Avainsana: pistemuistikirja

Omannäköiset kannet muistikirjaan

Tammikuussa 2021 kalenteriksi valikoitui laatikon perältä kaivettu Tigerin Bullet Journal tummansinisillä kansilla ja hopeisella tähtikuviolla. Jo helmikuun alkupuolella kannet alkoi kyllästyttämään ja ne ei tuntuneet yhtään omalta. Päätin tehdä kansille muodonmuutoksen.

Aloitin suojaamalla Bullet Journalin, eli bujon, ympärillä olevan kuminauhan maalarinteipillä. Sen jälkeen maalasin kannet valkealla gessolla, jotta alkuperäinen väri ei näy uuden värin alta ollenkaan. Kun odotin maalin kuivumista, hahmottelin paperille kanteen tulevan kuvan. Tämä oli itselleni ehkä vaikein kohta kansien teossa, kun miljoonasta ideasta piti päättää yksi minkä kansiini haluaisin. Päädyin lopulta pastelliseen yksisarviseen.

Gesson kuivuttua maalasin kansien pohjavärin uusiksi, erittäin vaalean keltaiseksi. Koska perfektionistisieluni halusi yksisarvisesta täydellisen, hahmottelin erilliselle paperille tarvittavat muodot ja leikkasin ne erikseen.

Asettelin paperin palaset mahdollisimman keskelle kansia ja kevyesti lyijykynällä hahmottelin muodot niihin. Sen jälkeen maalasin lyijykynäjälkien päälle väreillä, jotka olin valinnut käytettäväksi. Päälle laitoin vielä ohuen kerroksen lakkaa suojaamaan maalin pintaa. Lopuksi vielä otin suojateipit kuminauhan ympäriltä pois, ja näin kannet olivat valmiit. 

Riikka

Piia ja Aura – Monochrome

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa.

Julkaisen tänä vuonna kerran kuukaudessa postauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Tällä kertaa keskityn Aura Notebook A5 Monochrome slim -muistikirjaan. Sen kannet ovat silkkisen pehmeät soft-touch -laminoidut ja unohduinkin erittäin pitkäksi aikaa vaan silittelemään kansia.

Tutustuessani muistikirjaan yllätyin siitä, miten paksut sivut siinä on. Sivut ovat todella laadukasta 150g päällystämätöntä paperia, joissa jokaisessa on erilainen harmaasävyinen väriliukupainatus. Itse tykkään todella paljon muistikirjan sivujen värimaailmasta.

Olin jo päättänyt, että tekisin muistikirjasta kokonaan mustavalkoisen. Lopulta, kun olin pohtinut asiaa tarkemmin, päätin kuitenkin luopua suunnitelmasta. Mielestäni pastellin sävyt ovat juuri omiaan tuomaan väriä ja piristystä harmaasävyisen muistikirjan sivuille.

Etsin varastoistani ensimmäiset hempeän vaaleanpunaiset washiteipit ja pastellinsävyiset korostuskynät, jotka voisivat sopia sivujen koristeluun. Ihan sattumalta(ko?) kirjanmerkki ja sakset ovat samaa värimaailmaa. No, niin tai näin, joka tapauksessa tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan, mitä kaikkea haluan muistikirjaani tallentaa.