tietysti henkilökohtainen dilemmani, todella monet saavat tarrakiteillä aikaiseksi aivan uskomattoman kaunista jälkeä.

Usein myös merkintöjen määrä vaihtelee viikosta toiseen ja on vaikea pitää mitään tiettyä rakennetta boksien kanssa, tarroja jää myös paljon yli. Varsinkin headeri-tarrat, eli pienet palkit tai otsakkeet, ovat itselle vaikea hyödyntää.

Ja mitäs sitten niille ihan pahnan pohjimmaisille pienille rippeille, jotka projektista jäi yli? Ne pääsevät kittien jämät -tarrakirjaan, josta poimin silloin tällöin tietynvärisen tai -tyylisen tarran kun niitä tarvitsen.

Toivon, että voin tällä postauksella inspiroida muitakin käyttämään vanhoja jämiä pois, kuten huomaat, näistäkin sai ihan toimivia sivuja, vaikka aluksi tuntui, että eihän näistä mitään tule!

Ihanaa syksynjatkoa kaikille, nähdään ryhmässä! <3 Emmi

Kalenteritermistö auki – Teemahaasteet

Kuvissa näkyvät Piste- ja Project365-kalenterit saatu yhteistyösä Ajastolta.

Kalenterimanian facebook-ryhmässä pyörii erilaisia haasteita ja yksi niistä on Teemahaasteet. Haasteita voi olla laidasta laitaan ja toteutustyylit vaihtuvat haasteiden mukaan. Temahaasteet ovat tällä hetkellä pääpainoisesti kalenterin hauskoja teemapäiviä ja juhla- sekä liputuspäiviä.

Toisinaan haasteet ovat tuunaushaasteita:
– Tuunaa washeilla kalenterin seuraava aukeama
– Maalaa vesiväreillä
– Roosanauhapäivä: suunnittele oma roosanauhasi
Tukea Ukrainalle: tuunaa Ukrainan lipun väreillä
– Tuunaa sarjakuvateemalla
– Anna lasten/puolison tuunailla kalenteriisi
– Inspiroidu valokuvasta
Inspiroidu kirjasta
– Maalaa kahvilla
– Harry Potter, halloween, joulu…

Toisinaan haasteet voivat olla vaihtoja, eli osallistujat tekevät haasteen ohjeiden mukaan ja lähettävät valmiit tuotokset arvontaparilleen:
Ystävänpäivä- tai joulukortti-vaihto
Kirjanmerkki-vaihto
– Mini Happy mail-vaihto jonkin teeman mukaan
Atc-vaihto tai pocket letter
Flipbook-vaihto

Toisinaan haasteet ovat toisenlaista tekemistä, kuten DIY:
Kalenterikoru
– Maalaa kirjapaino kivestä
– Välilehti
Käsialahaaste
Klemmari
Joulupallo
– Siivouspäivä
Kesäbingo
– Erilaiset trackerit
Ompele, virkkaa, neulo…

Toisinaan haasteet ovat keskusteluketjuja, pysähdytään miettimään ja juttelemaan:
– Kahvikuppiketju
– Minä ja kalenterini
– Positiivisuus-ketju
– Kiitos-ketju (joka aukesi itseasiassa tänä aamuna)
– Halloween- ja jouluketjut

Teemahaasteille on oma kuva-albumi, joissa pyörii kuluvan vuoden haasteet ja niihin saa osallistua omaan tahtiin myös myöhemminkin. Toivottavaa on, että haasteisiin osallistujat jaksaisivat ladata omia kuvia Teemahaaste-albumiin muille inspiraatioksi. Samalla ylläpito näkisi minkälaiset haasteet vetävät porukkaa ja minkälaisia haasteita kannattaisi jatkossakin järjestää. Muualla somessa saa käyttää #kmhaaste, jonka alta on helppo katsoa mitä muut ovat toteuttaneet. Kalenterimanian Facebook-ryhmästä hakutoiminnolla löytää helposti haasteet, kun kaikki ovat TEEMAHAASTE-sanan alla.

Nyt kun Facebookin huone-palvelu on vakiintunut osaksi Kalenterimaniaa, oli tässä kuussa myös ensinmäinen teemahaaste-huone, jossa doodlailtiin Suomenhevosen päivän kunniaksi.
Toivottavasti uskallatte rohkeasti mukaan matalalla kynnyksellä ja jaatte tuotoksianne ryhmässä.

Terveisin Tia