Avainsana: tulostetut kuvat

Kirjoittamisen merkitys omassa arjessa

Postauksessa näkyvä muistikirja ostettu alennuskoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Haluan käyttää tämän postausvuoron kertomalla teille asiasta, josta on tullut minulle lyhyessä ajassa todellinen henkireikä. Jotkut kutsuvat sitä journalingiksi, jotkut päiväkirjan kirjoittamiseksi, jotkut joksikin muuksi toteutustavasta riippuen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itse kutsun sitä vähän miksi milloinkin, mutta nimitystä tärkeämpää on se, mitä se on minulle antanut. 

Olen aina kirjoittanut paljon. Kaapin perukoilta löytyy iso kasa täytettyjä päiväkirjoja vuosien varrelta, sekä erilaisia runovihkoja. Tietokoneen syövereistä löytyy valmiita ja keskeneräisiä tekstejä ihan laidasta laitaan. Välillä kuitenkin elämä vie niin tyystin mukanaan, että sitä kuin huomaamattaan luopuu jostakin itselleen ennen kovin tärkeästä. Niin kävi minullekin. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä epäsäännöllisemmin enää kirjoitin. Kokonaan en ole missään vaiheessa sitä lopettanut, mutta olen useamman kerran tuntenut suurta haikeutta miettiessäni, miten pieni tila sille on elämässäni jäänyt. Traveler’s Notebookin välissä oleva, satunnaisesti lisätäytettä saanut runovihko, oli pitkään ainut kirjoittamisen muoto jota jaksoin ylläpitää. 

Jossain kohtaa termi journaling kantautui korviini ja alkoi näkyä Kalenterimanian Facebook-ryhmän seinälläkin jatkuvasti. Toteutustapoja oli tietysti yhtä monta kuin tekijöitäkin. Kauniisti koristellut muistikirjojen aukeamat, jotka myöhemmin täyttyisivät tekstistä, inspiroivat minua valtavan paljon. Olin jo pitkään halunnut kokeilla Leuchtturm1917-muistikirjaa, mutta koska en enää säännöllisesti bujoile, en keksinyt mitään riittävän hyvää käyttätarkoitusta sille. Nyt tietysti näin tilaisuuteni vihdoin tulleen ja kävinkin ostamassa vaaleanvihreän pistesivuisen Letun Suomalaisesta Kirjakaupasta. Tämän jälkeen uppouduin tuntikausiksi Pinterestiin ja suorastaan ahmin silmilläni toinen toistaan kauniimpia inspiraatiokuvia, jotka ehdottomasti halusin nähdä oman muistikirjani sivuilla. Tulostin muutaman kuvan ja lähdin varovasti kokeilemaan. 

Nyt, noin kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin, olen kirjoittanut muistikirjaan joka päivä. En siksi, että haluan väkisin ylläpitää uudelleen löytämääni tapaa tai siksi, että se on nyt muodikasta. Teen sitä siksi, että saan siitä joka kerta jotain. Aukeamien koristelu on mielestäni rentouttavaa, ja tässä tapauksessa se tapahtuu hyvin matalalla kynnyksellä. Fiiliksestä riippuen voin käyttää koristelussa milloin mitäkin, kuten tulostettuja kuvia, washiteippiä, tarroja, leimasinmusteita tai die cutseja. Joskus tekee mieli koristella enemmän, joskus vähemmän. Yleensä en mieti asiaa etukäteen, vaan valitsen joitain elementtejä, jotka sitten asettelen aukeamalle jotenkin. 

Itse kirjoittamisesta on muodostunut minulle henkireikä, kuten alussa totesin. Oma kirjoittamiseni taitaa olla kaikkein lähinnä päiväkirjan kirjoittamista, mutta en ole toisaalta kokenut tarpeelliseksi sen enempää lokeroida sitä mihinkään. Joskus kirjoitan enemmän mitä minäkin päivänä on tapahtunut, joskus taas teksti sisältää enemmän tajunnanvirtaa ja ajatusten purkua. Olen tehnyt kirjoittamisesta itselleni välineen käsitellä päässäni pyörivää kaaosta,  kiireistä arkea sekä kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Olen kirjoittanut niin ahkerasti, että olen jopa onnistunut kuluttamaan musteen loppuun jo useammasta käyttämästäni kynästä! 

