Avainsana: uusi vuosi

Jotain uutta ja vanhaa tähän vuoteen

Vuoden vaihtuessa tulee itse kullakin tehtyä lupauksia itselleen, ja niinpä myös minä halusin opetella uuden taidon. Mielessä on ollut paljonkin jonkun hyödyllisen taidon opettelu, josta olisi hyötyä eikä se liippaa liian läheltä töitä. Tätä samaista teemaa tuli pohdittua ryhmässä pyörivässä kirjoitushaasteessa.

Opiskelin lukiossa ranskaa, mutta tarpeettomana ja vähällä käytöllä opittu unohtui. Lisäksi huomasin jo tuolloin, ettei oppiminen toimi minulle pakon kautta. Jos jokin asia muuttuu liian pakolliseksi, alan vastustaa sitä. Nyt päätin alkaa uuden vuoden kunniaksi herätellä tuota nukkuvaa taitoa. Tärkeintä tässä on se, että teen tätä itselleni ja vain niin kauan kuin haluan. 

Koska ryhmä on aikaisemminkin onnistunut kannustamaan minua käyttämään 15 minuuttia päivässä lukemiseen rutiinin muodostamiseksi aloin käyttää samaa taktiikkaa myös tähän. Vartin päivässä käytän tavalla tai toisella ranskan opiskeluun ja apunani siinä ovat pääasiallisesti kalenterini muistiinpanosivut, trackeri sekä puhelimen Duolingo sovellus. Muistiinpanoihin menee lähinnä verbien taivutuksia ja uutta sanastoa näin alkuun. Trackeri on lähinnä omaksi huviksi, seurailen kuinka kauan saan pidetyä pävittäisen rutiinin yllä. Sovellus toimii itselläni toistaiseksi kohtalaisen hyvin juuri siksi että, kun siihen on asettanut tavoitteen sovellus muistuttaa päivittäisistä rutiineista – kuka nyt haluaisi että streak katkeaa? Myös se mikä itseltä monta kertaa unohtuu, hoituu sovelluksen puolesta: se antaa positiivista palautetta. Sovelluksen kaveriksi etsin podcastin joka käy läpi ranskan kielen perusteita, koska sovellus huomioi  alussa tehdyn testin avulla aiemman kielitaitoni eivätkä sovelluksen tehtävät lähde tietenkään aivan alkeista. 

En oleta oppivani tällä kieltä sujuvasti, mutta seuraan mielenkiinnolla mihin asti motivaatio kantaa tällä erää. Oletko sinä hyödyntänyt kalenteria jonkin aivan uuden taidon opetteluun tai jonkin taidon kehityksen seuraamiseen? Haluaisitko alkaa opetella jotain uutta itsenäisesti?

-Janita R.

Jasmiinan kalenterit vuonna 2023

Oma elämä olisi täyttä kaaosta, jos kalenterit eivät olisi ajan tasalla, ja sen vuoksi tärkeimpänä kaksikkona kulkee koko ajan mukana Nuuna ja Carpe Diemin A5 rengasplanneri.

Tykkään bujon ideasta, mutta valmiit pohjat ovat välttämättömyys toisinaan hektisessä elämässä, joten aloitin Nuunan valmistelun jo 2022 alussa. Nuunan kalenteriosioon kokoan mahdollisimman paljon etukäteen kaikkea pakollisista aikatauluista muistettaviin asioihin ja mahdollisesti kiinnostaviin tapahtumiin. Lisäksi löytyy osiot harrastusten tärkeille kohokohdille, ajopäiväkirjalle ja talouden suunnittelulle. Vaihdellen pärjään pelkästään tälläkin, mutta kiireisempinä aikoina tykkään ottaa rengasplannerin selkeyttämään. 

Plannerista löytyy päiväsivut kellonaikojen kera, joten pääsen kokoamaan päivät sellaisina kuin ne todellisuudessa toivon mukaan menisivät. Karsin siis Nuunan sivuilta vain oleellisuudet mukaan ja tarvittaessa lisäilen sinne tarkemmat suunnitelmat päivälle, on ne sitten tehtävälistoja, taukoja, harjoituksia, päivän eväät tai ostoslistoja.

Eikä siinä vielä kaikki… Lisäksi löytyy kaksi rengasplanneria työasioille. Päätyön plannerista löytyy viikkokalenteri ja työhön liittyviä suunnitelmia. Tuntitöiden plannerista löytyy valmennusryhmien kalenterit ja sivuja ideoiden keräämiseen.

Kynien suhteen olen tarkka ja ohuet finelinerit ovat olleet jo pitkään oma suosikkivalinta ja edelleen suurimmassa käytössä, puuväreillä tuon toisinaan jotain väriä tekemiseen. Päiväsivuissa ja muussa kirjoittamisessa olen tykästynyt täytekyniin, ehdottomana plussana että pärjään pienellä määrällä kyniä ja silti voin vaihdella musteen väriä mielen mukaan.

-Jasmiina