Avainsana: laukkukalenteri

Käytössä Ajaston Color A6 2020

Kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa

Vuosi juoksee hurjaa vauhtia kohti kevättä, eikä kalenteri meinaa pysyä menossa mukana.

Olen esitellyt kalenterin aiemmin blogissa ja postauksessa kerroin, kuinka Color soveltuu kokonsa puolesta loistavasti laukkukalenteriksi. Vaihtelevalla menestyksellä kalenteri on kulkenut mukanani töissä ja muilla reissuilla. Huolimattomalle luonteelleni tyypillisesti kalenteri on unohtunut kotiin aina silloin, kun jotain tärkeää olisi täytynyt kirjata ylös.

Color on minulla käytössä nimeomaan mukana kulkemaan niille nopeille merkinnölle joita voi ilmaantua milloin tahansa. En koristele kalenteria vaan kirjaan tarvittavat metkinnät Pilot Frixion Clicker 07 -poispyyhittävillä kynillä. Niillä saan helposti värikoodattua ja jäsenneltyä asiat kalenteriin. Näin ne ovat myöhemmässä vaiheessa helpommin siirrettävissä varsinaiseen kalenteriini jonka virkaa toimittaa personal kokoinen rengasplanner.

Hyvinä puolina kalenterissa pidän edelleen sen kompaktia kokoa, pystysuuntaisia päiväsarakkeita ja juhla- ja liputuspäivämerkintöjä. Ainoat havaitsemani miinukset ovat sivujen ghostaaminen eli vahvempien kynämusteiden läpipaistaminen sivun toiselta puolelta ja se ettei kalenteri pysy itsekseen auki. Vähemmän huolimattomalla ihmisillä Color varmasti toimittaisi loistavasti laukkukalenterin virkaa. Asianomaisen kohdalla suhde kalenteriin hakee edelleen paikkaansa.

xoxo Nanna

Happy Planner Mini dashboard -näkymällä

Innostuin kokeilemaan Happy Planner Mini Dashboard -kalenteria, sillä minua kiehtoi kiekkojen suoma mahdollisuus lisäillä ja siirrellä sivuja, ja koen tarvitsevani viikkoaukeamalle tarpeeksi tilaa listoille ja suunnitelmille.

Aukeamassa on siis oikealla päivät ja vasemmalla lokerot errands, to buy, calls/emails, bills to pay sekä focus. Nämä otsikot eivät vastanneet tarpeitani, joten olen peittänyt ne pikkubokseilla. Tehostevärinä ollut vaalea lohenpunainen ei myöskään ollut mieleiseni, joten väritin korostukset keltaisella yliviivauskynällä.

Tämä Mini on mukana kulkeva kalenteri, joten olen merkinnyt toistuvat asiat jo aika pitkälle tulevaisuuteen. Oletan myös oppivani vuosiluvun varsin pian, joten tilasin (ja väritin) viikkonumerot oikeaan yläkulmaan.

Tämän uuden leiskan käyttö on vasta opetteluvaiheessa enkä ole
vielä löytänyt mieleistäni koristelutyyliä, joten toiminnallisuudella mennään ainakin toistaiseksi.

-Soili