Avainsana: Yhteistyökumppani

Esittelyssä – Day 2020-2021 (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Ajastolta yhteistyössä saatu tastukokoinen Day -lukuvuosikalenteri kutsuu värityksellään seikkailulle metsään.

Kalenterin mitat ovat 82x128mm, ja pienen kokonsa puolesta se sujahtaa mukaan minne tahansa. Siinä on parikierresidotut, vihreällä kuminauhalla suljettavat, mustat polypropeenikannet. Kansien muovinen kova pinta kestää kovaakin kulutusta ja on likaantuessaan helposti pyyhittävissä.

Kalenterin alusta ja lopusta löytyy perinteiset vuosisuunnitelmasivut 2020-2021, joihin on helppo merkitä esimerkiksi pienellä ruksilla itselle tärkeät päivämäärät. Ennen viikko-osuutta kalenterin alusta löytyy myös omat tiedot -sivu sekä liputuspäivät Suomessa vuonna 2020 ja 2021.

Kalenteri alkaa viikosta 31, eli tämän vuoden elokuusta ja loppuu viikolle 30/2021. Kuten kalenterin nimestä voi jo päätellä, on viikot jaoteltu yksi päivä per sivu. Ainoastaan viikonloppu on jaoteltu yhtenäisesti yhdelle sivulle. Maanantai- ja perjantaisivujen vasemmassa reunassa on kellonajat 6-23, jotka helpottavat asioiden ylös kirjaamista. Kalenterissa on paljon tilaa päiväkohtaisien juoksevien menojen ylös kirjaamiseen, sekä päiväkirjamerkinnöille.

Ajaston kalentereista tuttuun tapaan Daysta löytyy perinteisesti suomalaiset juhlapyhät ja liputuspäivät, sekä nimipäivät.

Make your day – Nanna

Piia ja Ajasto – Project365 sama viikko eri layout

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Julkaisen tänä vuonna joka kuukauden viimeinen perjantai postauksen Ajaston kalentereihin liittyen. Kuten jo viime postauksessa vihjaisin, on tämän päivän aiheena Project365 ja siinä sama viikkoaukeama, mutta kahdella eri layoutilla. Kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Tässä postauksessa esittelen, miten kätevästi Project365-kalenterissa voi hyödyntää viikkoaukeamassa eri layouteja. Käytössäni aukeamien koristelussa oli ainoastaan tarroja ja washiteippejä, sillä halusin huomion keskittyvän nimenomaan viikkojen erilaisiin käyttömahdollisuuksiin.

Viikkonäkymässä päivät on jaettu kolmeen osaan. Aloitin koristelun liimaamalla washit päivän eri osioiden väliin, erotellakseni ne paremmin toisistaan. Vasemmassa laidassa oleva viivoitettu sarake toimii minulla to do -listana.

Leikkasin washiteipistä sopivan kokoisia paloja ja liimasin niitä tarrojen tapaan sivujen yläreunaan. Jaoin päiväsarakkeita vielä pienemmiksi ruuduiksi, jotta sain lisää tilaa eri kalenterimerkinnöille. Ruutuihin kirjoitan mm. työvuorot, jokaisen perheenjäsenemme henkilökohtaiset menot ja päivän ateriat.

Keksin erotella viikkoaukeaman alaosassa olevat kuukausinäkymät ohuen ohuilla washisuikaleilla. Yllätyin siitä, miten paljon noin pieni asia elävoitti viikkoa ja rajasi sen paremmin. Seuraavan aukeaman toteutinkin täysin toisella tavalla.

Jälleen aloitin aukeaman koristelun liimaamalla washiteippiä sivuille. Jotenkin tämän hetken suosikkini koristelutyyleistä on laittaa aukeamalla samaa washia, normaalilevyisenä sekä puoliksi leikattuna. Tämän jälkeen koristelin aukeaman ihanan pirteillä kaktustarroilla.

Tykkään kirjoittaa päivittäin paljon kalenteriin, sillä se toimii minulle päiväkirjan korvaajana. Tästä syystä pyrin jättämään päivien kohdalle mahdollisimman paljon kirjoitustilaa. Viikkonäkymää horisontaalisesti käyttäen, kirjoitan päivän tapahtumat koko rivin leveydeltä ruuduista välittämättä.

Ensi kuussa postauksessa vertailen Diario-kalentereita keskenään.
Palataan siis silloin.

xoxo Ajasto-Lady Piia