Avainsana: oma tyyli

Matkalla työpöytäihmisyyteen

En ole koskaan ollut työpöytäihmisiä. Tämä johtuu siitä, että kaikki omistamani työpöydät ovat poikkeuksetta toimineet kissojen makuualustana, tavaroiden dumppauspisteenä, lautasten kerääjänä tai muuten vain tavararöykkiönä. En ole koskaan omistanut kaunista, funktionaalista työtasoa, jonka ääressä voisin laittaa planneriani – piirrän useimmiten epäergonomisessa asennossa sohvalla, näin tuunasin aiemmin myös kalenterini sivuja. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin roudata (keskellä yötä) omistamani ikivanhan työtason yksiöni sisälle, jotta saisin tavaroilleni lisää tilaa.

Taiteilijakäyttöön tarkoitetun, lasisen ”valopöytäosuuden” omaavan IKEA-roinan hyllymäinen lisäosa pysyi kuitenkin vielä vuoden parvekkeella ilman, että jaksoin sitä kiinnittää itse tasoon. Vähän aikaa saitten kuitenkin sain hirveän hingun laittaa tavarani oikeasti järjestykseen niin, että minulla olisi kerrankin elämässäni ”se oma nurkka”, jonka ääressä lisätä tarroja planneriini. Vaikka asun yksin, on tällainen puhtaasti näpertelyyn tarkoitettu tila jotenkin tosi miellyttävä idea. Oma pieni kalenterinurkka.

Kaatuvat tarrapinot, putoilevat kynät ja maalitahrat saivat siirtyä uuden tieltä. Koitin rakentaa pöydästä omannäköiseni, mutta samalla käytännöllisen. Lontoon maisema on vanhan peltisen keksipurkin kansi, ja jostain nurkkiini päätyneestä keraamisesta purkista löytyy sekalaisia kyniä, joita keräsin pöydältä yhteen paikkaan.

Työtason takaosa on magneettitaulu, johon lisäsin askartelulipastostani pienen nauhan, johon ripustelin kaikkea hauskaa pöydältäni. Ryhmäläiseltä ATC-vaihdossa saatu kaunis kortti, söpö kahvikuppiaiheinen die cut, magneetteja, kalenterikoru ja muuta hauskaa. Oikean reunan Slytherin-solmio on mulla (näin muka aikuiseksi ihmiseksi) naurettavan usein käytössä – nyt silläkin on oma, näyttävä ja kiva paikka, josta saan sen aina napattua halutessani mukaan. Magneettitaululta löytyvät lasikapussimagneetit on tehty itse kynsilakoilla koristelemalla.

Äidilläni turhina pyörineet pienet Aalto-maljakot saivat uuden elämän kynä- ja klipsipurkkeina. Kalenterien päälle en ole vielä onnistunut löytämään kätköistäni välihyllyjä, jotta saisin lisätilaa vielä niiden avulla plannereiden ylle. Kunhan paikallistan puuttuvat levyt, saan nyt hieman kyseenalaisessa läjässä olevat jutut siistimmin omille paikoilleen.

Toisesta reunasta löytyy ihanat Mermaid Markerit, sakset, täysin epäkäytännöllinen mutta sitäkin hauskempi haikynä ja liuta muistikirjoja. Tällaiset pienet ja turhat elementit saavat pöydästä vielä enemmän näköiseni, enkä tahdo että pöytäni olisi millään tapaa minimalistinen, yltiösiisti tai väritön. Pallerohaikynä sopii hyvin minulle.

Haluankin upottaa pöytäni ympärille paljon yksityiskohtia ja sellaisia asioita, joiden ympärillä luovuuteni pääsee hyvin valloilleen. Pastellililoja muistilappuja, spiraalisia klemmareita, Slytherin-kynä, sekä rasia josta löytyy musteita, sinettivahoja ja muita tarpeellisia juttuja. Päälle vielä mielestäni tosi rumat aurinkolasit, jotka vaan näyttävät hauskalta purkin päällä. Vielä kun keksisin, mihin saisin sijoitettua kaikki tarrat ja washit, niin pöytä olisi oikeasti toimiva ja järjestelmällinen ratkaisu.

Vaikka tarrani ja washini ovatkin vielä muovipusseissa lattialla, on mulla ja mun pinkillä ukulelella vihdoin oma askartelunurkkaus. Tämän ääressä on hieman helpompi tehdä livejä, kalenteriaukeamia ja muuta, kuin aiemman, alati uudesta reunasta romahtavan tavararöykkiön luota. Tämä on jonkinlainen alku – tai sitten vain esimakua seuraavan tavararöykkiön muodostumista edeltäneestä tilanteesta. Ehkä mustakin kuoriutuu vielä työpöytäihminen.

– Milja

Pohdintoja: Oman tyylin löytäminen

Uuden kalenterin ”korkkaaminen” on jollain tapaa aina jännittävä kokemus. Itselläni tähän uuden kalenterin riemuun liittyy myös vahvasti pienimuotoista ahdinkoa siitä, miten täysin iskemättömiä, uutuudenkarheita ja puhtaita sivuja lähtee täyttämään.

Saatuani tämän ensimmäisen Color Crushin käsiini olin vielä aika pihistelevä materiaalien kanssa, enkä millään raaskinut käyttää niitä kaikista kivoimpia tarroja. Tämä ”ongelma” on ollut mulla jo lapsesta asti ja omistan yhä joitain 90-luvulla saatuja tarra-arkkeja, joita en ole vaan millään raaskinut käyttää.

Oma koristelutyylini kehittyy koko ajan lähemmäs sitä, mitä haluankin sen olevan. Nykyään pystyn lätkimään tarroja, washeja ja muita koristeita aika surutta sivuilleni, enkä pode huonoa omatuntoa niiden tuhlaamisesta. Kalenteri on jokapäiväinen osa elämääni, joten se ansaitsee olla juuri sellainen, mitä sen haluankin olla – yhtään materiaaleja säästelemättä.

Tyylin löytämisen kanssa ei kuitenkaan tarvitse stressata tai tuskailla siitä, jos joku aukeama ei nyt näytä ihan siltä omalta parhaalta. Kalenterini elää ja kasvaa ihan yhtälailla kuin minäkin, ja välillä ei vaan pysty panostamaan ihan sataa prosenttia. Kalenterit ovat minulle kuitenkin käytännöllinen harrastus loppupeleissä, ja harrastuksen ei tule tuntua työltä tai aiheuttaa ylimääräistä stressiä.

Olen aloittanut minimalistisemmasta tyylistä ja päätynyt erittäin runsaaseen ja rönsyilevään tapaan täyttää kalenteriani. Tulevaisuudessa tilanne voi olla täysin päinvastainen, tai ehkä entistä täysinäisempi – vielä en osaa ennustaa, mihin tämä harrastus osaltani kehittyy. Mutta juuri nyt olen tyytyväinen tekemiini koristeluihin. Tässä on just nyt hyvä.

 

– Milja