Rakas Lettuni on myös alkanut voida varsin paksusti, vaikka sivuja on edelleen paljon jäljellä. Vaikka tilaa on, olen jo alkanut mielessäni pohtia seuraavan muistikirjan värivalintaa. Nyt jo nimittäin tiedän, että seuraava on tulossa. Tiedän myös, että haluan jatkaa Leuchtturmilla, koska en muista milloinkaan ihastuneeni mihinkään muistikirjaan yhtä palavasti. 

Jos joskus jää yksi päivä välistä tai tulee pidempi jakso, kun en ehdi tai jaksa kirjoittaa, ei maailmani kaadu siihen. Tärkeintä nimittäin on löytää ne asiat, jotka palvelevat parhaiten omia tarpeita ja omaa elämää. Toistaiseksi olen kokenut hyvin tärkeäksi löytää jokaisesta päivästä sen pienen hetken, kun istahdan alas, otan kynän käteen ja annan ajatusten viedä. Se voimaannuttaa. 

-Carita                            

Jonkinlainen matkapäiväkirja

Vietin perheineni kolme vuotta USA:ssa ja lyhyiden lomien puitteissa yritimme nähdä mahdollisimman paljon mielenkiintoisia paikkoja. Reilut puoli vuotta Suomeen paluun jälkeen havahduin siihen, että kaikki nuo reissut olivat kuvina levällään puhelimissa, ulkoisilla kovalevyillä ja läppärissä ja päätin laittaa kaikki yksiin kansiin.

Suunnittelen matkani aina huolellisesti etukäteen: teen vertailua hotelleista, varmistan parhaat reitit, tutkin ravintolatarjontaa ja niin edelleen, vaikken mitään lukkoonlyötyä päiväohjelmaa teekään.  

Ihastelen ”oikeita” matkapäiväkirjoja, joissa suunnittelut on saatu samoihin kansiin itse reissun kanssa, mutta tässä tapauksessa se ei tuntunut luontevalta, koska kasasin kirjaa vasta jälkikäteen.

Tein ensin aikajanan, koska minulle oli tärkeää, että reissut ovat kirjassa oikeassa kronologisessa järjestyksessä. Seuraavaksi oli vuorossa kuvien valinta – tässä kohtaa meinasi välillä usko loppua, kun materiaalia oli niin tolkuttoman paljon! Mutta oli myös uskomattoman ihanaa muistella mukavia hetkiä ja kuvista näki hyvin myös, kuinka paljon lapset tuon kolmen vuoden aikana kasvoivat. Tilasin kuvat Ifolorilta, jonka hinta/laatu-suhteeseen olen aina ollut tyytyväinen. Joitain alkuperäisiä esitteitä, karttoja ja lipunkantoja selvisi muutosta, ja sen lisäksi tulostin netistä lisää rekvisiittaa.

Seuraavaksi oli vuorossa sopivien kirjojen metsästäminen, halusin mustat kierresivut kompaktissa koossa. Lopulta sopivat kirjat löytyivät Suomalaisesta Kirjakaupasta, kuten myös mustille sivuille passelit geelikynät.

Lähdin kokoamaan kirjaa niin, että levitin aina yhden reissun kuvat ja mahdolliset muut materiaalit esille. Sommittelin kokonaisuuden valmiiksi ensin, siis lähinnä päätin mitkä kuvat tulevat samalle aukeamalle, ja sitten lähdin tekemään yksittäisiä sivuja. Joillekin sivuille koristelut tulivat kuin itsestään, toiset kuvat taas eivät tuntuneet kaipaavan mitään muuta kuin mustan taustan. 

Valitsin kierresivuisen kirjan, jotta sain tarvittaessa lisättyä sivuja väliin. Jotkin esitteet pääsivät sellaisenaan uusiksi sivuiksi. Lisäsin myös pieniä välisivuja, joihin kirjoitin huomioita tai muistoja.

Hienomotoriikka sai harjoitusta, kun leikkelin lisäsivuihin reiät saksilla.

Yhdistelin koristeluissa ostettuja ja itse printattuja tarroja, lehtileikkeitä, washiteippiä, leimoja, die cut –kuvia ja omia ja lasten piirustuksia.

Aikaa kului melko paljon, mutta tein tätä pikkuhiljaa aina silloin, kun oli inspiraatiota ja mahdollisuus. Uskoisin koko perheemme palaavan näiden kirjojen pariin vielä monta kertaa tulevina vuosina.

-Kati