Avainsana: otava

Esittelyssä – Voi hyvin joka päivä

Kaupallinen yhteistyö Otavan kanssa

Sain ilokseni Otavalta testiin pirteän Voi hyvin joka päivä -viikkopäivyrin. Päivyrin tarkoitus on motivoida ja kannustaa kohti terveellisempiä elämäntapoja ja auttaa edistämään kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tässä postauksessa esittelen, mitä kaikkea päivyri pitää sisällään ja miten sitä voi käyttää.

Ensimmäiseksi kirjan alussa on lyhyt johdanto ja selkeät ohjeet päivyrin täyttämiseen. Ohjeiden tarkoitus on auttaa pääsemään alkuun, mutta ei kertoa yksityiskohtaisesti yhtä ainoaa tapaa käyttää päivyriä. Alkuun on myös listattu konkreettisia esimerkkitavoitteita, jotka auttavat edistämään omaa hyvinvointia ja terveyttä. Niitä voi halutessaan hyödyntää sellaisenaan tai keksiä kokonaan omia tavoitteita.

Sitten itse päivyriin. Voi hyvin joka päivä on päiväämätön, mutta siinä on numeroidut viikot 1-52. Näin ollen sen täyttäminen on helppo aloittaa vuoden alusta, mutta päivämäärät eivät kuitenkaan sido tekemään niin. Itsekin aloitin oman kirjani täyttämisen vasta helmikuussa.

Viikkoaukeama koostuu jokaiselle päivälle varatuista päiväbokseista ja oikeassa laidassa olevasta viikkoseurannasta. Seuranta sisältää edistysmittarin, viikon tavoitteen ja sen arvioinnin sekä  kohdat viikon suurimmalle haasteelle, suurimmalle saavutukselle ja viikon tavalle.

Ohjeistuksen mukaan edistysmittariin voi valita neljä erilaista seurattavaa tavoitetta. Oma tulkintani on, että näitä kyseisiä tavoitteita on tarkoitus seurata pidempiaikaisesti, kenties jopa viikkopäivyrin alusta loppuun. Edistysmittarin täyttötavan voi valita itse. Itse päädyin pienen pähkäilyn jälkeen värittämään palkkia aina sen verran, kun koen jokaisella viikolla edistyneeni ja merkkaamaan vielä edistymistä suunnilleen kuvaavan prosenttiosuuden. Jokapäiväinen tavoitteessa onnistuminen johtaisi siis palkin kokonaan värittämiseen ja täyteen sataan prosenttiin.

Pidempiaikaisten tavoitteiden lisäksi jokaiselle viikolle valitaan yksi tavoite tai tapa, jota halutaan silloin erityisesti työstää. Ohjeen mukaan samaa asiaa kannattaa pitää mukana ainakin pari viikkoa, jotta sen ehtii kunnolla omaksua ja vaihtaa vasta sitten, kun on onnistunut mielestään riittävän hyvin.

Viikkoseuranta suositellaan täytettäväksi joka sunnuntai. Tällöin on hyvä tarkastella kaikkia viikon mittaan tehtyjä merkintöjä ja tehdä kokonaisarviointi viikon onnistumisesta. Samalla voi jo asettaa uudet tavoitteet seuraavalle viikolle.

Päivyrin viikkoaukeamat ovat selkeitä ja värikkäitä ja jokaiselle päivälle on sopivasti merkitsemistilaa. Itse innostuin koristelemaankin aukeamia hieman, tosin lähinnä lisäämällä vähän washia ja yksittäisiä tarroja päivälaatikoihin sopiviin kohtiin. Kirjan viikkoaukeamat eivät ole keskenään samanlaisia, vaan niiden värit ja asettelu vaihtelevat jonkin verran viikosta toiseen, mikä luo täyttäjälle kivasti sitä ajatusta, että jokainen viikko on uusi ja erilainen eikä päivyrin täyttäminen käy tylsäksi.

Viikkoboksien ja viikottaisen seurantapalkin lisäksi viikkoaukeamilla on erilaisia vinkkejä ja muistutuksia, jotka kannustavat kokeilemaan uusia asioita ja haastamaan itseään. Ne saattavat liittyä mm. syömiseen, rentoutumiseen tai liikkumiseen. Vinkit ja haasteet ovat tarkoituksella pieniä ja yksinkertaisia, jotta niihin olisi helppo tarttua mahdollisimman usein.

Viikkoaukeamien lisäksi Voi hyvin joka päivä -kirja sisältää myös erilaisia hyvinvointi- ja terveystavoitteita tukevia lisäsivuja, kuten mielialatrackerin, kauppalistapohjan ja lautasmallipohjan. Suurin osa pohjista on tarkoitettu kopioitaviksi, jotta niitä voi käyttää halutessaan vaikka joka viikko.

Kirjan lopussa on myös useampi sivu eri teemoihin jaettuja tarroja. Tarroja voi käyttää halutessaan omien tavoitteiden ja saavutusten merkkaamiseen. Sivuilla esiintyvissä vinkeissä ja haasteissa on myös monesti joku symboli, joka löytyy tarroista. Näin on helppo merkata jokin päivyrin tarjoamista uusista asioista kokeilluksi tai laittaa etukäteen merkintä jollekin päivälle, jotta muistaa palata siihen myöhemmin. Kaikille tarroille ei välttämättä ole yksiselitteistä tulkintaa siitä, minkä asian merkkaamiseen ne on tarkoitettu, mikä antaa päivyrin täyttäjälle myös vapauden käyttää niitä juuri siten kuin itse haluaa.

