Avainsana: luonnoskirja

Kesäkuun art journal -haaste

Kalenterimanian kesäkuun art journal -haasteessa oli yllättävästi kaksi aihetta jokaiselle kahdeksalle päivälle. Odotettavaa siis riitti reilun viikon ajan. Päivän aiheet julkaistiin aamulla ja se sai jopa aamuäreänkin oikein odottamaan aamuja! Aiheiden tuplaus laajensi mahdollisuuksia, koska niistä saattoi valita joko vain toisen tai sitten molemmat. Valitsemalla eri vaihtoehtoja saattoi tehdä useammankin erilaisen työn. Koska olen ihan perusahne henkilö ja todella onneton tekemää valintoja, valitsin useimmista päivistä molemmat aiheet.

Aloituspäivän ohjeistukset olivat ”jotain värikästä” ja ”vettä.” Olen ottanut art jounal -käyttöön luonnoskirjan, jonka sivut ovat tarpeeksi paksut eli kestävät melko hyvin erilaisia kyniä, maaleja ja vettä. Käytin heti molemmat aiheet eli tuhrin innostuneena sivulle Distress Oxide -leimamusteita ja sumuttelin päälle vettä. Alku näytti mielestäni lupaavalta.

Toisena päivänä käytin jälleen molemmat aiheet eli lisäsin työhön ”symmetriaa” sekä ”oranssia.” Tulos ei näyttänyt omaan silmään kovinkaan onnistuneelta.

Kolmannen päivän aiheet tuntuivat jo vähän vaikeammilta, kun piti olla ”jotain revittyä” ja ”jotain kiiltävää.” Päädyin toteuttamaan päivän haasteen käyttämällä pelkkää kiiltävää eli kuparinvärisiä Nuvon lastuja (gilding flakes.) Tuntui mukavalta, kun ne näyttivät kyllä ihan revityiltä ja sisäinen harakkani oli onnellinen!

Neljännen päivän aihe oli taas helpompi valita. ”Sydä”n ja/tai ”jotain kukkiin liittyvää.” No, tietenkin sydän, koska minulla oli sopivasti uusi Finnstamperilta hankittu steampunk-aiheinen sydänleima. Leimasin sen mustalla Versafinella ja kohotin sitä käyttämällä väritöntä kohojauhetta.

Viidentenä päivänä piti tehdä ”jotain piirrettyä” tai ”jotain pilkullista.”
Doodlailin lintuja, jotka näyttävät siltä, että niillä on ehkä joku rokko, mutta molemmat aiheet tuli taas käytettyä.

Päivän kuusi aiheet olivat ”lempiväri” ja ”jotain luonnosta.” Itselläni alkoi olla jo jonkinlaista kisaväsymystä havaittavissa ja työviikko verotti mielikuvitusta. Lempivärin valinta on aina yhtä inhottavaa, sillä värit vain ovat ihania eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen ihan tuosta vain! Lisäsin pinkkiä väriä työhöni, sillä se on yksi lemppareistani joka tapauksessa.

Seitsemännen päivän aiheet oikaisin yhteen. Aiheina oli siis ”jotain venyvää” ja ”jokin teksti.”

Vihdoin – joskin aivan liian nopeasti – tuli viimeinen eli päivä kahdeksan. Aiheet olivat ”risti/rasteja” ja ”jokin ötökkä.” Piirsin rasteja ja niiden väliin katkoviivapolun. Liimasin pari mainoslehdistä revittyä ötökkää mukaan. Sivu jäi keskeneräisen näköiseksi, joten saatan vielä paikata sitä myöhemmin.

Haaste oli itselleni ehkä vähän turhan hankala, koska aiheita oli useampi kuin yksi joka päivälle. Tajusin panttaavani, että jäisi tilaa ja lopulta sitä tuntui jääneen liikaa. Kokemuksena toki hieno ja ehkä tässä on itsellä kehittämisen aihetta. Olisin voinut käyttää tilaa paljon rohkeammin, mutta niillä on mentävä mitä on saatu ja lopputulos on sen mukainen. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen.

