Avainsana: vesivärimaalaus

Miten selätän inspiraatioblokin?

Varmasti lähes jokaiselle meistä tulee niitä hetkiä, kun inspiraatio katoaa ja harrastaminen tuntuu tylsältä, joskus ehkä suorastaan pakkopullalta. Tällöin tekisi ehkä mieli paiskata kaikki kalenterit seinään, myydä tarvikkeet ja käpertyä peiton alle murjottamaan. Inspiraatioblokki on lamauttava asia, ja joskus siitä jatkaminen tuntuu suorastaan mahdottomalta.

Olen vuosien varrella kokeillut yhtä sun toista kalenteriharrastuksen saralla. Monet näistä asioista ovat olleet nopeasti ohi meneviä hurahduksia, jotkut taas ovat kestäneet pidempään. Lähes kuitenkin aina innostuksen hiipuessa uhkaa tilalle tulla kyllästyminen. Sitä haluaa olla jatkuvasti innoissaan jostain ja tuntea paloa tekemisiään kohtaan. Pahin virhe omalla kohdallani tällaisina hetkinä on ollut itsensä pakottaminen. Mieli ei millään tahtoisi antaa periksi. Kalenteri täytyy täyttää loppuun kun sen on kerran aloittanut, päiväkirjan puuttuvia merkintöjä täytellään hampaat irvessä, koska tyhjät kohdat ovat merkki epäonnistumisesta.

Jossain kohtaa tajusin kuitenkin alkaa kysyä itseltäni, ovatko sittenkään? Kenties ne epäonnistumisen sijaan kertovat elämästä, siitä, että aina ei ole samalla tavalla aikaa tai jaksamista. Ja tiedättekö mitä? Se on täysin normaalia ja täysin luonnollista. Oma mieli alkaa alitajuisesti hylkiä niitä asioita silloin, kun kivan tekemisen sijaan ne muuttuvat suorittamiseksi. Tällöin on hyvä pysähtyä miettimään, miksi minä oikeastaan teen näitä asioita? Täyttääkseni mahdollisimman monta kalenteria kannesta kanteen vai saadakseni iloa ja sisältöä elämääni arjen vastapainoksi?

Jo pelkästään tuon asian oivaltaminen on muuttanut jotain suhtautumisessani inspiraatioblokkeihin. Lisäksi olen todennut olevani helposti innostuvaa sorttia, mikä on samaan aikaan sekä siunaus että kirous. Lähden helposti kokeilemaan uusia juttuja, mutta kyllästyn lähes yhtä helposti. Mitä pidempään olen harrastanut, sitä paremmin olen oppinut sietämään kyllästymistä ja siitä seuraavaa epäonnistumisen tunnetta.

Oikeastaan silloin, kun lakkasin ostamasta jotain kokeiluun vain nähdäkseni, voisiko tämä olla minun juttuni, olen saanut päähäni uutta tilaa miettiä mitkä asiat minua innostavat ja mihin suuntaan haluaisin lähteä tekemistäni viemään. Nyt, kun olen onnistuneesti bujoillut jo useamman kuukauden apunani oikeastaan vain vesivärit, guassivärit ja kynät, koen olevani oikealla polulla. Ehkä se johtuu siitä, että olen löytänyt jonkun asian, jonka tiimoilta tekemistä riittää ja ideoita riittää loputtomasti. Tai ehkä se on seurausta loputtoman ylisuorittamisen taakse jättämisestä.

Sen kuitenkin tiedän, että inspiraatioblokkeja tulee edelleen. Saattaa mennä useampia päiviä tai viikkoja, kun ei tee mieli tarttua siveltimeen tai kynään. Silloin se epäonnistumisen tunne nostaa taas päätään. Olen kuitenkin tässä vuosien varrella oivaltanut, että yksi parhaista asioista mitä me kalenteriharrastajat voimme toisiltamme saada, on inspiraatio. Välillä, kun minun ei tee mieli tehdä itse mitään bullet journaliini, saatan viettää tuntikausia selaamalla Kalenterimania-ryhmää, Pinterestiä ja YouTubea. Huomaan nauttivani jo pelkästään siitä, että saan nähdä miten kanssaharrastajat tekevät asioita. Yhtäkkiä huomaankin jälleen pään olevan pullollaan ideoita ja sormet syyhyävät päästä maalien kimppuun.

Uusien asioiden opettelu ja pitkäjänteinen tekeminen ovat myös opettaneet minut sietämään paremmin omia epäonnistumisia. Aina ei suju, mutta maailma ei siihen kaadu. Tämäkin jo itsessään on pelastanut minut monelta turhautumiselta, sillä aiemmin nimenomaan epäonnistuminen on ollut yksi suuri syy siihen, miksi mikään ei enää tunnu hyvältä ja tekee mieli lopettaa.

Jos joskus käy niin, ettei muista inspiroituminenkaan auta, ei hätää. Kukaan ei tuomitse, jos ottaa aikaa ihan muille asioille. Kalenteriharrastuksessa hienoa on, että sitä voi toteuttaa täysin omalla tavalla ja täysin omaehtoisesti. Jos se tarkoittaa joskus sitä, ettei siihen kalenteriin koske kuukausiin, sekin on täysin ok. Peräänkuulutan jokaiselta armollisuutta itseä kohtaan tässäkin. Älä pakota itseäsi, älä syyllistä itseäsi. Muista, että teet tätä vain itseäsi varten.

