Avainsana: vuosikalenteri

Esittelyssä – Color A6, meri 2022 (Ajasto)

Postauksessa esitelty kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Sain Ajaston tämän vuoden uutuuksista esiteltäväkseni soman A6-kokoisen Color-kalenterin ihanassa merensinisessä sävyssä. Tänä vuonna A6-kokoista Coloria on saatavilla kahdessa värissä: meri ja persikka. Inkan tekemän esittelyn persikkaisesta vaihtoehdosta pääset lukemaan täältä!

Meri ei sanana ole ollenkaan tuulesta temmattu, vaan kuvastaa erinomaisesti ensimmäistä mielleyhtymää tästä käsiini saamastani kalenterista. Rauhaa huokuvat, murretun turkoosinsävyiset kannet tosiaan tuovat mieleensä ensimmäisenä meren. Kalenterin leatherette-kannet ovat miellyttävän tuntuiset ja pienen pehmeytensä vuoksi niitä tekee mieli silitellä. Kannessa on kätevä kullanvärinen kumilenkki sulkemista varten, ja kalenterista löytyy myös kirjanmerkki ja kynälenkki samaa sävyä. Hauska pieni yksityiskohta on, että kumilenkille on tehty kanteen valmiiksi kolot, jotta se ei ainakaan ikävästi aiheuttaisi painaumia kiristyessään.

On varmasti sanomattakin selvää, että näppärän kokonsa puolesta Color A6 soveltuu erinomaisesti mukana kulkevaksi kalenteriksi. Se oli minunkin ensimmäinen ajatukseni, kun sain sen käsiini. Niinpä päätin, että tämä kalenteri saa olla ensisijaisesti juoksevien menojen ja töissä tapahtuvien juttujen merkkaamista varten. Koristelen sen verran kuin ehdin ja jaksan, mutta lennosta tehtävät merkinnät ja kalenterin funktionaalisuus ovat silti pääosassa.

Kurkataanpa siis kalenterin sisään! Värimaailma jatkaa kivasti kannen omaa silmää kovinkin paljon miellyttävää merensinistä linjaa, ja turkoosi korostusväri toistuukin läpi kalenterin. Sillä on merkattu mm. pyhäpäivät ja kellonajat. Pidän tästä erityisen paljon, koska mielestäni perinteinen tapa merkata sunnuntai punaisella on joskus vähän turhan räikeä poikkeus kalenterin muuhun värimaailmaan nähden, vaikka toimii toki joissakin tapauksissa oikein hyvin.

Vuoden 2022 yleiskatsaus sekä tarkempi future log -tyyppinen näkymä aloittavat kalenterin Ajastolle tuttuun tapaan. Varsinainen vuoden 2022 alkaa sen jälkeen tammikuun kuukausinäkymällä. Olen aina ollut huono käyttämään kuukausinäkymiä, joten mielestäni Color A6 -kalenterin päiväruudut ovat juuri sopivan kokoiset. Yleensä kun ongelma tuntuu itselläni pikemminkin olevan, ettei minulla ole kuukausinäkymälle mitään järkevää kirjoitettavaa, joten kompaktit ruudut riittävät oikein hyvin pakollisten menojen ja muistettavien asioiden ylös pistämiseen. Hirveästi mitään koristeluja kuukausinäkymiin ei ehkä merkintöjen ohella mahdu, mutta ajatukseni on, että niitä voi halutessaan piristää vaikka muutamalla funktionaalisella tarralla.

Viikkonäkymä on kalenterissa koko aukeaman kokoinen. Jokaiselle päivälle on oma pystysarakkeensa, paitsi lauantai ja sunnuntai ovat allekkain. Lisäksi on mielestäni hauska yksityiskohta, että kellonajat on merkattu kummallakin sivulla vain ensimmäisen päiväsarakkeen kohdalle, kun monesti tämän tyyppisissä ratkaisuissa ne on merkattu erikseen jokaiselle päivälle. Viivat päivien kohdalla auttavat hahmottamaan hyvin, mikä kellonaika on menossa missäkin kohdassa. Koska töissä on usein paljon erilaisia tapaamisia ja muita aikataulusidonnaisia tapahtumia, tämän tyyppinen viikkonäkymä tuntuisi palvelevan niitä tarpeita oikein hyvin. Kun merkkaan suoraan jokaisen palaverin oikeaan kohtaan, näen yhdellä silmäyksellä millainen päiväni tai jopa koko viikkoni tulee olemaan. Koska olen kuitenkin melkoisen paatunut kalenterimaanikko, en voi ihan täysin jättää viikkoaukeamia ilman tarran tarraa tai edes pienoista washinpätkää, joten lisäilen tosiaan niitä satunnaisesti oman mieleni mukaan. Minua ja varmasti monia muitakin kiinnostava pieni yksityiskohta ovat myös kuunvaiheet, jotka on kivasti merkitty kalenteriviikoille. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on pitänyt tarkistaa, että milloin se täysikuu nyt taas olikaan!

Varsinainen kalenteriosuus jatkuu vuoden 2023 ensimmäisen viikon loppuun. Tämän jälkeen kalenterista löytyvät vielä 2023 vuoden vuosinäkymä ja kuukausikohtaiset future logit sekä tuttuun tapaan myös liputuspäivät ja nimipäivät omina listoinaan. Lopussa on lisäksi runsaasti tyhjiä viivasivuja, jotka on helppo hyödyntää vaikka muistiinpanoille tai mille ikinä keksiikin.

