Avainsana: ruoka

Bullet journal apuna ruokien suunnittelussa

Sain toiveen kirjoitella postauksen aiheesta ruokalista tai -suunnitelma bullet journalissa ja miten eri tavoin hyödynnän sitä arjessa.

Mulla on ollut bujoilun aloittamisesta lähtien mukana ruokalista. Ensin osana viikkonäkymää, viikkokohtaisena listana. Myöhemmin päädyin vaihtamaan listan kattamaan kokonaisen kuukauden.

Näiden ruokalistojen pitämiseen mulla on montakin eri syytä. Suunnittelen yleensä listaan ruoat noin 1-1,5 viikkoa eteenpäin ja sen pohjalta kirjoitan kauppalistan. Pyrin siihen, että kaupassa tarvitsisi käydä isommin vain kerran viikossa. 

Aina on siis tiedossa, että mitä ruokaa on tarkoitus tehdä ja siihen löytyy kaikki ainekset kotoa. Ruokahävikki on minimoitu, kun ei tule ostettua mitään heräteostoksia, vaan juuri ne suunniteltuihin ruokiin tarvittavat ainekset.

Ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty!

Käytän vanhoja ruokalistoja myös tulevia ruokia suunnitellessa. Käyn niitä läpi ja nappaan listalle ruokia, joita ei ole ollut pitkään aikaan.

Listoihin tulee vielä erikseen merkittyä, jos olen kokeillut uutta reseptiä ja todennut sen niin hyväksi, että samaa ruokaa voisi tehdä toisenkin kerran.

Tulevat ruoat kirjaan yleensä lyijykynällä ja toteutuneet tussilla, kun toisinaan kuitenkin tulee muutoksia tai jotain ruokaa riittääkin suunniteltua pidemmäksi aikaa.

Vielä lopuksi mainittakoon, että ainakin meillä tämä tarkempi suunnittelu on pienentänyt ruokakauppaan menevää rahamäärää ihan kivasti. Sen lisäksi aikaa säästyy, kun ei kaupassa tarvitse käydä joka välissä hakemassa jotain pientä, mitä milloinkin sattuisi puuttumaan.

Suosittelen kaikkia ainakin kokeilemaan tätä!

-Sini

Haasteet testissä – Piia

Jälleen on tullut uuden ylläpidon haastepostaus-sarjan aika. Tämänkertainen tehtävänanto oli tehdä jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä olleesta haasteesta postaus. Valitsin itselleni teemaksi ruuan.

Idean sain ryhmän tammikuun Doodle-haasteesta, jossa ideana oli piirtää 14 päivän ajan eri ruoka-aihe annetun listan mukaan. Päätin kuitenkin toteuttaa haasteen hieman toisella lailla ja piirtämisen sijaan suunnittelin alunperin tekeväni aukeaman tarroilla koristemalla. Ihan viime hetkellä päädyin kuitenkin toteuttamaan haasteen ”leikkaa & liimaa” -tyylillä. Etsin ja valitsin ruokakuvat kotiin jaetuista mainosposteista, leikkasin ne sopivan kokoisiksi ja liimasin bujon aukeamalle.

Liimasin ruokakuvat aukeamalle listan mukaisessa järjestyksessä yhden kuvan päivässä. Kieltämättä lopussa oli hieman haasteellisempaa saada mahdutettua viimeisiä kuvia minnekään, koska tila alkoi loppua. En siis itsekään etukäteen tiennyt millaiseksi aukeama muodostuu.

Tuollainen aukeamasta lopulta tuli ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kuvassa näkyvän jäätelötarran olen ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta. Se tuoksuu ihanasti lempituoksultani, vaniljalta ja halusin tarran ehdottomasti yhdeksi kuvaksi, jotta saisin myös ruokateemaan sopivan tuoksun mukaan aukeamaan.

Pistesivuisen muistikirjan olen saanut yhteistyössä Lahden Työn Paikalta ja tykkään siitä ihan valtavasti. Sen sivut sopivat loistavasti Art Journal -tyyliseen koristeluun. Lisää kuvia Art Journal -haasteista löydät Kalenterimanian ryhmästä.

Kuvat liimasin Zigin liimakynällä, sillä kokemukseni mukaan se ei rypistä paperia normaalin puikkoliiman tapaan. Liimakynän olen ostanut Heidin Korttipajasta. Jostain syystä alkuun kovin skeptinen liimakynän toimivuudesta, mutta nykyään käytän sitä aina, kun minun tarvitsee liimata jotain.