Avainsana: pwm

Plan with Carita – Värihaaste

Sain värihaasteessa värikseni punaisen. Olin aavistuksen helpottunut, koska se kuulosti äkkiseltään suhteellisen helpolta väriltä. Aloin kuitenkin pohtia, että näinköhän minulta löytyy mitään punaisia tarvikkeita varastoistani. Pieni penkominen kuitenkin paljasti, että huoleni oli turha, ja kyllä minulta jotain punaista löytyy.

Päätin toteuttaa aukeaman laukussani mukana kulkevaan Happy Planner Miniin. Riemastuin löytäessäni Teippitarhasta tilaamani punaisen kukallisen washiteipin, jonka olemassaolon olin ehtinyt kokonaan unohtaa. Tykkään nimittäin usein aloittaa Minin aukeaman koristelun siten, että liimaan washia pohjaksi joko jokaiselle päivälle tai ainakin osalle niistä. Merkintöjen tekemistä varten valitsin Mujin punaisen geelikynän. Omistan Mujeja useamman värin, mutta käytän eniten mustaa. Olin siis oikein tyytyväinen päästessäni hyödyntämään välillä jotain toistakin väriä.

Loppujen lopuksi punaisten koristelutarvikkeiden kanssa meinasi tulla jopa runsaudenpula. Ilokseni huomasin, että omistamissani Mambin Minille tarkoitetuissa tarravihoissa oli punaisia tarroja vaikka kuinka paljon. Käytin aukeamassa enimmäkseen Choose Happy- ja Productivity-tarravihkojen tarroja. Loppusilaukseen hyödynsin muutaman tarran myös Tiny-tarravihosta.

Washin jälkeen jatkoin koristelua listatarroilla ja muilla funktionaalisilla tarroilla, joita Mambin vihoissa tuntuu olevan riittämiin. Niiden jälkeen aukeama tuntui kuitenkin aavistuksen tylsältä ja koin sen kaipaavan piristystä. Löysin tarravihoista pari isompaa lainausta sekä muutaman sydämen ja muun pienen yksityiskohdan. Erityisen iloinen olin tajutessani Choose Happy -vihosta löytyvän punaisia kahvitarroja, joita liimasinkin muutaman sinne tänne. Näiden lisäysten jälkeen viikkoaukema tuntui saaneen juuri sitä eloa, mitä siihen kaipasin.

Aukeamalle ei toistaiseksi vielä ilmestynyt kauheasti tekstiä, mutta kirjoitin ylös ne asiat, jotka tiesin tulevasta viikosta jo ennakkoon. Kuten yleensä, myös tämäkin viikko tulisi varmasti täydentymään päivien edetessä.

Olen tänä vuonna innostunut journaling cardseista. Ne ovat kauniita ja niillä saa helposti lisää kirjoitustilaa viikkoaukeamalle. Varsinkin Minin kohdalla ne ovat osoittautuneet hyödyllisiksi, koska välillä on vaikea ennustaa paljonko kirjoitustilaa millekin päivälle pitäisi jättää. Niinpä päätin viimeistellä punaisen aukeamani yhdellä sellaisella. Kaivoin Project Life -korteistani punataustaisen kortin kivalla tekstillä ja teippasin sen aiemmin käyttämälläni washilla kiinni toiselle sivulle.

Tämän haasteen lopputuloksesta tuli mielestäni oikein kiva, vaikka yhden värin käyttäminen koristelussa ei olekaan itselleni kovin tyypillistä. Se toi kuitenkin tekemiseen hauskaa vaihtelua ja totesin, että voisin hyvin toteuttaa samanlaisia aukeamia myös jatkossa!

Aiemmin värihaasteen ovat jo päässeet toteuttamaan Piia, AJ, Milja, Inka, Mirppu, Nanna, Eija, Suvi ja Sini.

Plan With Sini – Värihaaste

Mieleni tekisi kirjoittaa jotakin dramaattista, kuten että sydämeni jätti välistä pari iskua, kun kuulin saavani tämänkertaisessa haasteessa värikseni turkoosin. Mitään niin dramaattista ei kuitenkaan tapahtunut. Sain onneksi tietää haasteesta jo monta kuukautta sitten, joten minulla oli hyvin aikaa valmistautua. Suurin haasteeni oli se, ettei minulla ollut juuri mitään turkoosia kalenterin koristeluun tarvittavaa. Avukseni riensi Kalenterimanian washivaihtojen ja Happy Mailien sisällöt, joten sain kasaan riittävästi tarroja ja washisampleja, joiden avulla sain aukeaman toteutettua.

Olin päivännyt classic-kokoisen Happy Plannerini sivut jo valmiiksi, mutta niiden valmis väriteema oli persikka. Peitin ihan ensiksi kapealla valkoisella washiteipillä persikanväriset viivat piiloon. Sen jälkeen sommittelin aukeamalle washivaihdoista saamiani teippejä ja Happy Maileista saamiani tarroja. Huomasin myös, että Chic Companylta ostamani Heidi Swappin Fresh Start -sarjan Playful-tarrasetin kirkkaissa tarroissa oli paljon turkoosia.

Sommittelin teipit reunoille, jotta saisin aukeamaan mahdollisimman paljon turkoosia. Vaikka värisävyt eivät olleet täysin samoja, ne eivät mielestäni riidelleet keskenään. Lisäksi eri turkoosin vivahteet toivat aukeamaan sen kaipaamaa syviittä muiden värien puuttuessa. Joissakin tarroissa oli hieman muitakin värejä, kuten kultaista, mutta mielestäni tasapainon kannalta aukeamassa täytyy olla hieman muutakin kuin vain tasan yhtä väriä.

Olen oikein tyytyväinen valmiiseen viikkoaukeamaan. Sitä oli hauska tehdä, sillä jouduin todella haastamaan itseäni monella tavoin. Halusin aukeamasta omannäköiseni, vaikka siinä ei ole niin paljon kontrasteja ja vaihtelua kuin mitä olen tottunut tekemään. Haasta sinäkin itsesi kokeilemaan jotakin, mitä et ole aikaisemmin kokeillut. Se voi yllättää, kuinka kokemus kasvattaa ajattelemaan asioita toisin.

Muista käydä kurkkaamassa haastesarjan muut postaukset. Värihaasteen ovat toteuttaneet jo AJMiljaPiia, Inka, Mirppu, Eija ja Suvi.

Ihania hetkiä kalentereiden parissa!

– Sini