Avainsana: oman tyylin kehittyminen

6 x lokakuu

Heräsin siihen, että oon ollut tän harrastuksen parissa jo yli kuus vuotta. Päätin sitten etsiä kaikki mun vihkot käsiini ja lähin tutkailemaan mitä kaikkea kuus vuotta bujoilua kätkeekään sisälleen. Vihkoja olikin yllättävän iso kasa ja kaikki hyvin erilaisia. Monia eri juttuja on tullut kokeiltua ja mun tekeminen on muuttunut tosi paljon vuosien varrella, mutta yks asia mikä on pysynyt, on viikkosivut. Lähetään siis tutkailemaan miltä mun lokakuun aloitus on näyttänyt eri vuosina.

2018

Ensimmäinen tallessa oleva kalenteri on mulla vuodelta 2018. Tätä ennen oon käyttänyt erilaisia valmiskalentereita, joita en ole kokenut tarpeelliseksi säilyttää, muta tää vihko oli jotain ihan uutta mitä lähin kokeilemaan ja sille tielle sitten jäin. Tein paljon värikkäitä pohjia ja käytin semmosia tuunausmatskuja, joita sattui löytymään. En omistanut juurikaan teippejä ja tarroja oli ihan muutama arkki vain. Mulle tulee näitä aukeamia selatessa aina tosi huoleton ja iloinen olo.

2019

Vuoden 2019 bujo on hyvin eri näkönen! Hetken mietin pitäskö tätä edes sisällyttää tähän postaukseen, muta tottakai sekin kuuluu tänne. Oon kovasti sitä mieltä, että jos kalenteri tai bujo uuvuttaa sua, eikä tuo sulle energiaa, ois oikea aika pohtia miksi ja miten teet sitä. Joka elämäntilanteeseen ei sovi kalenterin koristelu ja se on täysin okei. Tässä on pidetty tärkeimmät menot ylhäällä ja oon jatkanu luovempaa koristelua sitten, kun se on taas tuntunut hyvältä.

2020

Ja vuonna 2020 ollaan takaisin luovemmassa ja värikkäämmässä ympäristössä. Ei tämäkään viikko kovin monimutkainen ole, mutta ollaan takaisin värien ja tarrojen kanssa.

2021

Tää viikko on aivan ihana sekasotku! Vuonna 2021 aloin tosi paljon kokeilla kaikkea ihan uutta bujon kanssa. Ekaa kertaa uskalsin testata esimerkiksi miten pärjää ilman selkeitä päivälaatikoita. Innostuin muistikirjoista joissa ei olekaan valkoiset sivut ja ne kyllä tuntuu olevan mun juttu.

2022

Etin tän vuoden syys-marraskuun bujoa kuumeisesti, kunnes muistin, että mulla onki tässä kohtaa ollut käytössä jotain ihan muuta. Nää on mun itse suunnittelemat ja tulostamat kalenterisivut Happy Plannerin kiekoissa. Olin tästä niin ylpeä. Pitkäksi aikaa en kuitenkaan innostunut, mutta onhan tää nyt söpö! Ja hauskaa tässä on se, että yhtäläisyys vuoden 2018 bujoon on tässä todella suuri.

Ja sitten päästäänkin jo nykyhetkeen. Ekaa kertaa koko tämän kuuden vuoden aikana mulla on nyt testissä kaksi viikkoa samalla aukeamalla. Aika hurjaa! Ihan uusiakin juttuja on siis vielä varmasti paljon kokeilematta, vaikka kaikenlaista onkin jo ehtinyt testaamaan. Ja tää ehkä onkin parasta tässä harrastuksessa. Aina voi muutaa omaa tekemistä sen mukaan mikä tuntuu just sillä hetkellä parhaalta.

-Sini

Tuunailun kehityskaari – Emma

Ensimmäisen kerran kuulin Kalenterimania-ryhmästä vuonna 2019 ylläpidon Suvilta, ja siitä se into sitten lähti. Alussa olin ihan keltanokkana, että mitä tehdä, mutta totesin, että vain taivas on rajana ja sen kuin alan vain kokeilemaan. Kokeilin kaikenlaisia tyylejä mitkä olisivat omasta mielestäni sitä omaani ja alussa oli halvimmat teipit ja tarrat. Löydettyäni pikkuhiljaa mitä haluan tehdä ja minkä tyylinen olisi se oma juttu, aloin hankkia tarrakittejä, joilla tuunailin ja sain sillä uusia ulottuvuuksia.

Kahden erilaisen kalenterin jälkeen lähdin kokeilemaan bullet journalia ja siinähän ei ollut mitään rajoitteita. Piirtämään en lähtenyt, mutta tarroilla, washeilla ja papereilla sai aikaan vaikka minkälaista. Täytyihän se kokeilla erilaisia leiskoja aukeamille, mutta kyllä ne pystypäivät voittivat usein.

Kun bujo oli loppumassa mietin, että mitä kokeilisin seuraavaksi ja päädyin rengasplanneriin, vaikka tiesin että kyseisessä kalenterissa olikin vaakapäivät. Tuunailu siihen oli aluksi haastavaa, mutta löysin kuitenkin aina erilaisia tapoja tehdä ja välillä tulikin monesti samanlaisia, jos olikin ollut hyvä tyyli koristella.

Tämän syksyn uutuutena olen innostunut tekemään miniplanneriin erilaisia pikku askarteluja, ja se jos mikä on kivaa pikku näperrystä. Siihen on välillä helpompi tehdä ja voi kokeilla myös todella erilaisia pieniä tekniikoita. Pet-teippien käyttäminen tässä on ollut hyvin erilaista tuunailua ja auttanut myös itseäni kehittämään uutta tyyliä.

Tulevaisuudessa yritän kokeilla kaikenlaisia tekniikoita, jotka kiinnostavat, mutta tällä hetkellä tyylini on hyvin hillittyä ja sinistä. Silti joskus pitää irroitella ja antaa värien räiskyä. Ensi vuonna onkin sitten ihan uuden kalenterin aluevaltaus ja siihen saakin sitten taas kokeilla uusia juttuja.

-Emma