Avainsana: Laura

Syysmiittiin valmistautumista!

Viimein voi sanoa, että kalenterimanian syysmiittiin ei ole pitkä aika! Se on jo ensi viikolla. Syysmiittiä vietetään Turussa Villa Bella Vistassa. Jäseniä paikalle mahtuu 100 ja tulossa on koko kalenterimanian ylläpito, joten kyseessä on iso tapahtuma.

Tätä miittiä on suunniteltu ylläpidon keskuudessa jo kuukausia, ja tuntuu jännittävältä, että tapahtuma on aivan kohta. Olen hankkinut jo junaliput Oulusta Turkuun, ja suunnitellut mitä voisin laittaa päälle. Matkalukemista olen miettinyt, ja pohtinut miten laittaisin hiukset!

Innoissani inspiroiduin myös kalenterimaniasta, ja tuunasin miittiviikon aukeaman jo valmiiksi. Vietin aukeaman parissa pitkän tovin, ja mietin mitä kaikkea kalenterimania minulle merkitsee.

Lisäksi olen suunnitellut nimikylttiä, jollaisen toivon muidenkin tekevän, että tunnistan mahdollsimman monen! Tälle viikolle on suunnitelmissa käydä vielä läpi plannerointitarvikkeita vaihtopöytää ajatellen sekä kasata muutamat happy mailit ja washisamplet mukaan. Mukaan nappaan tietysti plannerin ja tuunaustarvikkeita.

Yksi huippujutuista on, että tapaan esimerkiksi Mirpun ja monet muutkin teistä ensi kertaa livenä! Moni teistä tuntuu jo tutulle, kun olemme jutelleet ja jakaneet elämäämme kalenterimanian off topic- ketjuissa. Olen äärettömän ylpeä, että olen osa tälläistä porukkaa. Ihanat jäsenet, huiput yhteistyökumppanit ja sellainen ylläpitopoppoo, etten edes oikein löydä oikeaa sanaa kuvaamaan sitä porukkaa. Se on kalenterimaniaperhe!

Pian nähdään Villa Bella Vistassa!

-Laura

Kalenterituunausta pienellä budjetilla – Laura

Kalenterimanian ylläpidon haastepostauksen aiheena on tällä kertaa ollut kalenterin tuunaus pienellä budjetilla. Toteutin aukeaman Ajastolta yhteistyössä saatuun Time Square 2019-2020 -kalenteriin.

Tykkään itse näistä haasteista valtavasti. Tuunailu tuntuu usein kulkevan samaa kaavaa, ja haasteilla saa uusia ideoita ja tulee mietittyä uusia toteutustapoja. Monesti plannerointiin liittyy valtavasti tuotteita. On erilaisia rei´ittimiä, laminointikonetta, leimasimia, tarroja, teippejä… Ja vaikka minullakin on komea varasto kaikenlaista tarviketta, on hyvä muistaa, että vallan mainiosti voi planneroida ilman valtavaa tavaramäärää ja ihania aukeamia voi toteuttaa hyvinkin pienellä budjetilla. Ja se voi olla ihan virkistävääkin.

Haasteessa käyttämäni kalenteri on suhteellisen pieni ja halusin jättää kellonajat näkyviin, koska ne on kätevä olla olemassa. Käytin aukeaman tuunauksessa vesivärejä, washisampleja jotka olen saanut washivaihdossa Kalenterimanian ryhmässä, mustaa kynää sekä tarroja. Mikäli kotoa ei löydy vesivärejä, voi paperia värjätä esimerkiksi kahvilla tai mustikalla!

Aloitin maalaamalla vesiväreillä. Valitsin värit niin, että ne sopivat washisampleihin. Kun maali oli kuivunut, mittasin boksien koon ja leikkasin sopivat suikaleet paperista.

Liimasin suikaleet paikalleen ja valitsin muutaman tarran sekä teippiä yläreunaan. Lopuksi viimeistelin kynällä. Tein viikolle tehtävä- ja ruokalistan sekä koristelin bokseja piirtämällä ja sitaatilla.

Aukeamasta tuli todella kiva ja mieleen jäi kytemään useampi idea vielä toteutettavaksi. Kalenterin tarkempi esittely löytyy täältä. Kurkkaa miten haasteesta aiemmin ovat inspiroituneet Milja, Mirppu, Nanna, AJ, Piia, Carita, Suvi ja Inka.

-Laura