Avainsana: oman tyylin kehittyminen

Hitit ja hudit – Nanna

Postauksen kuvissa näkyvä leuchtturm1917 muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Kirjakaupan kanssa.

Tämän kertaisessa torstaihaaste postaussarjassa olette päässeet kuulemaan ylläpidon hittejä ja huteja kalenteriharrastuksen tiimoilta. Ensin ajattelin, etten kyllä keksi mitään suoranaista hittiä tai hutia, mutta laajemmin asiaa tarkastellessani kyllähän niitä löytyi.

Tuossa muutama viikko sitten avasin tuntemuksiani harrastuksen tiimoilta jo Kalenterimanian facebook-ryhmässä. Viimeaikoina on tuntunut, ettei mikään oikein innosta tarpeeksi ja samaan aikaan kuitenkin kaikki. Suurin kompastuskivi itselläni tuntuu olevan tarve saada kaikki uutuudet heti. Jollain toisella joku on aina hienommin. Aina joku tekee itseä paremmin.

Hyllystä löytyy tarroja enemmän, kun on aikaa niitä käyttää. Happy Plannerin täyttäminen laahaa usemman kuukauden perässä ja Hobonichi weeks unohtuu pöydälle. Hyllyssä pölyttyy useampi kesken jäänyt bullet journal, rengasplanner ja traveler’s notebook ammottaa tyhjyyttä. Mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa? Miten antaa itselle lupa ja hyväksyntä sille, että kalenteri saa jäädä kesken, jos siltä tuntuu? Rakastan tarroja ja, jos vain olisi mahdollista olla kirjoittamatta mitään itse, se sopisi minulle. Ehkä tässä onkin syy siihen, miksi niitä tarroja on kertynyt niin valtava määrä. Jokaiselle asialle on oltava oma tarransa ja, jos sitä ei ole, se täytyy ostaa.

Oma tyyli muokkautuu ja kehittyy vuosien saatossa. Mieltymykset vaihtuvat suuntaan, jos toiseen. On asioita, jotka pysyvät vuodesta toiseen mukana ja on juttuja, jotka ovat kulkevat matkassa vain hetken. Oman tyylin löytäminen on ollut pitkä prosessi, eikä se tunnu olevan ihan selvä vieläkään. Olen harrastukseni alkuajoista saakka käyttänyt tuunauksessa viikkokittejä ja ehkä tyylini tunnistaakin parhaiten niistä. Samaan aikaan, kun oman ’brändin’ löytäminen on hyvä asia, luo se myös paineita omaan tekemiseen. Tuttu ja turvallinen on aina helppo valinta, johon mielellään sortuu. Edelleen opettelen yhä enemmän kokeilemaan niitä itselleni vieraampia tyylejä ja tekniikoita toteuttaa tätä harrastusta. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle loikkaamisessa suurin apu on ollut viimeisimmät kaksi bullet journal yhteistyötä Suomalaisen kirjakaupan ja Ajaston kanssa. Uudet muistikirjat ovat vähän, kuin ’pakottaneet’ kokeilemaan jotain muuta, kun tarroilla leikkimistä.

xoxo Nanna

Oman tyylin löytyminen

Olen löytänyt Kalenterimanian vasta tämän vuoden alussa ja koko kalenteriharrastus oli itselle täysin uusi juttu ennen sitä. Aiemmin olin pitänyt kalentereita, mutta en ollut koristellut enkä muutenkaan käyttänyt aikaa niiden kanssa, ylös vain kaikki tarpeelliset jutut that’s it! Mutta kun harrastuksen löysin, vei se täysin mennessään. Ja kun ihmisenä olen paljon tyyppiä joko/tai niin se oli kerralla syvään päähän hyppy.


Ensimmäisenä isoin Happy Planner, joka löytyi ja sitä tuunaamaan. Oli ihan kivaa hommaa, mutta kun A4-kokoisia sivuja täytti, tarvitsi tavaraa ihan valtavasti… Sitten tulivat bullet journalit ja niitä piti saada kahdessa eri sävyssäkin, koska mustat sivut ovat aika ihania! No bujot ovat vieläkin ihania ja niissä pidänkin eri trackereitä toistaiseksi. Lisäksi tuli hankittua leimoja, tarroja ja washeja ja vaikka mitä… Kaikkea oli kiva tehdä ja kaikkea oli kiva hankkia ja tuntui että vähän jokaista piti koettaa. Kivaa tekemistä oli, mutta tuntui että jokin vielä puuttui.

Sitten bongasin Kalenterimanian kirppikseltä tukun vintage-juttuja, jotka oli pakko saada. Ja kun tuotteet tulivat minulle, tiesin että tämä on mun juttuni! Rouheampi vintage ja steampunk yhdistettynä hahmotarroihin ja ihanat vanhat maanläheiset sävyt. Olin täysin myyty!

Tähän sitten oli tietysti pakko saada vielä traveler’s notebook camelin värisenä. Ja tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu että kaikki vaan loksahtaa paikalleen. Tiedän täysin mitä haluan jatkossa tehdä, millaisia sivuja, miten koristelen, mitä seuraan! Ihanaa!

Lisäksi olen hankkinut myös vanhempia naistenlehtiä, joita on tarkoitus jatkossa käyttää myös travelerin sivuilla. Mutta vielä en ole malttanut näitä alkaa saksimaan. Ja koluan nettikirppiksiä ja antikvariaatteja läpi, jos se helmi sieltä vielä löytyy, eli vanha Vogue kohtalaiseen hintaan.

Tällä hetkellä tälle tyylille on varmaan olemassa jokin hieno sanakin, mutta minulle se on vintage traveler’s. En ole tätä tutkinut vielä sen tarkemmin, koska tämä ahaa-elämys siitä mikä tyylini tulee olemaan, on vasta ihan viime aikoina selkiytynyt. Mutta otan vinkkejä vastaan ja haluan oppia tästä tyylistä ehdottomasti lisää! Oletko löytänyt oman tyylisi? Vai onko hauskempaa tehdä sivusta erilaisia?

Tuunailemisiin!

Sanna
@tuunausgram