Uutta haastetta odotellessa!
– Leena

Lemmikinomistajan bujoilut

Mitähän sitä bujoilija ei bullet journaliinsa keksisi, vai mitä? Oma tuleva koirapentuni tarjosikin oivan tilaisuuden luoda pennulle oma aukeama bujoon, jossa tietenkin näkyy perustietojen lisäksi muutamia muitakin asioita, jotka ovat omistajalle hyödyksi.

Käyttämäni ”bujo” on luonnoskirja Suomalaisesta Kirjakaupasta, koossa A5. Jostain syystä en itse innostunut pisteruudukko vihoista, sillä niiden paperi ei kestä yhtä hyvin eri tekniikoita kuin näissä luonnoskirjoissa. Kierrevihko ja 150 arkkia tarjoavat mukavasti työsarkaa miellyttävän paperituntuman lisäksi. Käytän kyllä pisteruudukkoja hyödyksi, joten täysin tyhjänpanttina minun käyttämättömiksi jääneet bujot eivät ole. Leikkaa-liimaa -tyylissä on oma viehätyksensä ja sen avulla on helppo saada personallisiakin aukeamia aikaiseksi.

Aloitetaan ensimmäisen aukeaman läpi käyminen vaikka tästä kuvakehyksestä, joka on 6cm x 8 cm kokoinen, mitat sisältävät 1cm paksut raamit. Piirsin kehyksien luonnoksen erilliselle paksulle paperille, josta se sitten leikataan irti ylimääräisen 1cm reunan kera, sillä niiden avulla kehys liimataan sivuun kiinni. Olen yläreunan jättänyt kokonaan auki, että kehyksien sisälle saa vaihdettua kuvan koiran kasvaessa. Kehyksen vierestä löytyykin perustiedot koirasta, turvallisuussyistä pidän mm. koiran erilaiset tärkeämmät tiedot pois, mikäli bujo joskus sattuisi katoamaan. Varasin vähän tilaa myös luonteelle ja koiran tavoille, joita on kiva muistella sitten tulevaisuudessa.

Toisella sivulla on sitten koiranpennulle tärkeitä asioita, jotka ovat sen ensimmäisiä virstanpylväitä elämässä ja uudessa kodissa. Rasti ruutuun aina, kun pentu on oppinut asioita ja lisäviiva mm. ikää varten, minkä ikäisenä asia on sisäistetty. Asiat tässä listassa saattavat jotkut olla aika laajoja, mutta ne ovatkin lähinnä itselleni muistisääntöjä mihin minun pitää kiinnittää huomiota. Kaavailin lisääväni muutaman lisäaukeaman koirajuttuja varten bujoon, mutta ne eivät ole tämän päivän juttu.

Sitten tuleekin, neuvolakortistakin tuttu, kasvua seuraava kaavio. Tämäkin on tehty pisteruudukko pohjalle ja liimattu sivulle. Painot ilmaistaan kg yksikkönä ja ikä taas kuukausina vuoden ikään asti. Molemmat lähtevät nollasta, mutta ikä alkaa 2 kuukauden kohdalta, eli jolloin pentu yleisesti ottaen kotiutuu uuteen kotiin. Seuraan pennun painon kehitystä ikään nähden, se auttaa näkemään millä tahdilla se todellisuudessa kasvaa.

Seuraavalla sivulla on taas erikseen tehty tassukuva, johon on merkitty eläinlääkärikeskus sekä sen yhteystiedot, mikäli niille tulee tarvetta. Sitten tietenkin tilaa listata erilaisia temppuja, mitä opettaa koiralleen ja muistiinpanoja varten yksi kokonaan viivoitettu sivu. Näiden sivujen täyttämiseen käytän Pilot Frixionin mustekynää. En itse henkilökohtaisesti pidä liian koristeellisesta ulkoasusta, mutta pyrin aina lisäämään jotain personoimaan ja tuomaan väriä aukeamaan. Käytin sinistä sävyä sillä se on yksi lempiväreistäni, tämä myös kertoo koiran sukupuolen aika selkeästi.

Käyttämäni tarvikkeet; Copic multiliner Black 3.0, Lyra Aqua brush Duo, Ecoline Brush pen. Piste -bujokirjan sivut ja vesivärilehtiö 150g. Nämä kaikki on saatavilla Suomalaisesta Kirjakaupasta.

-Tiina M