Avainsana: yhteistyöt

Esittelyssä – Archer & Olive muistikirja

Kaupallinen yhteistyö Teippitarha.fin kanssa

Postauksessa esitelty muistikirja on saatu yhteistyössä Teippitarha.fin kanssa.

Olen varsin uusi seikkailija bullet journalin maailmassa, vaikka kalenteriharrastus on muuten ollutkin osa elämääni jo lapsesta asti. Ensin hurahdin Auraan ja nyt kevään tullen tämä kaunis, pastellinen Archer & Olive muistikirja on vienyt sydämeni. Olen huomannut, että tietyt ominaisuudet ovat kaivattuja ihan syystä. Kun Teippitarhalta tuli tiedustelu, kiinnostaisiko yhteistyö, oli helppo vastata kyllä, sillä olin silmäillyt vaaleanpunakantista muistikirjaa jo hetken.

Puhutaanko ensin niistä teknisistä tiedoista? Näitä mainostetaan paljon sillä, etteivät ne ghostaa (ghostaaminen tarkoittaa sitä etteivät kynät kuulla paperista läpi toiselle puolelle). Höpönlöpön ajattelin minä, ennen kuin sain muistikirjan käsiini. Mielipiteeni muuttui kuitenkin hyvin nopeasti. Muistikirjassa on 160 kappaletta puhtaanvalkoisia 160gsm sivuja, jotka kestävät lähestulkoon kaiken. Tein kynätestin jo Kalenterimanin Youtuben puolelle, sieltä voitte itse todeta tämän. Ryhmän puolella hämmästeltiinkin jo paperin upeaa vesivärikestoa.


Eikä siinä vielä kaikki. Muistikirja aukeaa flatiksi, kyllä. Flatiksi! En edes tiennyt kaipaavani tällaista ominaisuutta, mutta nyt kun olen tätä aukonut, niin ymmärrän hyvin miksi se on tärkeää. Koko on minulle oikein passeli, noin A5 (n. 14,6 x 20,9cm) ja pistegridi (eli suomeksi pisteväli) on 0,5cm. Minua ilahduttaa suuresti se, että pisteet eivät ole mustat valkoisella pohjalla, vaan enemmänkin tummanharmaat.

Muistikirjassa on mukana kaksi sivunmerkintänauhaa, sen takakannessa on tasku, sivussa on musta kynälenksu, mutta kiinnitysnauha on vaaleanpunainen. Kaiken kaikkiaan kaunis, harmoninen kokonaisuus. Erityisesti pidän kannen kangaspinnasta, ja foilattu kukkakuvio on ihana lisä tyttömäiselle muistikirjalle.

Parin viikon päästä päästään kurkkimaan sitä, miten varsinaisesti aloitin bullet journalin tämän kanssa, lähtökohtana vähän erilainen lähestymistapa kuin yleensä, eli stay tuned!

-Mirppu

Helppo art journal sivu

Kaupallinen yhteistyö Sannin Helmen Paperipuodin kanssa

Art journalin voi aloittaa melkein mihin kirjaan tahansa. Se voi olla valmis arttikirja, tai vaikka vanha romaani. Mikäli sivut tuntuvat liian ohuilta, niitä voi aina liimata yhteen.

Tässä mallisivussani olen käyttänyt Suomalaisen kirjakaupan luonnostelukirjaa. Sen sivut ovat aika huokoiset ja vaativat pohjustuksen kestääkseen nestemäisiä mediumeja. Pohjustukseen käytetään gessoa, ja sitä löytyy valkoisena, kirkkaana ja mustana. Tähän sivulle olen laittanut pohjalle kirkkaan gesson ihan vain siveltimellä levittämällä.

Työvaiheiden välissä pohjan pitää aina kuivua. Kuivumista voi nopeuttaa askarteluun tarkoitetulla kuumailmapuhaltimella. Kirkkaan gesson päälle leimailin Archival Inkillä tekstiä vähän sinne tänne. Tässä leimausjälki saa olla melkein ennemmin epätarkkaa kuin täydellistä – tai juuri sellaista kuin itse haluaa. Muista käyttää vedenkestäviä musteita! Archival Ink on oma suosikkini.

Leimauksen jälkeen laitoin modeling pastea eli suomeksi ”kohopastaa”. Ideana saada kolmiulotteista efektiä työhön. Näitä kohopastoja on melkein joka eri valmistajalla ja oikeastaan kokeilemalla selviää mikä on se itselle toimivin. Nämä ovat usein valkoisia, ja niitä voi värjätä esim. jauheilla ja olenpa joskus värjännyt ihan Distress Oxidellakin, niin sain työhön sopivaa kohopastaa. Tähän työvaiheeseen tarvitsee sapluunan, ja palettiveitsellä vedin kohopastaa sinne tänne sapluunan avulla. Pieni leviäminen ei haittaa, monestikaan ne eivät jää edes näkyviin kun työ on valmis.

Kohopastan tarvitsee antaa kuivua hyvin. Kuivumista voi jouduttaa taas askartelupuhaltimella, mutta täytyy varoa kuumentamasta liikaa, ettei se ala kuplia. Kuivumisen jälkeen aloin lisätä väriä. Finnabairilla on aivan ihanan paksuja Impasto- maaleja, ja käytin laventelin väristä akryylimaalia tähän työhön. Suoraan laitettuna se olisi liian tönkköä, joten laimensin sitä ensin. Työskentelen lasilevyn päällä (rikkoutuneesta Ikean kehyksestä oleva lasi). Laitoin pienen määrän maalia lasilevylle ja suihkautin vettä päälle ja hieman sekoittelin. Samoin pienellä suihkepullolla kastelin työstettävää sivua ja aloin pensselillä kevyesti lisäämään maalia. Jos tuntuu että tuli liian haaleaa, väriä voi aina lisätä mielen mukaan.

Tykkään roiskeista! Tämäkin vaatii vähän harjoittelua, parhaimmillaan roiskeita on ollut enemmän omalla kaulalla kuin työssä (tämän vuoksi muuten pidän askartelussa essua päällä…) Tykästyin viuhkan muotoiseen siveltimeen, ja tähänkin vaiheeseen olen laimentanut mustaa akryylimaalia lasilevyn päällä, josta sitten ”heittelin” roiskeita sivulle siveltimen avulla.

Art journalissa sivulla on usein joku teksti tai kuva, tai usein molemmat. Se voi olla oikeastaan mitä vain. Joku mikä sillä hetkellä on ajatuksissa päällimmäisenä tai mistä saa vaikka voimaa. Joskus idea voi lähteä jostain kuvasta, ja minulla se lähti nyt näistä flamingoista. Tekstit ovat ihan vain tulostettuja. Kannattaa sommitella kuviot ja tekstit sivulle ennen liimaamista.

Sen jälkeen pääseee liimaamaan tekstit ja kuvat paikoilleen. Monesti suunnitelma saattaa elää vielä hieman tässä vaiheessa. Rajasin tekstejä mustalla Posca- tussilla, samoin kuin kehystin sivun reunukset.

Sivu on valmis.


Terkuin, Sannin Helmen Sanni