Searching for "fandom-haaste"

Plan with Suvi – Aquamarine (Fandom-haaste)

Heippa kaikille! Tänään esittelen oman versioni ylläpidon fandom-haasteesta. Tämä haaste oli mulle todella vaikea, koska yleensä innostun jonkun perässä tai mukana asioista, eikä sitten mikään tuntunut täysin omalta tai apinoimattomalta. Haasteen toteuttaminen venyi ja venyi ja vaihtelin aihetta useampaan otteeseen. Sitten päätin palata ajassa taaksepäin ja vuokrasin pitkästä aikaa Aquamarine-elokuvan. Muistelisin saaneeni elokuvan joskus pienenä kirjakerhosta, ja pidän kovasti sen kesäisestä miljööstä, turkoosista merestä ja merenneitoteemasta. Elokuva on huoletonta hyvänmielenhömppää ja sen pariin tuntuu kivalta palata keskellä kylmää talvea, kun oikein kaipaa kesää.

Toteutin haasteen rakkaan Project365-plannerini helmikuun kuukausiaukeamaan ja koska se tuntui sopivalta, jatkoin merenneitoteemaa vielä seuraavalle viikkoaukeamallekin. Varsinainen haasteaukeama lähti käyntiin sisareni luona, sillä halusin kokeilla jotain uutta. Käytin siskon varastosta löytynyttä ”suomusabluunaa” ja Distress Oxide-musteita sävyissä Mermaid lagoon ja Peacock feathers. Leikin ensimmäistä kertaa musteiden kanssa ja se olikin lystiä! Kirjoitin sivuille myös elokuvan soundtrackilta löytyvän Island in the sun-kappaleen lyriikoista suosikkipätkäni sekä piirsin Distress Marker-kynillä saaren ja elokuvan kaksi päähenkilöä tikku-ukkoina. (Tähän purkkinaurua.) Sisareni leimasi ja väritti aukeamaani varten Whimsy Stampsin merenneitokuvan, kuvastamaan elokuvan päähenkilöä, Aquamarinea. Lisäsin vielä lempisitaattini Aquamarinelta: ”Who needs Raymond? I found two new men to love… Their names are Ben and Jerry!”. Lopuksi leikkasin vielä keltaisesta kartongista ylänurkkaan auringon.

Merenneidoista innostuneena päätin jatkaa samalla linjalla vielä seuraavan viikkoaukeaman. Siihen käytin Me and my big ideas (MAMBI) Color Story 2-tarrakirjaa jonka hankin Heidin Korttipajalta. Ja nyt pitäisi malttaa vielä nauttia talvesta…

Haasteen ovat tehneet jo myös Inka, Piia, AJ, Mirppu, Milja ja Nanna!

Kesää kohti, rakkain terveisin Suvi

Plan with Nanna – Titanic (Fandom-haaste)

Innostuin valtavasti ylläpidon fandom-haasteesta ja mielessäni alkoi välittömästi pyöriä miljoona eri ideaa. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä viikkoaukeama The Vampire Diariesin innoittamana. Olin jo hankkimassa aukeamaan sopivia koristeita, kun silmiini osui weeklykit Titanic -teemalla. Titanic on ainoa elokuva jonka voin valehtelematta sanoa nähneeni satoja kertoja. Lapsuudessani oli aika jolloin katsoin elokuvan vähintään kerran viikossa. Oli siis lopulta melko selvää millä teemalla haasteen toteutan.

Siirryin vuodenvaihteessa standard kokoisesta travelers notebookista Happy Planner classiciin. Teistä varmasti moni tietää kuinka tarkka olen siitä miltä viikkoaukeamani näyttävät, enkä suostu tinkimään tyylistäni. Titanic -teemaisen weeklykitin löytäminen oli siis täysosuma. Joku voi ajatella, että mitä haastetta weeklykitin käyttämisessä on, kun teen niin joka viikko. Uusi kalenteri ja tuplasti enemmän tilaa päivissä on tuonut kyllä omat haasteensa. Uskokaa vain. Halusin pitää aukeaman värimaailman hyvin sinisävytteisenä ja tuoda kontrastia hopealla foilauksella. Aukeamaa täyttämään käytin Happy Planner color story 2 -tarra-arkista löytyneitä meriaiheisia tarroja ja Kuusaden upeaa hopeafoilattua kuu -washiteippiä, jotka molemmat sopivat täydellisesti tyyliin jota hain. Halusin aukeamalla korostaa tummaa tähtitaivasta ja syvän sinistä merta.

Halusin kuitenkin poistua omalta mukavuusalueeltani ja löydettyäni Aliexpressiltä tarroja Titanic -elokuvasta ajattelin mielissäni, että nyt jos koskaan oli aika. Tartuin rohkeasti Auraan ja avasin ensimmäisen tyhjän aukeaman. Auran värimaailma sopi mielestäni täydellisesti bujoiluni neitsytmatkalle. Edelleen sama värimaailma ja Color storyn -tarrat toimivat loistavasti myös liukuvärjätyn Auran sivuilla. Lopputulokseen en voisi olla enempää tyytyväinen.

Ennen minua haasteen ovat toteuttaneet Piia, AJ, Mirppu, Inka ja Milja uskomattomilla taidoillaan.

xoxo Nanna