Kesäisin terveisin
Carita

Hitit ja hudit – Carita

Postauksessa mainitut guassivärit on saatu yhteistyössä Suomen Taidetarvikkeelta.

Ylläpidon torstaihaasteiden sarjassa ovat tällä kertaa vuodossa hitit ja hudit. Tätä asiaa voi lähestyä tosi monesta eri näkökulmasta, joten piti hieman pohtia miltä kannalta itse tahtoisin aihetta käsitellä. Joskus aiemmin olisin ehkä nimennyt välittömästi joitain konkreettisia tavaroita ja hankintoja, joista osa on ollut onnistuneita ja osa ei niin onnistuneita. Nyt kuitenkin olen jo pitkään ostanut juttuja aika satunnaisesti ja suhteellisen tarkkaan harkiten, joten niistä ei välttämättä olisi saanut kauheasti mitään syvällistä pohdintaa aikaiseksi.

Hitin valitseminen omalla kohdallani oli itse asiassa suhteellisen helppoa. Kuten moni ryhmäläinen on varmasti huomannut, on minun tekemiseni jo useita kuukausia pyörinyt pitkälti yhden asian ympärillä, nimittäin maalaamisen. Innostukseni lähti ihan sattumalta viime syksynä käytyäni ystäväni kanssa Paints and Friendsin järjestämässä työpajassa. Viimeinen silaus oli, kun sain Suomen Taidetarvikkeelta yhteistyössä käyttööni ihanat guassivärit. Ne eivät olleet minulle ennestään tutut, kuten eivät juuri mitkään muutkaan maalit. Guassivärien kanssa kävi kuitenkin niin, että se oli rakkautta ensimmäisellä kokeilulla. Myöhemmin sain myös ajatuksen tehdä bullet journalia enimmäkseen maaleja käyttämällä, ja sen parissa olenkin saanut vierähtämään jo monta kuukautta.

Guassivärien lisäksi olen kokeillut jonkin verran akryylimaaleja. Vesivärit sen sijaan ovat aina olleet minulle jonkinlainen mörkö, sillä en ole koskaan mielestäni oikein ymmärtänyt niiden sielunelämää. Olen kuitenkin ihminen, joka tykkää taistella tuulimyllyjä vastaan siitäkin huolimatta, että usko itseen ei ole kauhean suurta. Niinpä päässäni on jo pidempään kytenyt ajatus, että vielä jossain vaiheessa satsaan kunnon vesiväreihin ja otan nekin haltuun. Nyt kesäkuussa minulla oli vihdoin mahdollisuus toteuttaa tämä ja tilasin itselleni ihanat Zig Kuretake Gansai Tambi -vesivärit. En ole niillä vielä monta kertaa ehtinyt maalata, mutta aivan kuten guassien kohdalla, myös näihin rakastuin välittömästi. Harjoitusta vaaditaan, ja paljon, mutta tämä on minulle aivan loistava tilaisuus kehittää kärsivällisyyttäni, sitä minulla kun ei kuulemani mukaan ole nimeksikään.

Hitiksi valikoitui siis maalaamisen löytäminen. Hutia jouduin pohtimaan hieman pidempään, mutta päädyin lopulta valitsemaan yhden isoimmista ja samalla haitallisimmista tavoistani: itseni epäilyn. Olen tosiaan aina ollut innokas kokeilemaan kaikkea uutta ja yrittämään ties mitä asioita, vaikka takeita onnistumisesta ei ole. Kuitenkin joka kerta, kun päätän ryhtyä johonkin, epäilen itseäni jo valmiiksi. Lisäksi minulla on rima itselleni ihan järkyttävän korkealla ja taidan nostaa sitä koko ajan ylemmäs. Tällä tavalla en siis koskaan anna itselleni mahdollisuutta onnistumiseen. Vaikka sisukkuus onkin varmasti yksi arvokkaimmista luonteenpiirteistäni, itseäni epäilemällä vien tavallaan pohjaa pois kaikelta siltä, mitä saavutan olemalla sinnikäs.

Kun mietin esimerkiksi maalaamista, en ensiajatuksena mielestäni edelleenkään osaa yhtään mitään. Jos kuitenkin hetkeksi luovun pahimmasta itsekritiikistä, näen, että se ei pidä ehkä täysin paikkansa. Minulla on vielä todella paljon opittavaa esimerkiksi juurikin vesivärien kanssa työskentelystä, mutta jos mietin sitä pistettä mistä viime syksynä aloitin, olenhan minä siitä tullut selkeästi eteenpäin. Olen oppinut paljon sellaista, mitä en vielä silloin osannut. Yleensä tämä ajatus vain hukkuu sen kaiken itsensä epäilemisen alle ja näen vain sen, mitä en vielä osaa.

Niinpä lupaan nyt pikkuhiljaa antaa itselleni hieman enemmän armoa tässäkin. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja oppimismatka voi olla pitkä, mutta jokainen askel eteenpäin on aina askel oikeaan suuntaan.

Inspiroivaa ja armollisempaa kesää kaikille!

-Carita