Ainakin ensialkuun tämä pikkukalenteri vaikuttaa oikein käytännölliseltä ja lupaavalta nimenomaan omaa työtäni ja siihen liittyviä tarpeita ajatellen. Lisäksi, koska tykkään haastaa itseäni, koen, että tämä pieni koko ja rajallinen tila vain ruokkivat luovuuttani ja suorastaan kerjäävät minua keksimään uudenlaisia tapoja koristella ja tehdä kalenterista omannäköiseni.

-Carita

Inkan 2022 kalenterit

Mainos: postauksessa näkyvä kalenteri ostettu Vihkokaupalta, ja mainittu Color A6 saatu Ajastolta.

Helou helou helooou! Tällä maanantaipostausvuorollani ajattelin vilautella… tämän vuoden kalenterikomboani, ja kertoa miten sitä aion käyttää. Kumpikin kahdesta kalenterista on kuin sattuman kaupalla söpön vaaleanpunaisen/persikkaisen sävyiset, ja niistä pienempi on Ajastolta saatu Color A6. Sen ehdinkin jo esitellä aiemmin *tässä postauksessa*. Tänään kuvissa näkyy Vihkokaupalta ostettu söpöläinen. Kyseessä on B6 kokoa oleva Bubbly Perpetual Diary. Kyseinen kalenteri ja valmistaja olivat itselleni entuudestaan täysin tuntemattomia, ja ehkä juuri se täysin uuden kutkutus sai tekemään lopullisen ostopäätöksen!

Tässä kalenterissa on itselleni aivan uudenlainen viikkoaukeama, aiemmin on käytössä ollut vain niinsanotusti perinteisiä vaaka- ja pystynäkymiä. Tässä viikkonäkymä muodostuu 8 samankokoisesta laatikosta. Seitsemän niistä on viikonpäiville, ja vasemmasta yläkulmasta löytyy aina kuukauden pohjavärin sävyissä yksi ruudullinen boksi. Jokainen kuukausi on tosiaan keskenään eri värinen, vaaleita melko pastellisia sävyjä kuitenkin kaikki. Tuon yläkulman ruutuboksin omaksuin kuin luonnostaan viikon to do -listalle. Varmaan vuoden aikana sille muutakin käyttöä keksin, mutta ainakin näin muutaman viikon käytöllä se on toiminut hyvin viikkokohtaisille muistutuksille.

Viikkoaukeamissa viikonpäivät juoksevat ”oikein”, eli maanantaista sunnuntaihin. Mutta kuten monissa ulkomaisissa kalentereissa, tässäkin kuukausinäkymissä viikko alkoikin maanantaista. Muutamana iltana varustauduin sohvan nurkkaan kalenterin kanssa kera nipun viikonpäivä- ja numerotarroja, ja päiväsin ja nimikoin kuukausiaukeamien päivät uudelleen. Tässä pidin tuota aiemmin mainittua Coloria apuna, ja lunttasin siitä päivämäärät. Nyt saakin jännittää että kuinka suurella menestysprosentilla tuossa onnistuin, ja kuinka paljon väärinpäiväyksiä tuleekaan vastaan vuoden varella… Aika näyttää!

Kalenterin lopussa on muutamia erilaisia muistiinpanosivuja pieni nippu, ja niistä otin ensimmäiseksi käyttööni yhden ruudullisen aukeaman, kaveriporukan lukuhaasteen seurannalle. Tätä kirjoittaessani on haaste sujunut yllättävän kivasti tähän asti, vain kaksi päivää on jäänyt tammikuussa täysin ilman lukuvartti-hetkeä! Katsitaan minkä luvun saakaan kirjata tammikuun päivistä luetuksi kun kuun viimeinen päivä tämäkin pistaus ilmestyy! Olen myös pohtinut ryhmän puolen keskusteluistaa inspiroituneena että pitäisikö näille kalenterin takasivuille yrittää toteuttaa vielä jotain tarkempaakin seurantaa lukemisista – tai vaikka doodlailla luettujen kirjojenkannet, hmm.

Tämä nyt esitelty kalenteri on ajatukseni pitää THE tuunattavana kalenterina, ja Ajaston pikkuiselle olisi päätehtävänä muistaa kaikki menot. Sen jo olen kerinnyt testaamaan, että Ajasto mahtuu kulkemaan jopa pienimmässä laukussani, joten koosta se ei pitäisi jäädä kiinni ettei voisi aina olla kalenteri mukana menossa! Vaikka kohtalaisen vähämpä noita menoja tällä hetkellä tässä maailmantilanteessa on… mutta kulkekoot mukana sitten vaikka lähikaupassa, neuvolassa ja pulkkamäessä jos ei muuta!

Vaikka kummankin kalenterin ollessa nyt näin pieniä onkin tuunaaminen tuntunut haastavalta, on se sen lisäksi ollut myös tosi kivaa! Koristeluita saa ajatella jotenkin aivan eri tavalla kuin aiemmissa kalentereissa, vaikka samoja elementtejä varmasti tuleekin käytettyä, mutta vain pienemmässä koossa. Tekisi mieli kirjoittaa jotain siitä että ei se koko vaan se miten sitä käyttää, mutta taidampa jättää kirjoittamatta. Eikun hups, meni jo!

-Inka