Avainsana: koristelu

Metsäpäiväkirja

Muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa.

Sain aiemmin tänä vuonna yhteistyön merkeissä Ajaston Nature muistikirjan, ja en suorilta keksinyt sille käyttökohdetta. Tykästyin muistikirjan maanläheiseen ilmeeseen ja neutraaliin ulkoasuun. Siitä olisi vaikka mihin..

Yhtenä päivänä sitten mieleeni juolahti ajatus, tarvitsen metsäpäiväkirjan! Jaoinkin heti innostusta Kalenterimanian facebook– ryhmään. Ideoin, että metsäpäiväkirja kulkisi metsässä aina mukana ja voisin siellä kirjoitella fiiliksiä ja tuntemuksia.

Haaveissa on ollut lisätä metsässä vietettyä aikaa säännölliseksi rutiiniksi, ja tähän päiväkirjasta voisi olla apua. Olen nyt googlaillut säässä kuin säässä toimivia kyniä, ja miettinyt mitä pitää ottaa huomioon jos keli on mikä on. Moni suositteli ryhmässä lyijykynää, jolla onnistuisi kirjoittaa kovassakin pakkasessa.

Koristelen aukeamia vuodenaikaan sopien valmiiksi kotona, ehken niin seikkailunhaluinen ole, että kuskaan metsään tuunaustarvikkeita kynää ja muistikirjaa enempää. Mutta eväät, termariin ehkä kahvi tai talvella lämmin mehu.. Puhkun oikein intoa ja inspiraatiota.

Jos innostuit ideasta, suosittelen valitsemaan muistikirjaksi sellaisen missä laadukkaat sivut, ulkona kun on vaihtelevat olosuhteet. Tämän muistikirjan esittelyä voit kurkata täältä. Lyijykynän lisäksi aion testata erilaisia ulkoilmaan suunniteltuja kyniä. Kynävalinnassa kannattaa valita vedenkestävä kynä ja huomioida esimerkiksi pakkasen vaikutus kynään.

Ihania retkiä kaikille metsään!

-Laura

DIY- suolatekniikka

Yksi suosikkini taustojen tuunauksessa, johon aina palaan, on niin sanottu suolatekniikka. Olen ikuisuus sitten ostanut Klemmarikellarista vesipohjaiset Tattered angel glimmer mist- ja Distress mica spray- pigmenttisuihkeet. Tänä päivänä Suomessakin valikoima on varmasti kasvanut ja täynnä kaikkia erilaisia vastaavia tuotteita.

Itseltäni löytyy Tattered angel glimmer mist sävyistä värit vaalea turkoosi, vaalea lime, liila ja kirkas turkoosi. Distress mica sprayt myytiin kolmen paketissa, eli tarnished brass, brushed pewter ja antiqued bronze. Kaveriksi tarvitset merisuolaa, suihkepullollisen vettä ja jotain millä suojaat isosti ympäristön. Tässä postauksessa käytin Ecoline vesiväripaperia, mutta mikä vaan kartonki tai korttipohja käy.

Suojatulla paikalla ensin kastellaan kevyesti paperi suihkepullolla, jonka päälle suihkautetaan värejä ja mahdollisesti lisää vettä. Pinta saa olla kostea, kun päälle ripotellaan merisuolakiteitä.

Teokset jätetään kuivumaan ja kuivuttuaan rapsutellaan suolakiteet pinnasta kädellä taikka pensselillä. Itse annan yleensä kuivua yön yli. Pohjat ovat kauniita ilman suolaakin ja näitä voi tehdä useammin kerralla varastoon.

Minulle tulee kuviosta mieleen aina jokin satumainen ”lepardi”kuvio taikka kosminen galaksi. Asiaan voi myös vaikuttaa että nämä kuuluvat lempi juttuihini.

Näitä upeita yksilöllisiä pohjia voi käyttää kalenterin koristeiden teossa esimerkiksi leimaamalla päälle jonkun taianomaisen tekstin. Tehdä välilehtiä ja taskuja kalenteriin tai käyttää vaikka ATC-kortin pohjana. Leikellä valmiita washisample korttipohjia, jotka laminoidaan tai kontaktoidaan. Flipbookin taustat voi myös tehdä samalla tekniikalla ja teemana voisi olla laguuni taikka avaruus.

Toivottavasti inspiroiduit kokeilemaan!

-Linksu