Kokonaisuutena Voi hyvin joka päivä -viikkopäivyri on mielestäni toimiva. Sen eri osaset tukevat toisiaan ja tarjoavat monipuoliset eväät kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia. Kirjassa on niin paljon erilaisia mahdollisuuksia, että se sopii tueksi lähestulkoon kaikenlaisiin terveys- ja hyvinvointiprojekteihin, oli sitten kyse suuremmasta elämäntapamuutoksesta tai vain halusta saada jotkin tietyt osa-alueet omassa arjessa toimimaan paremmin.

Selkeän ohjeistuksen vuoksi kirjassa on helppo päästä alkuun. Raamit eivät kuitenkan ole liian tiukat, joten päivyrin täyttämiseen on myös mahdollista käyttää omaa mielikuvitusta ja sitä on helppo muokata omiin tarpeisiin sopivaksi. Kirkkaat värit ja positiivisuus houkuttelevat tarttumaan kirjaan ja pitämään sitä mukana omassa arjenhallinnassa.

-Carita

Itserakkaus-muistikirja

Tänään kirjoitan teille sen muistikirjan sisällöstä, jonka aloittaminen on ollut kaikkein vaikein kalenterimaniani aikana. Sain nimittäin vihdoin aloitettua oman muistikirjan itsetunnon parantamiselle, itsetutkiskelulle ja kaikelle muulle, mikä näihin teemoihin vain liittyy. Ajatuksen tasolla tämä projekti on muhinut jo helmi-maaliskuusta asti, jolloin kyselin Facebook-ryhmän puolella vinkkejä tälläisen projektin toteuttamiseen. Nyt kaivoin kyseisen ketjun esille uudestaan, ja aloin viimein tositoimiin.

Muistikirjaksi valitsin tähän tarkoitukseen Otavalta yhteistyössä saadun A5-kokoisen muistikirjan. Kirjasen kansi kimaltaa kauniisti kauttaaltaan, ja teksti sopii mielestäni täydellisesti tähän – oman taian ja ilon itse luomiseen tässä kuitenkin pyritään! Ensimmäiselle sivulle liimasin alunperin washisampleja varten ostamastani korttipakasta yhden akan. Kuningatar-teemaa, nääs!Aiheeseen sopivien, inspiroivien lainauksien kirjoittaminen tuntui tarpeeksi matalan kynnyksen tavalta aloittaa varsinainen muistikirjan täyttäminen. RuPaul’s Drag Racesta tuttu lausahdus keskellä sivua on omalla tavallaan selkäranka tälle muistikirjalle. Kyseinen lausahdus (joka tosin näin monen kauden katsomisen jälkeen ehkä toki on jo menettänyt suurimman hohtonsa..) kun on yksi niistä asioista, jotka ovat saaneet allekirjoittaneen alkamaan miettimään omaa olemassaoloaan oman hyvinvoinnin ja itsensä hyväksymisen kautta. Ehkä kliseisiä sanoja ja joitakin ällöttävää positiivisuutta, mutta kenties silloin tällöin se siirappinen höttö on juuri se, mikä voi saada aikaan pienen muutoksen negatiivisuudessa junnaamisen keskelle.

Ryhmässä kun aiheesta aloin kysellä, tuli vastauksia suorastaan sataen. Paljon hyviä ideoita erilaisten sivujen tekemiseen – ja niihin konkreettisiin itsestään huolehtimisen tekoihin!

Ylläolevissa kuvissa näkyvien lisäksi aloitin myös muutaman muun aukeaman:

  • Lista ”isommista” tavoista, joilla hemmotella itseään
  • Pohja unelmakartalle
  • Erilaisia pohdintasivuja (Mitä haluaisin tehdä enemmän jos aika tai raha ei rajoittaisi? Mitä haluaisin tehdä/oppia/saavuttaa vuodessa/5 vuodessa/elämässä? Miten voin luoda ympäristöstäni itselleni miellyttävän?)
  • Kauniita sanoja toisilta – eli sivu, jolle kirjoittaa ylös muistutukseksi toisilta saadut kehut
  • ”Meitsie-sivu”. Ajatuksena tallettaa konkreettisena ne hetket, kun itsekin on tyytyväinen siihen, mitä kameraan tallentuu – oli kyse sitten koko asuun panostamisesta tai onnistuneesta pikaselfiestä.
  • Itserakkaus-affirmaatioita. Esimerkiksi lause ”Minä uskon minuun.” Yllättävän haastavaa kirjoittaa oikeasti ylös.

Tuntui to-del-la vaikealta aloittaa tämä muistikirja, varsinkin kun nyt tuli yhdeltä istumalta tehtyä useampia sivuja. Ja siis kirjoitettua ylös useampia itseeni kohdistuvia positiivisia asioita. Selkeästi tämä projekti on siis aiheellinen aloittaa ja työstää – ei itsestään pitämisen tai sen ”ääneen myöntäminen” pitäisi tuntua näin väsyttävältä! Ja toivottavasti se ei pian enää tunnukaan, ja tämä muistikirja täyttyisi jatkossa helpommin.

♥, Inka

 

Ps. Nanna on ottanut myös saman muistikirjan käyttöön, mutta eri tarkoitukseen. Täältä näet mihin toiseen tehtävään tämä kaunokainen onkaan toisaalla valjastettu!