Kalenterimania-ryhmä sekä Kalenterimanian blogi voivat olla petollisia paikkoja harrastukseen hurahtaneelle ihmiselle. Minultahan löytyy Nuunaa, Filofaxia ja planneria eri tarkoituksiin, mutta ei auta: näin kuvia muiden Happy Planner Mini (Me and My Big Ideas-sarja) ryhmässä, ja jostain kumman syystä ostohousut livahtivat jalkaan nopeammin kuin ehdin sanoa ”kahvi”. Minut tuntevat tietävät, etten voisi elää ilman tuota mustaa elämän eliksiiriä, ja samanlainen tunne minulle tuli HP Ministä. Tsekkailin verkkokauppoja läpi päätyen tilaamaan Chic Companylta Happy Planner Minin, jonka kansi sopi minun tilanteeseeni paremmin kuin hyvin. Carpe Diemin A5-kokoinen planneri on ihana, mutta se ja L-kokoinen Nuuna yhdessä saavat tilan loppumaan laukusta. Sen vuoksi kaipasin pienempää versiota plannerista, joka kulkisi kivasti mukana S-koon Nuunan kanssa.

Lopulta HP Mini saapui postiin, ja revin paketin auki kuin lapsi joululahjansa konsanaan. Se oli AIVAN I-HA-NA. Sitä ei siis ollut kehuttu turhaan Maniaperheessä, ja minäkin innostuin täyttelemään ja tuunaamaan sitä. Kaveriksi tilasin Chic Companylta Happy Planneriin suunniteltuja opiskelijateemaisia tarroja, sillä HP Mini toimii samalla pääsykoetsempparina kulkien mukana myös kirjastoon.

Aikaisemmin olen ollut ehkä hieman viivakammoinen, mutta HP Miniin ne sopivat, eivätkä ne häiritse minua, vannoutunutta blanko- ja pistesivujen kannattajaa tippaakaan. Koristelulle on tilaa, ja lisäksi päivänäkymille on helppo tehdä pieniä muistiinpanoja.

Happy Planner on nimensä mukainen. Jokaisella aukeamalla on tilaa positiivisille ajatuksille, tai vaihtoehtoisesti valmiiksi jokin positiivinen ajatelma. Lisäksi välilehdillä on kannustavia ajatelmia unelmien ja suunnitelmien toteutukseen. Se sopii minulle, peruspessimistille, paremmin kuin hyvin. Toisinaan minua jopa oksettaa liika positiivisuus, mutta tässä plannerissa se vain kuuluu asiaan, eikä häiritse lainkaan.

Uskon tämän kannustavan minua myös miettimään, missä olen tällä hetkellä menossa, sillä jokaista kuukautta edeltää paitsi tärkeiden päivämäärien, muistettavien asioiden ja muistiinpanojen sivu, sinne voi myös kirjata muun muassa mitä lukee milläkin hetkellä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen HP Miniin, ja jo parin päivän tuttavuuden perusteella olen sitä mieltä, etten voisi koskaan luopua siitä. Uskon sen, CD A5 Floral Dotin kanssa, olevan jatkossa luottoystäväni. Se kulkee aina mukana, ja tuunaaminen sekä muistiinpanojen kirjoittaminen sujuvat erinomaisesti. En viitsi edes pahoitella mainontatyylistä tekstiä, sillä olen sitä mieltä, että jokaiselta itseään kunnioittavalta ja unelmiaan toteuttavalta ihmiseltä pitäisi löytyä ikioma Happy Planner. Erityisesti se sopii ihmisille, joilla on taipumusta negatiiviseen ajatteluun. Joten: ostakaa, ostakaa nyt ihmeessä omanne pois! Jollei verkkokaupasta tällaisia löydy, niin ei kun kauppiaalle viestiä, ja sellainen lähtee tilaukseen. (Samalla siis kehotan hankkimaan nämä jutut suomalaisten pienyrittäjien putiikeista.)

Ihania plannerihetkiä ja -innostusta itse kullekin toivotellen,

ilmeisen hurahtanut KM:n jäsenpostailija Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *