Tiedättekö sen hetken, kun saatte mielestänne kuningasidean. Sitten kuluu se muutama kuukausi ja mietitte, että mitä ihmettä olette mennyt tekemään? Juuri niin kävi tämän haasteen kanssa. Viime vuoden puolella mietimme yhdessä torstaipäiville haasteita ja minä heitin, että tehdäänpä kaikki ATC-kortti. Idea kumpusi siitä, että toivoisin että jokainen ryhmäläinen uskaltaisi osallistua korttivaihtoon ryhmässä.

No aikaa kului ja Carita mainitsi ohimennen ylläpidolle, että saattaa tarvita apua kortin kanssa. Tajusin, että kohta minunkin pitäisi ihan aikuisten oikeasti tarttua toimeen ja tehdä kortti. Eikä vain päässäni pyöritellä ajatuksia. Päätin, että teen kortin samantien. Inspiraatioksi otin talvisen yötaivaan, sillä korttiaiheeksi valikoitui jo aiemmin talvi. Googlailin kuvia talvisesta yötaivaasta ja kerrankin, KERRANKIN minulle tuli visio.

Tuumasta toimeen ja mittaamaan kartongista sopivaa palaa. Ensimmäistä kertaa tajusin kuinka pieniä kortit oikeasti ovat! Arvostan teistä jokaista, jotka osaatte tehdä jostain näin pienestä upean taideteoksen. Tarun livestä mieleeni oli jäänyt pyörimään ajatus 3D-nostosta, siis siitä että jokin elementti on sivusta ylempänä. Päätin toteuttaa noston tässä kortissa ja nostoon käytin paksua kaksipuolista teippiä.

Materiaalit olivat lopulta hyvin simppelit. Pala kartonkia, geelikynä, pätkä washia ja diecutseja. Hiutaleista leikkasin ylimääräiset valkoiset reunat pois, koska halusin ne pienemmiksi. Kuuset teippasin korttiin sellaisenaan. Se on yksinkertainen, mutta se on ATC-kortti. Ja ylitin itseni, koska sain tämän oikeasti tehtyä. Tässä kohtaa saa varmaan olla vähän ylpeä itsestään?

-Mirppu

Aiemmin kortteja ovat tehneet Aj, Milja, Piia ja meidän korttimestari Inka.