Avainsana: throwback thursday

Inspiroidu kulttuurista – Carita

Postauksessa näkyvä Tinne + Mia -kalenteri on saatu yhteistyössä Chic Companylta.

Tällä kertaa ylläpidon torstaihaaste-postaussarjassa oli teemana inspiroitua kulttuurista. Mietin pitkään miten lähtisin haastetta toteuttamaan, mutta lopulta ratkaisu löytyi lähempää kuin kuvittelinkaan. Luin nimittäin juuri vähän aikaa sitten Rachel Griffinin kirjan The Nature of Witches ja kirja puhutteli minua monella tapaa. Kirja oli kirjoitettu maagisen kauniisti ja sitä lukiessa tuli rauhallinen olo sekä hyvä mieli. Niinpä päätin toteuttaa postauksen inspiroitumalla kyseisestä kirjasta.

Päätin toteuttaa haasteen Chic Companylta saamaani Tinne + Mia -kalenteriin, johon olen näin muutaman kuukauden käytön jälkeen edelleen palavasti rakastunut. Sen aukeamien koristeleminen tuottaa minulle aina suurta iloa, joten se oli senkin takia erittäin luonnollinen valinta. Olen aiemmin kirjoittanut postauksen kyseisestä kalenterista.

The Nature of Witches -kirjassa luonto ja vuodenajat ovat suuressa osassa, voisi oikeastaan sanoa, että pääosassa. Kirjassa kuvataan tarkasti eri vuodenaikojen väliset siirtymät sekä niiden vaikutukset luontoon ja ihmisiin. Niinpä päätin lähestyä kalenteriaukeamaa samasta näkökulmasta. Halusin kuvata talven ja kevään välistä siirtymää viikkoaukeamallani. Se tuntui sopivalta myös sen takia, että nyt juuri eletään kyseistä välivaihetta. Pitkältä tuntunut talvi on vihdoin jäämässä taakse ja odotettu kevät alkaa näkymään kaikkialla.

Ongelmaksi meinasin heti alkujaan muodostua se tosiasia, että minulta löytyy hyvin vähän talviaiheisia juttuja varastoistani. En myöskään halunnut tuoda talvea esiin liian ilmeisesti, vaan pienillä vihjeillä. Päädyin aloittamaan erilaisista washeista, koska niitä minulta löytyy niin rullina kuin sampleinakin. Kuten yleensä, nytkin jätin oikeastaan kaiken turhan miettimisen taka-alalle ja aloin vain teippailla eri teippejä aukeamalle. Teippailin niitä tarkoituksella vähän sekaisin kuvatakseni vuodenaikojen siirtymää.

Teippien jälkeen oli muiden koristeluiden vuoro. Olen tämän kyseisen kalenterin kanssa tykännyt käyttää paljon erilaisia netistä tulostettuja kuvia, joten niin tein nytkin. Valitsin pari keväistä kuvaa, jotka liimasin aukeamalle. Tämän jälkeen aloin lisätä aukeamalle paljon erilaisia tarroja, niin talvisia kuin keväisiäkin.

Koitin pitää jonkinlaisen kahtiajaon siinä mielessä, että vasen sivu kuvastaisi edelleen enemmän talvea ja oikea sivu kevättä, mutta poikkesin tästä tarkoituksella jonkin verran. Mielestäni ei luonnossa oikeastikaan ole nähtävissä yhtä selkeää hetkeä, jossa talvi loppuu ja kevät alkaa. Talvi jossain kohtaa ikään kuin hajaantuu ja sulautuu kevääseen ja lopulta kevät on täydessä kukoistuksessaan.

Aukeama täyttyi kuin itsestään, koska saatoin hieman innostua erilaisten tarrojen kanssa. Minulle käy kovin usein niin, että voisin päättää olevani jo valmis, mutta en malta lopettaa vaan lisäilen edelleen jotain pientä sinne tänne. Lopputuloksesta tuli siis melkoisen runsas. Lisäksi totesin, että kimaltavat ja värikkäät perhoset saattoivat olla pikkuisen liikaa, mutta haitanneeko tuo nyt sitten kuitenkaan.

