Avainsana: tuunaa tyhjästä

Tuunaa tyhjästä – kalenterikoru metallitölkin kannesta

Metallisten kierrätysmateriaalien hyödyntäminen askartelussa ja tuunauksessa on haasteellista. Metalli on sekä kovaa, että terävää ja vaatii työstämiseen hyvinkin erilaisia työvälineitä. Kuitenkin halusin ottaa pienen haasteen vastaan ja heinäkuun tuunattavaksi kierrätysmateriaaliksi metallisen säilytystölkin kannen. Olen kerännyt metallisia säilyketölkin kansia jotain vielä tuntematonta/ toteutumatonta projektia varten, joten valinnan varaa löytyi, kun kannet vaihtelevat yllättävänkin paljon kooltaan ja muodoltaan.

Aluksi valitsin kansikokoelmastani kolme mahdollisimman pientä ja suoraa metallista kantta, joiden reunoja hioin hiekkapaperilla tasaisemmiksi eli vähemmän teräviksi. Metallinen kansi on todella terävä ja sillä onnistuu vahingossa viiltämään syvänkin haavan. Seuraavaksi maalasin kaksi kantta mahdollisimman peittävästi akryylimaaleilla; valkoisella ja mustalla. Jätin myös yhden kannen kokonaan maalaamatta, koska halusin nähdä miltä värit näyttävät metallisen värisellä taustalla.

Taustavärien hieman kuivuttua otin käyttööni kolmea pääväriä; keltaista, punaista ja sinistä ja jokaiselle värille oman vanupuikon. Aloitin pistekuvioinnin yhdellä keltaisella pisteellä, metallisen ja mustan värisissä kansissa lähes keskeltä ja valkoisessa kannessa ylhäältä. Jatkoin pisteiden painelemista vanupuikkojen avulla mahdollisimman tasaisesti ympyrän/ kaaren muotoa seuraten.

Annoin väripisteiden kuivua, jonka jälkeen pujotin nauhavarastostani löytyneet ohuet kuminauhat tölkkien avausmekanismin lävitse ja sidoin solmuun. Kuminauhaa mitatessa ja sommitellessa voi myös miettiä miten päin kalenterikorun haluaa asettumaan kalenteriin/ muistikirjaan nähden, nimittäin on mahdollisuus laittaa kuminauha kulkemaan vaakasuoraankin.

Metallisista kalenterikoruista tuli kivan värikkäitä yksinkertaisuudessaan. Korut vierekkäin aseteltuna huomaa kuinka paljon taustaväri vaikuttaa pistekuvioiden näkyvyyteen. Jäin metallikansia koristellessani pohtimaan, että kalenterikoruja tehdessä vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi kynsilakkojen hyödyntäminen koristelussa tai erilaisten tarrojen ja washi-teippien käyttäminen toimii varmasti paremmin kuin hyvin.

Olisi kiva lukea kierrätystuunauskokemuksistasi ja keskustella aiheesta ryhmän puolella. Myös ideoita elokuun tuunattavasta materiaalista otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tuunaa tyhjästä on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita arkisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Aiemmat kierrätysaskartelupostaukseni löydät täältä.

Terkuin Aliisa

Tuunaa tyhjästä – säilytyslaatikko maitopurkista

Oletko huomannut kuinka tukevaa tekoa kartonkiset maito-, jogurtti- ja mehupurkit ovat? Ne on tehty pääasiassa yhdestä kartonkipalasta eli saumakohtia ei juurikaan ole ja liitoskohta on kiinnitetty niin tiiviisti, että minkäänlaista vuotamista ei toivottavasti tapahdu. Erilaisia elintarvikepakkauksia askarteluissa käytettäessä on tärkeää pestä ja kuivata pinnat mahdollisimman huolellisesti, etteivät ne ala haisemaan tai kasvamaan mitään ylimääräistä. Kesäkuun tuunattavana kierrätysmateriaalina inspiroiduinkin kartonkisesta maitopurkista. Tämän postauksen säilytyslaatikkoon tarvitsin yhden maitopurkin, pari sivua sanomalehteä, sakset, siveltimen, vesiliimaseoksen (Eri Keeper) ja alustan, jonka päällä liimailin.

Aluksi valmistelin säilytyslaatikkoon tarvitsemani materiaalit. Pesin ja kuivasin maitopurkin tarkasti ja liimasin kaatoaukon tiukasti kiinni. Leikkasin purkin yhden sivun kokonaan auki ja revin sanomalehdestä noin postimerkin kokoisia palasia. Valitsin sanomalehdestä sivut, joissa oli pelkästään tekstiä, koska halusin säilytyslaatikosta mahdollisimman neutraalin värisen ja kuviollisen.

Valmistelujen jälkeen aloitin liimaamaan sanomalehden palasia leikatun reunan ympäri. Yksi kerros riitti yllättävän hyvin peittämään purkin kuvat ja tekstit. Liimatessa purkin kuviot kuultavat vielä lävitse, mutta sanomalehden ja liiman täysin kuivuttua mitään ei enää näy. Seuraavaksi jatkoin palojen liimaamista purkin sivuihin, kiinnittäen niitä sivuttain, limittäin, lomittain sekalaisessa järjestyksessä. Pyrin liimaamaan palat mahdollisimman kiinni toisiinsa ja vielä siveltimellä levittämään liimakerroksen paperin päälle.

Kaikki purkin ulkopuolen sivut liimattuani halusin päällystää sanomalehden palasilla myös purkin sisuksen. Mahdollisimman huolellisesti liimailin paloja päällekäin, ettei purkin valkoista pintaa jäisi näkyviin. Kartonkipakkauksen päällystämiseen voi käyttää oikeastaan ihan mitä tahansa; sanoma- ja aikakauslehteä, askartelu- ja koristepapereita, servettejä, tapettia, kangasta… Vain mielikuvitus rajana.

Maitopurkista tehtyä säilytyslaatikkoa voi käyttää esimerkiksi kynien tai pöydällä olevien tuunaustarpeiden kuten tarrojen ja teippien säilyttämiseen. Tällainen säilytyslaatikko onkin helppo ja kevyt siirtää paikasta toiseen ja nostaa tarvittaessa kokonaan pois tieltä.

Olisi kiva lukea kartonkipakkausten tuunauskokemuksistasi ja keskustella aiheesta ryhmän puolella. Myös ideoita heinäkuun tuunattavasta materiaalista otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tuunaa tyhjästä on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita arkisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Aiemmat kierrätysaskartelupostaukseni löydät täältä.

Terkuin Aliisa