Avainsana: Syysmiitti

Mikä kalenteri käytössä ja miksi – Laura

Olen mennyt pitkästi tätä vuotta Happy Planner classicin kanssa, sen kaverina on ollut Metsän Aika 2019. Kalenterimanian syysmiitissä kuitenkin iski traveler’s notebook– leka ja loppuvuoden olenkin ollut tn:ään hullaantuneena!

Olen aina kipuillut kalentereiden koon kanssa. Happy Planner on tuntunut samaan aikaan liian isolta ja juuri sopivalta. Sen jälkeen standard-kokoinen traveler’s notebook tuntuikin todella pieneltä. Hyvin äkkiä kokomuutokseen tottui ja vietin tiiviisti syksyn uutta kalenteriani rakennellen.

Tn:ssä parasta onkin ehkä se, että sitä voi muokata loputtomiin. Voi hommata valmista sisältöä, mutta voi tehdä myös paljon itse. Tämä on ollut minulle sopiva välimalli täysin valmiin kalenterin ja bujon välistä. Tämän kaveriksi vuodelle 2020 tulee yhteistyössä saatu Ajaston Piste. Teen traveler’s notebookissa niin paljon sisältöä itse, että joskus kalenteri ei ole aivan ajantasalla. Siinä rinnalla olen kokenut hyväksi pitää valmista kalenteria, joka on päivätty.

Tn:n myötä sain myös uutta intoa harrastukseen, olen tehnyt enemmän itse sekä viettänyt aikaa uusien ideoiden parissa. Mielenkiinnolla odotan millainen kalenterivuosi ensi vuodesta näiden parissa muotoutuu.

-Laura

Ps. Kurkkaa millaisia kalentereita on käytössä Nannalla, Suvilla, Mirpulla, Aj:lla, Miljalla, Inkalla, Caritalla ja Piialla on!

Syysmiitin arvontapalkinnot – osa 2

Kalenterimanian syysmiitti Turun Villa Besta Vistassa on ollut monelle harrastuksen tiimoilta yksi vuoden kohokohtia. Viime viikolla tutustuimme huikean arvontapöydän ensimmäiseen osaan Nannan johdolla, ja nyt on loppujen palkintojen vuoro. Palkintopöytä oli aivan uskomaton, erilaisia ja upeita palkintoja oli runsaasti. Tästä kiitos kuuluu kaikille yrityksille, jotka palkintoja meille sekä arvontaan että goodie bageihin syysmiittiin lahjoitti.

PenGems – kauppa myy nimensä mukaisesti kyniä. Mutta nämä eivät ole mitä tahansa kyniä, vaan kynien aatelistoa! Kynien läpinäkyvässä säiliössä on upeita kristalleja ja kynällä on todella hyvä kirjoittaa. Värejä on runsaasti ja oman kalenterin voi somistaa tyyliin sopivalla kynällä! Saimme miittiin arvottavaksi näitä upeuksia 4 kappaletta.

Lelu- ja askartelupuoti Pikkuleppis lahjoitti yhdessä kustantajan kanssa arvottavaksi kaksi ihanaa Metsän Aika 2020 kalenteria. Metsän aika vie omistajansa kuvien kautta rentouttavalle metsäretkelle, aina kun sille on tarvetta. Pikkuleppiksen Jaana lahjoitti arvottavaksi myös penaalin, johon sujahtaa kätevästi hyvä määrä kyniä. Puodista löytyy kaikki tarvittava askartelutarvikkeista leluihin, ja juhlien järjestämiseen! Myymälä sijaitsee Karkkilassa.

Sannin Helmen arvontapalkinto on kiehtova yllätys, sillä saimme arvottavaksi yllätyspussin. Sannin Helmi on tunnettu erityisesti ihanista tarroistaan mutta verkkokaupan valikoimasta löytyy runsaasti myös muita, erilaisia askartelutarvikkeita. Sannin Helmestä voit hankkia tarvikkeita kalenteri- ja korttiaskarteluun, aina stansseista teippeihin saakka.

Suomen Taidetarvike lahjoitti arvottavaksi ihanasti paketoituja pussukoita. Pussukat olivat keskenään erilaisia ja niissä oli muunmuassa kyniä, musteita sekä hiusterän käyttöopas. Kaupan valikoimasta löytyykin laajasti valikoimaa kalligrafian ystäville sekä innokkaille tekstaajille. Valikoimassa on myös posliinimaalaustarvikkeita sekä nukkeharrastajille ihania tuotteita. Suomen Taidetarvikkeella on myymälä Seinäjoella, ja yrittäjät ovat myös ahkeria kiertämään messuilla!

Tampereella sijaitseva Teippitarha on jokaisen teippifanin unelmakauppa! Teippitarha lahjoitti arvottavaksi pussillisen washiteippejä, Tombow paperipaketin, Masté for kids- teippisetin sekä washitarroja. Teippitarhan valikoima on teippien osalta Suomen laajin ja monipuolisin. Valikoimista löytyy teippien lisäksi kalenterituunaukseen tarroja, kyniä ja paperikkoja, sekä muistikirjoja ja kalentereita. Teippitarhalla on verkkokaupan lisäksi varastomyymälä.

Nova Melinalta saimme arvottavaksi ihanan penaalin. Nova Melinan valikoimasta löytyy uniikkeja penaaleita sekä muita käsitöitä, upeita Liberty Art Fabrics -kankaita ja valikoima ihania paperitarvikkeita, aina washiteipeistä vihkoihin saakka. Nova Melinan takana on Helsinkiläinen käsityöyrittäjä.

Nunuco Design on Helsinkiläinen yritys, joka valmistaa kalentereita sekä kännykänkuoria. Tuotteissa käytetyt kuosit ovat yrityksen suunnittelemia sekä vesivärimaalauksista toteutettuja! Saimme miittiin arvottavaksi kauniin ja herkän ulkoasun omaavan kalenterin vuodelle 2020.

Nuppu Print Company on tunnettu upeista kankaistaan ja kauniista kuoseista, ja iloksemme yritys on alkanut tuomaan markkinoille myös paperituotteita. Valikoimasta löytyy tarroja, kortteja, kalentereita, vihkoja sekä muistikirjoja. Arvottavaksi Nuppu Print Company lahjoitti 2 kappaletta One Line a day– 2020 kalenteria. Yritys suunnittelee kuosit alusta loppuun asti itse.

Otava lahjoitti arvontapöytään 10 muistikirjaa ihanilla kuoseilla sekä 2 kappaletta Sadassa päivässä onnelliseksi– työkirjaa. Otava onkin monelle tuttu kustantamona. Otava kustantaa kaunokirjallisuuden lisäksi tietokirjoja sekä oppimateriaaleja. Otavan perheeseen kuuluu mm. Suomalainen kirjakauppa ja Otava on kasvanut vuosien varrella isoksi mediataloksi.

Loppuun vielä suuri kiitos kaikille miittiin osallistuneille yrityksille, jäsenille sekä ylläpidolle omalta osaltani. Syysmiitti oli huikea kokemus!

-Laura