Avainsana: vuosiruudukko

Esittelyssä – Muumi (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Sain keväällä tutustuttavakseni Ajaston Muumi-lukuvuosikalenterin, josta tein silloin live-esittelyn Kalenterimanian Facebook-ryhmään. Muumi-lukuvuosikalenteri on aivan ihana ja toivon, että ihastukseni välittyy tämän postauksen myötä myös teille lukijoille! Tässä postauksessa perehdytään tarkemmin kalenterin sisältöön sekä tehdään kynätesti.

Muumikalenteri on parikierresidottu ja kierteet ovat kauniin violetit. Kooltaan se on 105 x 148 mm. Pienen kokonsa vuoksi kalenteri on näppärä napata mukaan matkaan, vaikka käyttäisi pienempääkin käsilaukkua.

Kalenterissa ei ole varsinaista kuukausiaukeamaa, mutta joka kuukauden alussa on kuukauden kansilehti, jonka vasemmalla puolella on tyhjä sivu. Siihen voi kirjoittaa esimerkiksi kaikki kuukauden menot, ja ne löytyvät aina samasta nopeasti tarkastettavaksi. Huomaa myös oikean sivun reunassa oleva tabi, joka on mukailee jokaisen kuukauden teemaväriä. Nämä tabit ovat myös viikkoaukeamilla, kuten alla olevasta kuvasta voi nähdä.

Jokaista viikkoaukeamaa koristaa jokin muumihahmo. Viikkonäkymä on selkeä; viikko yhdellä aukeamalla, ja on myös kaksikielinen suomeksi ja ruotsiksi. Päivien jaottelu on juuri minulle mieleinen – vasemmalla sivulla ovat päivät maanantaista torstaihin ja oikealla sivulla perjantaista sunnuntaihin. Lisäksi viikkoaukeamalta löytyvät niin nimipäivät kuin myös mahdolliset liputuspäivät. Kalenteri alkaa 20. heinäkuuta 2020 ja päättyy 15. elokuuta 2021.

Kalenterin lopussa on nimipäiväluettelo, jossa suomalaisen nimipäiväkalenterin nimet ovat samassa luettelossa aakkosjärjestyksessä. Vuoden 2020 uudet nimipäivät on lihavoitu, joten ne löytää helposti. Lisäksi lopusta löytyy monta aukeamaa muistinpanotilaa erivärisillä kehyksillä.

Kalenterissa on yhdeksälle viikolle viikkosuunnitelmat. Arvostan tätä uudistusta, sillä viikkosuunnitelma on huomattavasti parempi ja monikäyttöisempi kuin perinteinen lukujärjestys, jossa olisivat päivät maanantaista perjantaihin. Nyt on tilaa merkitä kaikkien perheenjäsenten menot samaan paikkaan.

Kalenterin sivut on perinteistä raamattupaperia paksumpaa materiaalia. Jonkin verran esimerkiksi tussit ghostaavat sivun toiselta puolelta, mutta eivät kuitenkaan tulleet läpi paperista. Kirjoitustuntuma oli yllättävän luistava, vaikka paperi onkin hieman karheaa.

Aivan erityiset kiitokset haluan esittää Ajastolle kalenterissa olevasta kahdesta muovitaskusta. Muovitaskut ovat ylhäältä auki ja mikä parasta, niihin on valmiiksileikattu viillot reikien kohtaan, joten taskut ovat liikuteltavissa minne tahansa kalenterissa.

Iso kiitos Ajastolle tästä yhteistyökalenterista!

-Piia

Esittelyssä – Neon, pinkki (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö – Ajasto

Ajaston uudet lukuvuosikalenterit ovat täällä taas! Sain esiteltäväkseni raikkaan pinkin Ajasto Neon – taskukalenterin. Kalenteria on saatavilla myös neonkeltaisena, ja Miljan siitä tekemän esittelyn voi lukea täältä

Kalenteri on kooltaan 87 x 153 mm, ja se on parikierresidottu. Kannet ovat läpikuultavaa muovia ja tässä minun saamassani versiossa ne ovat tosiaan kirkkaan pinkit. Kumilenkki kansien ympärillä pitää kalenterin mukavasti kiinni. Sekä kumilenkki että kierteet mukailevat kalenterin pinkkiä värimaailmaa. Pienen kokonsa vuoksi Neon sopii hyvin kulkemaan mukana erilaisissa tilanteissa, kuten koulussa, töissä ja harrastuksissa. 

Kalenterissa on aina yksi viikko yhdellä aukeamalla. Ajastolle tuttuun tapaan viikkonäkymä on selkeä ja sisältää päivänumeroiden lisäksi myös viikkonumeroinnin. Viikkonäkymien lisäksi kalenterista löytyvät vuosisuunnitelmat vuosille 2020 ja 2021, vuosiruudukko ja viikkosuunnitelmat, sekä taulukot koearvosanoille. Lisäksi kalenterista löytyvät tutut liputuspäivät ja nimipäivät. 

Koska pinkki Neon ei eroa Miljan esittelemästä keltaisesta muuta kuin värinsä puolesta, päätin itse perehtyä esittelyssäni hieman tarkemmin kalenterin paperiin ja sen kestävyyteen. Olen viime aikoina innostunut erityisesti musteista ja leimailusta, joten päätin katsoa, miten Ajasto Neonin paperi reagoisi tällaiseen. Paperi on nimittäin ensinäkemältä hyvin ohutta. 

Käytin testailussani Vihkokaupalta ostamiani VersaMagic-musteita ja yhtä leimaa ja sapluunaa. Pienen leimasimen ja vaaleanpunaisen leimasinmusteen kanssa lopputulos oli aika selkeä, nimittäin ei yhtään läpi kuultamista paperin toiselle puolelle.

Arvasin tämän jo ennen kokeiluani, joten päätin testata saman tien mustalla musteella ja isommalla kuviolla. Tuputtelin sapluunan läpi mustan kuvion aukeamalle mustetta lainkaan säästelemättä. Lopputuloksena kuvio näkyi jonkin verran paperin toiselle puolelle. Täytyy kuitenkin todeta, että ghostaamisen määrä on niin vähäinen, ettei se minua itseäni juurikaan häiritse. Erilaiset musteet voisivat tietysti käyttäytyä eri tavoin, mutta VersaMagic ainakin toimii Ajasto Neonin kanssa oikein hyvin. Musteiden kanssa kannattaa olla hieman maltillisempi kuin mitä itse olin ja antaa niiden kuivua kunnolla. Näin voi välttää turhat epämääräiset suttukuviot viereisellä sivulla. 

Kaiken kaikkiaan Ajasto Neon on varsin näppärän kokoinen peruskalenteri moneen eri käyttötarkoitukseen ja erityisesti mukana kulkeviin menoihin. Kalenteriaukeamien simppeliä yleisilmettä on varsin helppo piristää esimerkiksi pienellä leimailulla, kuten itse tein. 

Kivaa loppukesää kaikille! 

-Carita