Lopputulos on iloinen talven ja kevään sekamelska ja joku järjestelmällisempi henkilö saattaa katsoa sitä kauhuissaan, mutta ainakin se on hyvin minun näköiseni.

-Carita

Onnistumiset – Carita

Tämänkertaisessa ylläpidon haastepostaussarjassa on pohdittu omia onnistumisia kalenteriharrastuksen saralla. Aihe on mielestäni todella tärkeä, koska jokaiselle meistä tekee joskus hyvää pysähtyä miettimään asiaa omalla kohdallaan. Liian usein keskitymme siihen kaikkeen mikä ei ole onnistunut, ja sen takia omien onnistumisten tunnistaminen voi olla vaikeaa. Uskon vahvasti kuitenkin siihen, että ihan jokaisella meistä niitä on, mutta olemme vain usein liian ankaria itsellemme.

Tästä päästäänkin oikeastaan siihen, mitä itse pidän kenties suurimpana onnistumisenani. Olen oppinut olemaan lempeämpi itseäni kohtaan ja sietämään paremmin niitä epäonnistumisia. Itsekritiikki ei ole kadonnut kokonaan mihinkään ja edelleen tulee välillä valtaviakin epätoivon hetkiä, jolloin tekisi mieli luovuttaa ja todeta, ettei tästä tule yhtään mitään. Minulle on kuitenkin sanottu, että sinnikkyyteni jatkaa tästä huolimatta on yksi voimavaroistani. Tämän ajatuksen olenkin yrittänyt omaksua viimeisen vuoden, puolentoista aikana. Olen nimittäin aina ollut sellainen, etten halua luovuttaa, varsinkin jos on kyse jostain itselleni tärkeästä asiasta. En vain ole osannut aiemmin nähdä, miten tärkeä asia se on ja miten se on vienyt minua eteenpäin.

Epäonnistumisen pelko on varmasti se, mikä jarruttaa meitä monia, oli kyse sitten kalenteriaskartelusta tai jostain muusta tekemisestä. Itse kuitenkin koen, että siitä pääsee eroon vain tekemällä ja yrittämällä rohkeasti uudestaan. Jos mietin harrastustaivaltani tähän asti, voin helposti sanoa kehittyneeni tässä todella paljon. Harvoin mielestäni lopputulos on täysin sellainen, mitä olisin toivonut sen olevan. Kysymys kuuluu, onko se sitten kuitenkaan automaattisesti huono? Ja vastaus tähän useimmiten on, että ei ole.

Voinkin siis sanoa onnistuneeni siinä, miten suhtaudun itseeni ja omaan tekemiseeni. Siinä Kalenterimania-ryhmä ja sen jäsenet ovat auttaneet minua paljon. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle jatkuvasti meneminen ja kärsivällisyys jatkaa prosessia ovat oikeastaan saaneet alkunsa ryhmästä, muiden kannustuksesta ja siitä loputtomasta inspiraatiosta, jota sieltä saa päivittäin. Minut tuntevat tietävät, että kärsivällisyys ei ole vahvimpia piirteitäni, joten tämän toteaminen on todellakin paljon. Olen oppinut kärsivällisyyttä itseäni kohtaan, ja sitä kautta koen ehkä onnistuvani jopa niinä hetkinä, kun lopputulos ei ole ihan sitä mitä odotin.

Oikeastaan nyt, kun olen oppinut lempeyttä itseäni kohtaan, koen myös löytäneeni vahvasti ne omat juttuni. Oman tyylin, omat välineet ja oman tavan tehdä. Olen kuitenkin myös sellainen ihminen, joka ei osaa oikein jäädä jumiin tuttuun ja turvalliseen, vaan koen jatkuvaa tarvetta haastaa itseäni. Tiedonjano ja oppimisenhalu ovat valtavia. Ja jo senkin takia on ollut tärkeä oivaltaa, että itseään kohtaan on syytä alkaa olla armollisempi. Nautin tekemisestä ja joskus jopa siitä pelosta ja jännityksestä, mitä uudet asiat tuovat mukanaan, koska niiden pelkojen selättäminen on se, mikä tuo vahvemman onnistumisentunteen kuin lähestulkoon mikään muu.

Onnistumisia ja lempeyttä kaikille,
Carita